Rotary Internationalin hallitus päätti 19.3.2021 siirtää kaikkia vaihtomuotoja alkavaksi vasta 30.06.2022 jälkeen. Epidemian ennakoitua hitaampi laantuminen sekä rokotteiden heikko saatavuus kaikkialle maailmaan, estää vaihto-ohjelmien turvallisen järjestämisen. Rotaryn periaatteiden mukaisesti vaihdot pitäisi voida järjestää tasavertaisesti kaikkialla maailmassa. Koska tässä tilanteessa tämä ei ole mahdollista, on oikeudenmukaista ja tasapuolista siirtää kaikkia vaihtoja.

Pidämme kaikkien vaihtoon hakeneiden hakemukset voimassa ja toivomme, että mahdollisimman moni voi lähteä vaihtoon kesällä 2022. Mikäli hakija kuitenkin päättää luopua vaihtoon lähdöstä kesällä 2022, hän voi peruuttaa hakemuksensa. Päätös peruuttamisesta on tehtävä 30.06.2021 mennessä, palautamme peruuttaneille järjestelymaksun kokonaisuudessaan.

Monipiirin talouteen aiheutuu järjestelymaksujen palautuksista haasteita, mutta pidämme palautusta osoituksena rotarytoiminnan eettisyydestä.

Tämän vuoden syyskuussa alkaa uusi haku normaalisti kaikkiin vaihtomuotoihin, mutta vaihtojen alkamisajankohta on kesä- ja leirivaihdoissa vasta heinäkuussa 2022, vuosivaihtoihin lähdetään normaalisti eli elo-syyskuussa.
Tuttuun tapaan heinä-elokuussa 2022 tullaan järjestämään 4-5 leiriä ulkomaalaisille leirivaihtareille.

Mitä klubien pitää nyt tehdä
– päättää, että lähettävät ainakin yhden uuden vaihto-oppilaan kesällä 2022 tai jopa kaksi, koska vanhat hakemukset pidetään voimassa.
– tiedottaa kouluissa nuorisovaihdosta yhdessä vaihdossa olleiden oppilaiden kanssa, myös kesä- ja leirivaihto on tuotava esille hyvänä vaihtoehtona
– varata budjettiin rahat IB oppilaan kuluja varten
– etsiä oppilaille isäntäperheet
– lähettää nuorisonvaihtotiimien jäsenet koulutukseen syksyllä 2021, näin varmistetaan sertifionnin voimassaolo

Monipiiri toimii koko ajan vaikkei vaihtoja olekaan!

Monipiirillä on meneillään useita kehityshankkeita:
–  uuden oppilashallintajärjestelmän (YEAH) sisäänajo ja käyttökoulutus
–  kotisivujen uudistaminen SRP:n uusien kotisivujen alustalle
–  markkinoinnin suunnittelu – varsinkin SOMEn vaatimusten mukaiseksi. Tulossa on vaihdossa olleiden oppilaiden kertomuksista video, jota klubit voivat käyttää kouluissa nuorisovaihtoa esitellessään. Videolla on myös isäntäperheen kokemuksia siitä, mitä on olla vaihtarin isäntäperheenä
– koulutusaineiston päivittäminen ja yhdenmukaistaminen samanlaiseksi koko Suomessa
– monipiirin toimintaohjeiden päivitys

Kirjeenvaihtajat
– pitävät yhteyttä kaikkiin yhteistyökumppaneihin eri puolilla maailmaa.
–  neuvottelevat ikärajojen tilapäisestä nostamisesta niin, että voidaan lähettää niitä ”yli-ikäisiä” nuoria, joiden vaihto on siirtynyt koronan vuoksi. Tavoitteena on varmistaa vaihtopaikkoja mahdollisimman paljon kaudelle 2022-2023.

Monipiirin on myöskin apuna toteuttamassa piireissä NVA koulutukset syksyllä sekä OB koulutukset piireittäin helmi- maaliskuussa 2022

Monipiiri järjestää kansallisen koulutuksen OB vuosi- ja kesävaihtareille huhti-toukokuussa 2022.

Monipiiri järjestää 28.4.2021 kello 18.00 – 19.00 webinaarin. Silloin sekä suomalaiset että ulkomaalaiset nuoret kertovat livenä vaihtovuodestaan, sen antamasta merkityksestä elämäänsä
ja uravalintaansa. Vebinaarissa on myös kahden klubin sekä kahden isäntäperheen kokemuksia vaihto-oppilastoiminnasta.

Meidän kaikkien tehtävänä on nyt pitää nuorisvaihtoa esillä mahdollisimman monella foorumilla, niin että saamme vaihtotoiminnan käyntiin täydellä teholla heti kun se pandemian laantuessa on turvallisesti mahdollista.

Antti Salminen
puheenjohtaja