Rotarysäätiön pitkäaikainen ja tärkein tavoite on polion hävittäminen maailmasta. Olemme jo loppusuoralla. Vielä kuitenkin tarvitaan rokotuksia ja taloudellista tukea, jotta virus saadaan lopullisesti nujerrettua. Polio on halvaannuttava ja pahimmillaan kuolemaan johtava sairaus, ja siihen vakavasti sairastunut, hengissä selvinnyt, kärsii oireista usein koko elämän. Polioon sairastuvat ensisijaisesti lapset.

Viime rotaryvuonna Rotarysäätiön tuki polion hävittämiseen ja sairauksien ehkäisyyn ja hoitoon liittyviä projekteja 729 milj. US-dollarilla.  Se on suurin Rotarysäätiön ydinalueitten saama tuki. Rotarit tukevat polioon sairastuneita lapsia myös lukuisten muiden projektien avulla, kuten hankkimalla lapsien liikkumista mahdollistamia apuvälineitä: www.wheelsofhope.net

Rotarit tukivat myös Covid-19:n torjuntaan liittyviä projekteja erityisesti Intiassa, Afrikassa ja Filippiineillä.  Rotarysäätiön tuen avulla mahdollistettiin monia muitakin sairauden ehkäisyyn ja hoitoon liittyviä projekteja kuten kaihileikkauksia Bangladeshissa, Pelasta ihmishenkiä -projektissa rokotettiin vähävaraisia ihmisiä Thaimaassa, Intiassa järjestettiin verenluovutusleirejä ja testattiin verensokeriarvoja, Intiassa tukea sai myös lasten Covid-19-rokotuskeskus. Nigeriassa järjestettiin yhteisöille tiedotustilaisuuksia koronaviruksen torjunnasta ja taudin vaaroista.

Meidän pohjoisen Euroopan, Venäjän ja Baltian rotaryvyöhykkeemme alueella on Rotary Internationalin järjestelmiin kirjattu 30 sairauksien ehkäisyyn ja hoitoon luokiteltua projektia, niitä suurin osa Venäjän rotaryklubeilla. Lisäksi puhtaaseen veteen ja hygieniaan liittyviä projekteja oli 12.

Suomessa yksittäiset rotarit ja rotaryklubit ovat myös olleet aktiivisia: lääkäreitä on ollut antamassa Covid-rokotteita, rotareita on ollut ohjaamassa ihmisiä rokotuspaikoilla ja ulkoiluttamassa ja auttamassa vanhuksia koronakaranteenin aikana. Suomessa klubien projektit ovat kohdistuneet tämän lisäksi vanhuksien ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen, mm. koulukiusauksen ehkäisyyn ja syrjäytymisvarassa olevien nuoren auttamiseen.

Virossa on useita esimerkkejä:
Aurinkoleiri, jossa vähävaraisten perheiden lapset oppivat terveellisiä tapoja
Maarja kylä – tukee nuoria, joilla on erityistarpeita
Viron Lasten ja Nuorten Diabetesliiton tukihanke
liikuntakehitysprojektit kouluissa
hankittiin maskeja Saarenmaalle ensimmäisen COVID-epidemian esiintymispaikalla.

Arvioidaan, että joka kuudennella ihmisellä maailmassa ei ole varaa terveydenhuoltoon eikä lääkkeisiin ja että 100 miljoonaa ihmistä ajautuu vuosittain köyhyyteen sairastumisen vuoksi. Suomessa ja Virossa tukenamme on toimiva terveydenhoito ja yhteisesti verovaroin rahoitettu sosiaaliturva, monessa köyhemmässä maassa hoito täytyy maksaa itse ja se on tulotasoon nähden usein liian kallista.

Rotarien vahvuus maailmanlaajuisissa projekteissa on mm. siinä, että toimimme paikallisesti ja tunnemme olosuhteet.  Apu annetaan pyyteettömästi ja tuki kohdistuu sinne, minne sen kuuluukin kohdistua. Paikallisuus ja rotareiden talkootyö yleensä myös pienentävät kustannuksia. Apuamme arvostetaan.

Sairauksien ehkäisyyn ja hoitoon liittyy myös puhdas vesi ja sanitaatio, rotareiden projektien ydinaluetta sekin. Puhtaan veden ja sanitaation edistäminen ehkäisee sairauksia ja auttaa niiden hoidossa.

Mikä vaikutus antamallasi lahjoituksella voi olla:
– 0,55 eurolla lapsi voidaan rokottaa poliota vastaan
– 45 eurolla voidaan tarjota puhdasta vettä, joka auttaa torjumaan vesiperäisiä sairauksia
– 450 eurolla voidaan käynnistää kiusaamisen vastainen kampanja ja luoda turvallinen mpäristö lapselle

Rotarit – hyvällä asialla. Osallistu Sinäkin!