Monipiirin kokouksessa 1.3.2021 kävimme läpi kirjeenvaihtajien saamaa informaatiota  COVID- pandemian vaikutuksesta vaihto-ohjelmiimme.

Rotary International antaa seuraavan suosituksen vaihtojen järjestelyistä 19.3.2021 pidettävässä kokouksessaan. Tuon kokouksen jälkeen kukin maa voi tehdä omat päätöksensä vaihtojen aloittamisesta tai mahdollisesta siirtämisestä syksyyn tai jopa vuodenvaihteeseen. Pidämme monipiirin kokouksen 22.3.2021, jossa toivottavasti pystymme tekemään lopulliset päätökset vaihtoon liittyvistä asioista. Päätöksistä tiedotamme välittömästi.

Viime vuonna vaihtoon hyväksyttyjen kohdemaat saattavat koronatilanteen vuoksi muuttua. Lopulliset valinnat voidaan tehdä vasta sitten, kun olemme saaneet vahvistuksen kohdemaittemme aikatauluista.

Piirikohtainen koulutus vaihtoon hyväksytyille ja heidän huoltajilleen järjestetään sen jälkeen, kun olemme saaneet varmistuksen vaihtojen alkamisajankohdasta. Kaikille yhteinen valtakunnallinen

koulutus pidetään näillä näkymin lauantaina 24.4.2021. Kokoontumisrajoitusten vuoksi koulutukset on järjestettävä verkossa. Ohjeet ja päivämäärät ilmoitetaan maaliskuun aikana.

Turvallisen vaihdon varmistamiseksi Rotaryjärjestö edellyttää, että vaihto-oppilaat, isäntäperheet ja klubin nuorisovaihtotiimit ovat saaneet koronarokotuksen ennen vaihdon toteutumista. Ellei rokotusta ehditä hoitaa Suomessa ennen lähtöä, on oppilaan sitouduttava ottamaan rokotus kohdemaassa heti kun se on mahdollista.

Pidetään huolta itsestämme ja sillä tavoin myös toisistamme!

Antti Salminen
Chairman
Finnish-Estonian Multidistrict (1385-1430)
Tel +358 400 476600
E-mail: chair(at)rye.fi