Suomen ympäristökeskus SYKE koordinoi valtakunnallista sinileväseurantaa ja -tiedotusta vuosittain kesäkuusta syyskuuhun. Seurannan avulla kartoitetaan kokonaiskuva meri- ja järvivesien sinilevätilanteesta. Suomen rotarit ovat tänä keväänä sopineet SYKEn kanssa sinilevätiedon keräämisestä noin sadassa nyt perustettavassa havaintopaikassa.

Sinileväseurantaan osallistuminen on osa rotarien laajempaa Itämerihanketta, jossa pyritään edistämään toimia Itämeren tilanteen parantamiseksi pitkällä aikajänteellä. Rotarit ovat myös hakeneet sinilevän havainnointiin kumppaneita, jotta vesiemme suojelun tarve tiedostettaisiin mahdollisimman laajasti. Havaintopaikkoja on perustettu muun muassa tasavallan presidentin kesäasunnolle Kultarantaan, Utön ja Öron saarille, Loviisaan ja Lauttasaareen.
Lue lisää