Rotakids

Rotaryklubit ympäri maailmaa järjestävät toimintaa alle 12-vuotiaille lapsille. Toimintaa kutsutaan yleisimmin nimillä Earlyact ja RotaKids. Alle 12-vuotiaiden toiminta ei toistaiseksi ole Rotaryn Internationalin virallisesti tunnustamaa toimintaa, mutta sen tunnustamiseksi on tehty kaksi aloitetta. Jokaisella RotaKids -klubilla on Rotaryklubi kumminaan ja toiminta sijoittuu yleisimmin kouluihin. Toiminnan suunnittelussa huomioidaan yhteistyö muiden toimijoiden kanssa (esimerkiksi lapsiperhejärjestöt).

Lapsille suunnatun toiminnan periaatteina on järjestää lapsille Rotaryn arvojen mukaista toimintaa, antaa lapsille mahdollisuus vaikuttaa ja tehdä hyvää omassa yhteisössään, oppia arvostamaan toisia ihmisiä ja luontoa. RotaKids -toiminta on ensimmäinen askel kohti rotariutta.

Suomessa on Rotaryvuonna 2020–2021 perustettu monipiirityöryhmä, jossa jokainen Suomen piireistä on ollut edustettuna. Työryhmän tehtävänä on ollut konseptin luominen lasten toiminnalle ja sen lanseeraus maan laajuisesti Rotaryvuoden 2021–2022 aikana. — Ensimmäinen RotaKids -leiri oli helmikuussa 2022.

Sivun yläpalkin valokuva @Susanna Salokannel