Rotary Norden

Rotary Norden lehden kansi

Jokaiselle rotarille tulee virallinen rotarylehti, jonka tilausmaksu sisältyy vuosittaiseen jäsenmaksuun.  Viiden pohjoismaan yhteinen lehti Rotary Norden on ilmestynyt vuodesta 1936 ja se on levikiltään maailman suurimpia ja vanhimpia. Rotary International antaa alueellisille lehdille toimiluvan viideksi vuodeksi kerrallaan.

Vuodesta 2024 lähtien lehti ilmestyy ainoastaan sähköisenä. Se on luettavissa verkossa tai mobiilissa omalla aplikaatiollaan, joka on kaikkien vapaasti ladattavissa omille verkkolaitteille.

Lehden toimintaa valvoo edustajisto, johon jokainen pohjoismaa valitsee yhden edustajan. Rotarypalvelu valitsee Suomen edustajan kolmeksi vuodeksi. Tilinpäätökset laaditaan sekä maakohtaisesti, että yhteispohjoismaisesti.  Lehdellä on viiden henkilön muodostama hallitus, jonka kokoonpano on kiertävä. Jokaisella maalla on nimetty toimittaja, joista yksi toimii vuorollaan päätoimittajana, kaksi vuotta kerrallaan.

RI:n virallinen lehti Rotary Magazine on vaihtoehto alueellisen Rotary Norden -lehdelle ja se on myös kaikkien rotareiden erikseen tilattavissa. Rotary -lehden tilaushinta vuonna 2023–2024 on 24,00 USD.

Rotary Norden-lehden Suomen sivuista vastaa Johanna Talikainen. Artikkeleiden julkaisussa pyritään tasapuolisuuteen kaikkien piirien kesken. Juttujen toivotaan tuovan esille monipuolisesti Rotaryn palvelutoimintaa, projekteja, yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemistä, vaikuttavuutta ja iloa. Toimituskunta valitsee lehden jokaiseen numeroon mahdollisimman monipuolisen kattauksen juttuja erilaisista teemoista.

Vuoden 2024 aikataulu

 

Nro1                   ilmestyy 15.1.

Nro 2                  ilmestyy 5.3. / aineistot 21.1.

Nro 3                  ilmestyy 3.5. / aineistot 21.3.

Nro 4                  ilmestyy 8.7./ aineistot 20.5.

Nro 5                  ilmestyy 9.9. / aineistot 1.8.

Nro 6                  ilmestyy 6.11. / aineistot 27.9.

 

Ohjeet artikkeleiden ja kuvien lähettämiseen:

Tekstin pituus noin 1500-3500 merkkiä (myös välilyönnit lasketaan)

Teksti toimitetaan muokattavissa olevana tiedostona (Word, txt tai vastaava)

Kuvat alkuperäisessä, mahdollisimman isossa koossa (vähintään 1 Mt / kuva)

Liitä kuvat erillisinä liitetiedostona sähköpostiviestiin (älä liitä kuvia Word-tiedostoon tai sähköpostiviestin viestikenttään).

Kiinnitä kuvissa huomiota tekemiseen ja iloisuuteen.

Lähetä artikkelit ja kuvat: johanna.talikainen@mainossatama.fi

Kysy lisää: 0400 851 704

Johanna Talikainen är i dag ansvarig för artiklarna i Finlands Rotary Norden sidor. Vi strävar i artiklarna efter en balans mellan alla distrikt i Finland. Förhoppningen är att artiklarna ska på olika sätt lyfta fram Rotarys serviceaktiviteter, olika projekt, gemenskap, samarbete, påverkan och glädje. Redaktionen väljer ut artiklarna till varje nummer och på så sätt ger en mångsidig bild av våra projekt med olika teman.

Instruktioner för att skicka in artiklar och bilder:

Längd för texten cirka 1500 – 3500 tecken (mellanslag räknas också)

Texten levereras som en redigerbar fil (Word, txt eller liknande) 

Bilder i original, så stora som möjligt (minst 1 Mb/bild)

Bifoga bilderna som separata bilagor till e-postmeddelandet (bifoga inte bilder till en Word-fil eller meddelandefältet i e-postmeddelandet)

Kom ihåg att bilderna skall avbilda glädje.

Skicka artiklarna och bilderna till: johanna.talikainen@mainossatama.fi

Vid ytterligare frågor: 0400 851 704

 

*

Lue Rotary Norden lehteä täällä: 

https://rotarynorden.e-pages.pub/titles/rotaryfinland/14260