Hyvät Piirin klubit ja kaikki jäsenet,
Olemme pikkuhiljaa siirtymässä viettämään adventin aikaa sekä ystävien että perheen kesken. Myös lähes kaikki klubit kokoontuvat yhteiseen jouluhetkeen, musiikkitapahtumaan tai jopa jouluhartaukseen yhdessä. Pidän tätä yhteistä hetkeä tärkeänä meidän jokaisen, mutta myös yhteisöllisyyden hyväksi.
Syksy on ollut aktiivista aikaa ja olenkin ylpeä toiminnastamme, jota olen saanut pintapuolisesti seurata vierailujeni aikana. Itselleni on näistä jäänyt elämänmukainen muisto ja lämmin yhdessäolon hetki. Toivottavasti olen itsekin pystynyt tuomaan samansuuntaisen tunnehetken omalta osaltani.
Joulunaika, Turun seudulla lähes koko elämäni asuuneena, tuo minulle eittämättä mieleen myös yhden päätoimialoistamme, Rauhan edistämisen. Sen tärkeys on juuri nyt prioriteeteissamme. Salon klubin upeasti järjestämä Rauhan Seminaari 30.10. ja siihen liittyvä keräysprojekti ambulansseille Ukrainaan, on mitä loistavin joulunajan tuki Euroopan vaikealle kriisialueelle. Tuen kerääminen jatkuu, ja klubit voivatkin lahjoittaa Salon RK keräykseen omia Ukrainan tukirahojaan, jos tilanne sen sallii. Jari Seikkulaan rohkeasti yhteyttä. Olemme samalla myös suunnittelemassa pidempiaikaista projektia Ukrainan tueksi, tämä olisi Global Grant hanke humanitääriseen apuun, yhdessä muiden pohjoismaiden ja piirien kesken. Tähän palaamme myöhemmin kevätpuolella, kun suunnittelu etenee, mutta tämä klubeille jo nyt ennakkotietona, jos haluatte tulla mukaan.
Samalla tietysti toivomme, että sodan tykkien kuminat Euroopassa vaihtuisivat uudelleenrakentamisen jyrinäksi, vaikka ehkä täysin oikeudenmukaiseen rauhanehtoihin ei päästäisikään. Tuolloin meillekin avautuisi uusia mahdollisuuksia tukea ja auttaa vakautta ja elinolosuhteiden normalisointia kriisialueella.
Jäsenmäärämme pudotus on aika hyvin saatu nyt aisoihin, ja kun klubien kaikki syksyn aikana liittyneet jäsenet saadaan rekistereihin, uskon että jäsenlukumme näyttää positiiviselta. Tästä olen koettanyt innostaa ja kannustaa klubivierailuillani ja olenkin saanut mukavaa alueellisen yhteistyön tuomaa toimintapalautetta. Tästä on upea jatkaa, yhdessä tekeminen on se meidänkin piirin avain tulevaisuuden kasvuun. UNITE FOR GOOD !
Lopuksi kannustan kaikkia jäseniämme osallistumaan Piirin ja alueiden joulunajan tapahtumiin, yhteisiin tukikonsertteihin, musiikkiesityksiin, kirkkokonsertteihin, jopa joulumarkkinoillekin, jotta saamme niistä aktiivisen ja positiivisen toiminnan kuvan ulkopuolisillekin. Lisäksi saamme itsellemme hyvää mieltä ja iloa. Jokainen tapahtuma on AINA myös jäsenhankintatapahtuma. Muistakaa myös huomioida klubinne varttuneempia, ja pyrkikää tarjoamaan vaikka kyyti joulutapahtumaanne. Tällä saattaa olla suuri merkitys henkilölle ja klubinkin tapahtuman hengelle. TKM – Tuo Kaveri Mukaan!
Kevään Piirikonferenssi, AURINKOINEN ROTARY, pidetään Naantalin Kylpylässä 11-12.4.2026, on avoin kaikille ja kannustankin tulemaan mukaan. Merkitse päivä kalenteriin, ilmoittautuminen avataan alkuvuodesta. AURINKOINEN ROTARY on sopiva teema iloiselle ja juhlavalle tapahtumalle, jota nyt alamme rakentaa meille kaikille. Tule mukaan, juhla on juuri Sinulle tarkoitettu.
Joulu on meidän rotarienkin juhlaa ja rauhoittumista suvun kesken. Toivotankin teille kaikille rauhallista joulun aikaa, rentouttavaa yhdessäoloa ja entistä parempaa alkavaa vuotta 2026!
joulutervedyksin
DG Matti