Suomen nuorisovaihdon monipiiri seuraa Covid19 pandemian vaikutusta sekä Suomen että muun maailman terveystilanteeseen. Teemme päätökset vaihtojen aloittamisesta, kun olemme vakuuttuneita vaihtojen turvallisuudesta.
Rotary International on antanut suosituksen, että pandemian vuoksi vaihtoja ei toteutettaisi ennen 30.6.2021. Seuraavan suosituksen RI tulee antamaan maalis-huhtikuussa.
Mikäli koronarokotuksia ei saada suoritettua kesäkuun loppuun mennessä, saattaa olla, että  vaihdot aloitetaan myöhemmin syksyllä tai vasta tammikuussa 2022. Vaihtojaksosta tulisi näin ollen lyhyempi.

Vuosivaihtohakemuksia olemme vastaanottaneet 119, joista noin puolet on edelliseltä vuodelta siirtyneitä ja toinen puoli uusilta hakijoilta. Kesävaihtohakemuksia on 32, pääosin uusia hakemuksia.

Tähän mennessä olemme saaneet kohdemaista 127 vuosivaihtopaikkaa. Niissä on kuitenkin edellytyksenä, että koronatilanne sallii turvallisen vaihdon.
Australia ja Uusi-Seelanti eivät ota vastaan vaihto-oppilaita vielä tänä vuonna, joten niihin hakeneille tarjotaan jotain muuta vaihtoehtoa. Japani ja Taiwan ovat vahvistaneet aloittavansa vaihdot mikäli pandemia ei laajene. Sen sijaan sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikasta ei ole vielä tullut vahvistuksia.
Eurooppaan paikkoja tulee selvästi aikaisempia vuosia enemmän, joten pyydämme hakijoita miettimään vaihtoehtona lähtöä Eurooppaan!
Viime vuonna vaihtoon hyväksyttyjen kohdemaat saattavat koronatilanteen vuoksi muuttua. Lopulliset valinnat voidaan tehdä vasta maaliskuussa, tämä koskee erityisesti Pohjois-Amerikkaa.

Monipiiri pitää seuraavan kokouksen 1.3.2021.Teemme tuolloin uuden tilannearvion ja tiedotamme hakijoille tilanteen kehittymisestä.

Piirikohtainen koulutus vaihtoon hyväksytyille ja heidän huoltajilleen järjestetään maaliskuussa, ja kaikille yhteinen valtakunnallinen koulutus pidetään 25.4.2021. Kokoontumisrajoitusten vuoksi koulutukset on järjestettävä verkossa. Ohjeet ja päivämäärät ilmoitetaan maaliskuun alussa.

Turvallisen vaihdon varmistamiseksi Rotaryjärjestö edellyttää, että vaihto-oppilaat, isäntäperheet ja klubin nuorisovaihtotiimit ovat saaneet koronarokotuksen ennen vaihdon toteutumista. Ellei rokotusta ehditä hoitaa Suomessa ennen lähtöä, on oppilaan sitouduttava ottamaan rokotus kohdemaassa heti kun se on mahdollista.

Pidetään huolta itsestämme ja sillä tavoin myös toisistamme!

Antti Salminen
Chairman
Finnish-Estonian Multidistrict (1385-1430)
Tampereentie 84, 66400 Laihia, Finland
Tel +358 400 476600
E-mail: chair[at]rye.fi