Peljon perheen vaihtarit

Aila ja Yrjö Peljo

Otimme mielihyvin vastaan tehtävän muistella vuosikymmenten takaista vaihto-oppilaiden isäntäperheenä olemista. Muistaaksemme olimme varmaan ensimmäisten joukossa ottamassa vastaan näitä vaihto-oppilaita. Pojistamme Martti oli valmis vastavuoroisesti lähtemään Rapakon taakse jännittävälle matkalle. Hän on monesti kertonut kuinka hän on saanut tältä reissulta itseluottamusta ja rohkeutta, jota on voinut käyttää myöhemmin hyväkseen työskennellessään ulkomailla. Myöhemmin hän on mm. ylittänyt purjeveneellä Atlantin!

Ensimmäinen vaihto-oppilas oli Patricia Lehtola. Hän tuli meille Kyllikki ja Veli Pernaan perheestä kesällä -70 luvun lopulla. Patricia oli innokas, iloinen ja kiinnostunut kaikesta. Hän oppi nopeasti suomenkieltä, laittoi mielellään ruokaa, teki kerran jopa koko juhlapäivällisen.

Heinäkuussa, Amerikan kansallispäivänä, hän järjesti puutarhassamme koko rotaryklubille avec-bileet. Hyvissä ajoin täytyi ruveta leipomaan ja hankkimaan porukalle amerikkalaistyylistä purtavaa. Silloin ei ollut vielä tarjolla pahviastioita, joten meillä on vieläkin Patrician ostamia lasiastioita tusinakaupalla.

Nimi Lehtola viittaa suomalaisiin sukujuuriin. Ja Jurvastahan tytön isovanhemmat olivatkin lähtöisin. Tytöllehän piti sitten tietysti hankkia Jurvan kansallispuku. Alan ammattilaisena Kyllikki Tuuri hoiti homman kiitettävästi, ja tyttö oli ikionnellinen. Tuskin vanhemmat arvasivat, että heidän tyttärensä palaa kotiin suvun kotiseudun kansallispuku yllään. Meidän rotaryklubi saa myös olla ylpeä tästä kulttuuriteosta.

Patricia oli ihastuksissaan saarimatkoistamme ja veneilystä. Saunominen ja uiminen oli juhlaa. Isäntäperheelle hän oli helppo vieras, koska hän oli aina innostunut näkemästään ja kokemastaan. Kauhavalla hän sai kokea Ilmasotakoulun upean juhannusjuhlan lentonäytöksineen . Uskomme, että hän on varmaan ollut tyytyväinen täällä Kauhavalla vietettyyn vuoteen eri isäntäperheissä.

Seuraavana vuonna saimme vaihto-oppilaaksi amerikkalaispojan, Bob Weberin. Haimme hänet elokuussa Karkun kristilliseltä kansanopistolta, jossa nuorilla oli viikon perehdyttämiskurssi. Paluumatkalla poika oli väsyksissä ja nukkui melkein koko matkan. Juttu ei luistanut, eivätkä maisemat kiinnostaneet .Karkussa oli kuulemma riehuttu kaiket yöt.

Poika oli pitkä, vaalea ja komea miehenalku. Juttu meiltä sujui, hän ei todellakaan ollut mikään ”tuppisuu”. Lisäksi hän oli harvinaisen määrätietoinen. Bob olisi välttämättä tahtonut asua erillisessä kellarihuoneessa. Kysyessämme syytä siihen, hänellä oli vastaus valmiina, sinne on mukavampi tuoda tyttöjä. Hän sai kuitenkin asua keittiön viereisessä huoneessa emännän valvonnan alaisena, siitä ei enempää keskusteltu .Bob oli varustettu kotoa lähtiessä hyvin, hänellä oli omat shampoot ja muut ”dödöt” mukana. Kaiken huippu oli äidin mukaan laittamat reseptit, joilla sijaisäidin piti joskus hemmotella poikaa!

Arki rupesi vähitellen sujumaan. Koulun alettua päästiin normaaliin päiväjärjestykseen. Kouluruoka ei oikein miellyttänyt. Poikamme Kari oli Tapiolla kesätöissä ja hän tuli kotiin kanssani lounaalle. Bobhan keksi, että hänkin tulee meidän kanssamme syömään. Sinä syksynä oli hyvä sienisato ja siikaakin saatiin niin, että meillä oli aina graavikalaa. Muutimme menyyn pyttipannusta sieniin ja suolakalaan .Kamalaa, ”raw fish and mushrooms”, johan kouluruoka rupesi kelpaamaan.

Bob oli hyvin seurallinen. Illat hän viihtyi kaverien seurassa, dödöä kainaloon ja menoksi. Mökkireissuista hän ei ollut innostunut, purjeveneen kallistuminen pelotti, eikä saunakaan maistunut. Mutta suihkussa ja peilin äärellä hän viihtyi pitkään.

Vaihto-oppilaat eivät paljoa sairastelleet. Syksyllä Bob kuitenkin sairastui kiusalliseen suutulehdukseen. Oksasen Pekka oli silloin minun kollegani Lentosotakoulun sairaalassa, joten otimme potilaan nielusta näytteen. Muutaman päivän päästä saimme laboratoriotuloksen. Bobilla oli viruksen aiheuttama vaaraton kis-kis ”suutelutauti”, joka leviää herkästi nuorison keskuudessa. Kauhavan tytöt olivat ilmeisesti suosiollisia komealle jenkkipojalle. Bob kertoi avoimesti Ailalle kulloisistakin ihastuksistaan. Me tiesimme tarkalleen kenen tyttäret olivat kulloinkin ”vaarassa”. Bob oli aikamoinen Don Juan. ”Illalla ,kun paistoi kuu, silloin maistui tyttöin suu”.

Isäntäperheillä on valtava vastuu vaihto-oppilaiden, niin fyysisestä kuin psyykkisestä hyvinvoinnista. Ystäväni, rotaryveli Oulusta kertoi, että eräs poika oli hypännyt koskeen ja toinen tyttö oli karannut ammattikoululaispojan kanssa viikonlopuksi mökille! Tämä tarina päättyi kuitenkin onnellisesti avioliittoon Australiassa.

Bob oli meillä melkein vuoden. Hän alkoi jo varmaan kyllästyä meihin. Onneksi oli Rotarypiirin järjestämiä yhteisiä tapaamisia ja matkoja nuorille. Kerran oli vaihto-oppilailla yhteinen tapaaminen Tampereella. Bobille oli ylivoimaista lähteä junalla sinne. Amerikassa kun joka paikkqan mennään autolla! Kulttuuri on toinen, heidän perheellään oli kuulemma seitsemän autoa. Takamaan Sepolle ja Leenalle olemme kiitollisia. Heidän vetämästään Lapinmatkasta Bob oli innoissaan. Seppo osaa käsitellä tällaisia miehenalkuja vähän pilke silmäkulmassa.

Ehkä me molemmat, Bob ja isäntäperhe olisimme saaneet enemmän kulttuurinvaihdosta irti, jos vaihto-oppilaalla olisi ollut enemmän innostusta suomen kieleen. Meillähän on hyviä esimerkkejä tytöistä, jotka puolen vuoden perästä puhuvat täyttä ”härmää”

Oli antoisaa olla mukana Kauhavan rotaryklubissa, joka maaseutuklubeista ensimmäisinä aloitti tämän nuorisovaihdon. Se on ihailtavaa, että innostusta vielä riittää historian kirjoittamiseen kuluneista 40 vuodesta ja nuorisovaihto jatkuu virkeänä.

Tämä Aila ja Yrjö Peljon kirjoitus on alunperin julkaistu Kauhavan Rotaryklubin nuorisovaihdon 40-vuotishistoriikissa v. 2016