Klubimme projekteja

Rotary on palvelujärjestö. Toimimme tunnuslauseemme Palvelu itsekkyyden edelle (Service above self) mukaisesti paikallisesti ja maailmanlaajuisesti. Kansainvälinen humanitäärinen palvelumme toteutuu Rotarysäätiömme koordinoimana ja hyväksyttyjen kumppaneiden kanssa. Paikallisia projekteja klubit totettavat omien paikkakuntiensa tarpeiden sekä omien vahvuuksiensa ja mahdollisuuksiensa mukaisesti.

Kauhavan Rotaryklubin kuuteenkymmeneen toimintavuoteen mahtuu monenlaisia tempauksia ja toimintoja, joista tässä poimimme esille niin tuoreimpia kuin vanhemmista muutamia merkittävimpiä.

Polio Plus

 

Vuonna 1988 alkoi Rotary Internationalin toimesta rokotuskampanja polion eli lapsihalvauksen hävittämiseksi maailmasta. Tuolloin poliota esiintyi 125:ssä maassa ja vuosittain yli 300 000 lasta ja nuorta sairastui polioon.

Yhteistyökumppaneina tässä jättiprojektissa ovat toimineet mm. WHO, UNICEF, CDC sekä Bill ja Melinda Gatesin säätiö. 30:ssä vuodessa Rotaryt ovat keränneet ja käyttäneet rahaa polion hävittämiseen noin 1,7 miljardia dollaria.

Ohessa video jossa  yhteistyökumppanimme kiittävät Rotareita näiden merkittävästä panoksesta polion vastaisessa työssä:

Kauhavan Rotaryklubi on ollut mukana Polio Plus kamppanjassa sen alusta asti. Tiedonlevitystä ja kampanjointia on tehty ja rahaa kerätty vuosikymmenten kuluessa monin eri tavoin. Niin alkuaikojen lipaskeräyksin kuin kierrättämällä hattua omassa porukassa. Myös klubimaksujen siivuina on vuosien saatossa kertynyt merkittäviä summia Rotarysäätiön Polio rahastoon. Eräs laajemmin näkyneistä projekteista oli klubimme oheinen 50-vuotishistorikiikki, jota myytiin satoja kappaleita ja kirjan tuotto osoitetiin kokonaisuudessaan polion vastaiseen työhön.

 

 

Tulostakin on tässä Rotaryn kamppanjassa syntynyt, vuonna 2019 poliota tavattiin enää kahdessa maassa ja sairastuneita oli 175 henkeä. ( Valitettavasti tässä luvussa oli reilua kasvua verrattuna edellisiin vuosiin)   Maailmanlaajuista pikkulasten rokotuskamppanjaa on kuitenkin edelleen jatkettava kattavasti, kunnes tämä tauti on lopullisesti saatu hävitettyä.

Poliopäivänä 24.10.2018  Rotarypiirimme eli district 1380:n kaikki 31 Rotaryklubia lahjoittivat Rotarysäätiön Polio Plus-keräykseen kukin 1000$.  Kauhavan klubi oli luonnollisesti mukana omalla panoksellaan. Bill ja Melinda Gatesin säätiö on luvannut lahjoittaa jokaista Rotaryjen keräämää dollaria kohden kaksi dollaria, joten piirimme klubien lahjoituksen arvo triplaantui 93 000 dollariin !

Viimeksi tempaisimme EndPolion hyväksi jouluna 2019. Tuolloin myimme Kauhavan Yrittäjien joulumarkkoilla klubilaisten talkoilla tekemiä jätkänkynttilöitä ja päivän myyntituolot lahjoitettiin lyhentämättömänä Rotarysäätiön poliorahastoon.

Niille joita historia huvittaa on alla vielä linkki edesmenneen klubiveljemme Aaretin eli päätoimittaja Veikko Pirilän kirjoitukseen Polio Plus kamppanjan alkuhetkistä vuonna 1986:

Äänilehtien lukeminen erityisryhmille

Syksyllä 2019 klubimme tarjoutui lukemaan Kauhava Seuran julkaiseman joululehden ”Kauhavan Joulu” äänilehdeksi Näkövammaisten  Etelä-Pohjanmaa piirin jakeluun. Kun lehti oli meillä sitten valmiiksi mp3-tiedostoina, päätimme Kauhava Seuran luvalla tehdä siitä myös kotipolttoisia 3 CD:n ”äänikirja” paketteja, jotka käytiin sitten joulun alla lahjoittamassa Kauhavalaisiin vanhusten ja erityisryhmien palveluyksiköihin.

Tarvittavan tekniikan käytön opeteltuamme innostuimme ilmoittautumaan mukaan myös paikallisen Komiat lehden ääniversion lukurinkiin. Vuoden 2020 mittaan klubilla ja klubilaisilla on yhteensä 7 viikkovuoroa. Myös Kauhavan Joulun lukemista on tarkoitus jatkaa tulevinakin vuosina.

KIVA – mikroluotot

KIVA -lainat ovat internetin välityksellä joukkorahoitettuja mikroluottoja, jotka suuntautuvat kehitysmaiden pienyrittäjille. Joukkorahoituksessa laina siis jaetaan 25$ osuuksiin. Luottojen rahoittajat eivät saa rahalleen korkoa ja kattavat yhdessä mahdolliset luotto ja kurssitappiot. Näillä luotoilla tuetaan vaikeissa oloissa toimivia pikkuyrittäjiä, joilla ei ole mahdollisuuksia normaaleihin pankkipalveluihin.

Klubimme oli aiemmin osallistunut kansainväliseen toimintaan lähinnä Rotaryjärjestön yhteisten hankkeiden välityksellä. Vuonna 2013 halusimme kokeilla myös omaa pientä paikallista projektia ja osallistuminen mikrolainoitukseen tuntuin soveltuvan mainiosti pienen klubimme voimavaroihin. Katsoimme että KIVA mikrolainat toteuttavat hienosti Rotareiden eettisiä periaatteita eli ne edistävät oikeudenmukaisuutta, hyvää tahtoa ja rauhaa kansainvälisellä tasolla. Koska me kauhavalaiset olemme perinteisesti suhtautuneet yrittäjyyteen hyvin myönteisesti, klubiamme miellytti myös se, kuinka KIVA pyrkii nimenomaan tukemaan kehittyvien maiden pienyritystoimintaa. Uskomme että pienyrittäjyys ja sen toiminnan kehittäminen sekä tukeminen ovat eräs merkittävä keino pyrittäessä vähentämään maailman köyhyyttä ja kehitettäessä köyhien maiden elinolosuhteita.

Tähän mennessä olemmme osallistuneet yli 450:n KIVA-lainan rahoitukseen ja sinne sijoittamamme rahat ovat kiertäneet uusissa lainoissa keskimäärin kymmenen kertaa. Projektin alkuvuosina kuukauden uusia KIVA lainoja esiteltiin klubin jäsenille sähköpostitse. Niissä lainat myös  ”omistettettiin”  käyttötarkoituksen perusteella jollekin sopivalle klubiveljelle. ( Tyyliin filippiiniläisen kalastajan perämoottorin hankkimisluotto veli-Gunulle, tadjikistanilaisen oikeutieteen opiskelijan opintolaina veli Reijolle tai joku erityisen kaunis naisyrittäjä  veli-Karrelle )  Nykyään esittelemme kuukausittain yhden uusista KIVA-lainoistamme klubimme Facebook-sivulla.

ShelterBox

ShelterBox on rotarien Isossa-Britanniassa vuonna 2000 perustama hyväntekeväisyysjärjestö. ShelterBoxin avustustoiminnasta Suomessa vastaa sen virallinen alajärjestö ShelterBox Suomi. Järjestön tehtäviin kuuluu hätämajoitusten ja niihin liittyvien varustetoimitusten järjestäminen luonnonkatastrofeista tai humanitaarisista kriiseistä kärsiviin kohteisiin eri puolille maailmaa.

Nimensä järjestö on saanut vihreästä muovilaatikosta, shelter boxista. Laatikko sisältää teltan, lieden, huopia, hyttysverkkoja, työkaluja ja tarvikkeita, muun muassa astioita ja vedenpuhdistimen. Järjestö hankkii ja toimittaa elämän perusedellytykset takaavat laatikot avustuskohteisiin. Tilapäisen kodin turvin katastrofista kärsineet perheet saavat alun ja tukea uudelle elämälleen.

 

Kauhavan rotaryklubi tuki ShelterBox toimintaa ensimmäisen kerran rahoittamalla yhden kokonaisen boxin v.2010 Haitin suuren maanjäristyksen jälkeen, silloisen presidentin Ilkka Peuran aloitteesta. Seuraavan kerran tähän työhön kerättiin rahaa yhteistyössä Y-Kinon kanssa v.2015 Nepalin maanjäristyksen uhrien auttamiseksi.

Vuonna 2019 järjestimme 60-V juhlavuoteemme liittyen Intercity-kokouksen, jossa Shelterbox toimintaa meille esittelmässä oli Suomen Shelter Box tuki ry:n aktiivi PDG Niko Niemi Lahti-Wesijärvi Rotaryklubista. Tämän tilaisuuden yhteydessä lahjotimme yhdistykselle taas yhden Boxin hankinta- ja logistiikka-arvon eli 750€.

 

Kevään 2019 Rotary piirikonferenssissä Vaasassa klubimme kaksi toimihenkilöä osallistui siellä järjestettyyn Shelter Box esittelijäkoulutukseen. Näin meille avautui mahdollisuus järjestää toiminnan esittelyä omatoimisestikin. Niinpä vuoden 2019 Kauhavan kesämarkkinoilla olimme piirin uunituoreen esittelyboxin kanssa mukana Kauhavan kesämarkkinoilla kertomassa toiminnasta ja keräämässä siihen lahjoituksia.  Itseasiassa olimme tuolloin tuon piirimme boxin esittelysetin enimmäiset käyttäjät.

Klubimme katsoo, että ShelterBox toiminta on erittäin merkittävää ja myös hyvin kustannustehokasta katastrofiapua ja aikoo tulevaisuudessakin jatkaa toiminnan tukemista.

Y-Kino

Ns. Nurmen kiinteistön purun myötä Kauhavan lengedaarinen elokuvatettteri Kolmio tuli tiensä päähän. Kaupunki lunasti sen vanhat elokuvakoneet ja ne sijoitettiin Yrittäjäopiston auditorioon. Muutamia vuosia elokuvateatteritoimintaa pyörittikin siellä  Yrittäopiston oppilaskunta ikään kuin harjoitusyrittäjyytenä. Vuonna 2009 oppilaskunta totesi että sillä ei enää ollut resursseja eikä halua toiminnan jatkamiseen. Vehkeet olivat tosi vanhat ja filmikausi oli muutenkin tulosssa tiensä päähän. Filmi olikin ongelmallinen tapa elokuvalevitykseen, sillä kopioita oli vain vähän ja pienille paikkakunnille kelat joutivat vasta kuukausien kuluttua ensi-illasta. Joka taas näkyi negatiivisesti katsojamäärissä.

Kun todettiin että Kauhava oli jäämässä ilman elokuvateatteria, esitti klubimme silloinen presidentti Ilkka Peura että Kauhavan Rotaryklubi ottaisi palveluprojektikseen elokuvateatterin toiminnan pelastamisen. Tuumasta toimeen. Verotus- ja tukipoliittisista syistä joutui klubi perustamaan toimintaa varten oman osakeyhtiön, Y-Kino oy:n. Toiminta sen nimissä alkoi sitten heti vuoden 2010 alussa talkoovoimin. Tekniikan vanhanaikaisuus ja salin akustiset ongelmat olivat tiedossa jo alkaapäätä ja pikaisesti laadittiin myös kehittämissuunnitelma. Mm. Elokuvasäätiön avustuksien ja klubin ottaman pankkilainan turvin Y-kinolle hankittiin digitaalinen elokuvaprojektori ja Dolby-luokan äänentoistolaitteisto. Lisäksi salia akustoitiin ja sisustusta paranneltiin muutoinkin. Näiden projektien hintaluokka oli yhteensä lähes 200 000€.

Kauhavan Rotaryklubi pyörittikin sitten Y-kinoa muutamia vuosia täysin talkoopohjalla. Velkojen maksuista jäävät tuotot ohjattiin klubin palvelutoimintaan.  Aikaa myöden tämä varsin säännölisesti sitova työ alkoi rasittaa turhan paljon klubin aktiiviporukkaa ja alettiin miettiä vaihtoehtoja. Erityisesti projektin sielu veli Ilkka totesi olevansa lähes puolipäiväinen mutta palkaton elokuvatetterin pyörittäjä. Ratkaisuksi löydettiin malli, jossa IPE ryhtyikin ihan oikeaksi yrittäjäksi ja vuokrasi klubilta Y-Kinon laitteet ja liiketoiminnan omalle yritykselleen. Kassatoimintaan hän palkkasi apuja lukion yrittäjäkurssilaisista ja rotareillekin jäi vielä mahdollisuus tarvittaessa työskennellä teatterilla keräten näin talkookorvauksia klubin toiminnan tueksi.

Näitä talkoohommia on sitten piisannutkin läpi vuosien. On jaetu mainoksia kauppohin ja oltu mukana niin uusien sohvien asennustöissä kuin muissakin remonteissa. ( Y-Kinohan oli Suomen ensimmäinen elokuvateatteri jonne asennettiin sohvapenkkejä. ) Edelleen klubistamme löytyy ”koulutettuja” aktiiveja, jotka pystyvät pyörittämään näytöksiä ja hoitamaan uudistuneita kassalaitteita. Muutenkin yhteistyö Y-Kinon kanssa on ollut sujuvaa. Viikko-ohjelmiimme on vuosittain kuulunut porukalle sopivia elokuvaesityksiä ja Y-kinon salissa on järjestetty klubin tapahtumia. Viimeisimpänä mm. klubin 60-vuotisjuhlat talvella 2019 sekä syksyllä 2019 klubin palveluprojekti  Elokuva-tapahtuma Kauhavalaisille erityisryhmille. 

Vuonna 2019 todettiin että elokuvateatterin koneita omistavan osakeyhtiön omistaminen ei ole klubin keskeistä toimintaa ja Y-Kino oy myytiin IPE oy:lle. Näin klubimme 10-vuotinen taival elokuvamaailmassa sai onnellisen lopun. Projekti on ollut taloudellisesti ja työmäärältään klubimme suurin ponnistus kautta aikain ja luultavasti myös paikalliselta vaikuttavuudeltaan merkittävin. Jos elokuvateatteritoiminta olisi Kauhavalta loppunut v. 2009 on erittäin epätodennäköistä, että sitä kukaan olisi nykymaailmassa enää ryhtynyt tyhjästä pystyyn polkaisemaan.


Tämän tarinan päättäjäisbileetkin pidettiin Y-kinolla,  tammikuussa 2020. Luonnollisesti katsomalla elokuva ja nostamalla ensin näytöksen aluksi malja.

PS. Muista käydä elokuvisssa. Sohvateatterissa filminautinto on parhaimmillaan !

Operaatio Piikkilankaa

 

 

Operaatio Piikkilankaa ei ehkä ole ollut klubimme näkyvin mutta varmaankin ”kuuluvin”  tempaus. Vuonna 1997 keräsimme nimittäin rahaa eteläpohjalaisten entisten sotavankien hyväksi sävellahja/haaste konsertilla yhteistyössä Lapuan paikallisradion kanssa. Keräyksen tuotto lahjoitettiin Suomen Sotavangit ry:n EP:n osastolle ja niiden turvin järjestettiin entisille sotavangeille virkistyspäivät Härmän kuntokeskuksessa. Klubimme oli mukana myös ko. tapahtuman järjestelyissä muutenkin.

Kokoontumistiedot

Paikka:
Kausi aloitetaan Mutterin kokoustiloissa ja mahdollisista muutoksista tiedotetaan aikanaan.

Osoite: Lentoasemantie, 62230 Kauhava

Aika:
Torstaisin klo 18.00

Share This