Hyvä ShelterBox tukija,
Ohessa nimenomainen kiitos jokin aika sitten tehdystä lahjoituksestanne.
Ilman Teitä lahjoittajia ei viime vuonna olisi kyetty toimittamaan materiaalista elämän uudelleen aloittamisen apua yli 80.000 perheelle.
Vuoden 2022 avustustyön huomio oli erityisesti Ukrainan kotinsa menettäneet ja kotiseuduiltaan pakolaisiksi joutuneet.
Tänä talvena työ on jatkunut useilla viime vuoden kohdealueilla (Ukraina, Syyria, Jemen, Tsad-järven ympäristö, Mosambik).
Uusia kohteita ovat Somalia ja pienen tauon jälkeen Burkina Faso.
Helmikuun alussa Turkin ja Syyrian rajan läheisyydessä tapahtuneissa voimakkaissa maanjäristyksissä kotinsa kokonaan tai raunioituneiksi menettäneet perheet ovat olleet ShelterBoxin ja rotarien katastrofiavussa erityisesti kohteena. ShelterBox on, paitsi Turkin Punaisen Puolikuun jaettavaksi lahjoittamilla yli 500 teltalla, myös omilla ja rotarien yhteistyökuvioilla sekä voimilla jaetuilla suoja- ja perustarvikeseteillä auttanut noin 18.800 ihmistä Turkin ja Syyrian tuhoalueilla.