Nuorisopalvelu elää korona-ajassakin

Rotaryn monipuolinen ja vastuullinen nuorisopalvelu on ollut yksi toimintamme tärkeistä kulmakivistä vuosikymmenien ajan.

Korona on koetellut maailmaa jo yli vuoden, ja se on iskenyt rajusti myös nuorisovaihtoomme. Tällä hetkellä vastuumme nuorista tarkoittaa sitä, että Rotaryn kansainvälinen nuorisovaihto on keskeytyksissä ja jatkuu vasta, kun se voidaan todeta jälleen turvalliseksi.

Vaikeudet eivät ole estäneet meitä kuitenkaan toimimasta. Esimerkiksi nuorten aikuisten rotaract-klubien toiminta on noussut aiempaa näkyvämmäksi meillä Suomessa. Maaliskuussa saimme ilouutisia Lahdesta ja Parkanosta, joissa paikallisten sponsoriklubien tuella on perustettu Rotaract Club of Lahti sekä Rotaract Club of Parkano. Onnea!

Seinäjoen rotaryklubit ovat päättäneet jatkaa omaa nuorisoprojektiaan jo kolmannelle kaudelle. Klubit tukevat vähävaraisia, syrjäytymisuhan alla eläviä nuoria sekä sosiaalisin että taloudellisin keinoin. Yhteistyökumppanina toiminnassa on kaupungin etsivä nuorisotyö. Konsepti on hioutunut niin, että se on sovellettavissa klubienkäyttöön eri puolilla Suomea.

Vaikeat ajat ovat luovuuden paras kasvualusta. Perinteisen nuorisovaihdon sijaan rotareilla on lukemattomia mahdollisuuksia tukea nuoria heidän opinnoissaan ja elämänpolullaan.