Kouluissa tapahtuu kiusaamista ja väkivaltaista käyttäytymistä päivittäin.  Vaikka kiusaamisen kokeminen onkin yksilöllistä, on se kuitenkin aina merkittävä uhka nuoren hyvinvoinnille. Kiusaamiseen puuttuminen on haastavaa, mutta ehdottoman tärkeää.

 Turku Samppalinnan Rotaryklubi ry halusi olla mukana edesauttamassa nuorten koulunkäyntiä, jossa kiusaamiselle ei ole sijaa. Se haastoi Turun yläkoulujen oppilaat kampanjaan, jossa kiinnitettiin huomio koulukiusaamisen vähentämiseen. Halusimme kannustaa ja palkita turkulaisia nuoria, jotka omalla esimerkillään ja toiminnallaan ovat puuttuneet kiusaamiseen ja  olleet itse hyvänä esimerkkinä nuorista, jotka eivät kiusaa ja jotka ottavat toiset huomioon ystävällisellä ja sosiaalisella toiminnallaan.

Esimerkillisestä toiminnasta palkitseminen

Kampanjahaaste lähetettiin 19 turkulaiselle koululle, joilla on luokka-asteet 7.-9. Haasteen otti vastaa 9 koulua. Kunkin koulun henkilökunta sai itse päättää tavan, jolla se toteutti haasteen. Koulun tehtävänä oli perustella ehdotuksensa palkinnon saajaksi.

Perustelut olivat hyvin samantapaisia. Tässä niistä yksi:

Hän on oppilaskuntamme puheenjohtaja ja on ollut mukana kehittämässä monenlaista toimintaa yhteisöllisyyden parantamiseksi koulussamme. Hän on muille nuorille hyvänä esimerkkinä omalla toiminnallaan: hän on kaikille ystävällinen, ottaa kaikki mukaan ja puuttuu rohkeasti kiusaamiseen.

Hankkeeseen saimme piirin stipendirahaa. Rotaryklubimme myönsi kullekin valitulle oppilaalle 100 euron rahastipendin ja kunniakirjan. Kutsuimme valitut oppilaat koulun edustajan kanssa normaaliin viikkokokoukseen lounaalle, jolloin paikalla olleille annettiin kunniakirja. Niille, jotka eivät päässeet lounaalle, toimitettiin kunniakirja koululle. Kouluilta toivottiin mainintaa stipendistä ja kunniakirjasta kevätjuhlan yhteydessä.

Haaste rotaryklubeille

 Turku Samppalinnan rotaryklubi jatkaa Koulurauhaa!-projektiaan. Tarkoituksena on vuosittain toteuttaa sama hanke yhdessä tai kahdessa turkulaisessa yläkoulussa.

Klubimme haluaakin haastaa muut rotaryklubit mukaan toimintaan kiusaamista vastaan ja omalta osaltaan edistämään koulurauhaa. Toivomme, että jokainen rotaryklubi ryhtyy omien resurssiensa ja osaamisensa puitteissa palkitsemaan ja ottamaan huomion nuoria, jotka omalla toiminnallaan puuttuvat kiusaamiseen.

Uusi rauhanjulistus

Rauhakampanjointi jatkuu! Rauhaa Respektii – kesärauhan julistustapahtuma järjestään Turussa 2.6. Klo 14 lähdetään kävellen kulkueena Turun Tuomiokirkolta Kauppatorille,jossa  varsinainen Kesärauhan julistus -tapahtuma alkaa klo 14.30. Rotareilla on tapahtumassa oma Rotaryteltta. Tervetuloa kaikki mukaan!

https://www.facebook.com/events/turku-finland/rauhaa-respektii-kes%C3%A4rauhan-julistus-suomen-turusta/3349767461989244/.

Kuva lounastilaisuudesta, joissa Koulurauhaa! -kampanjan kunniakirjoja jaettiin. Vas.Veeti, Reetta, Atte, Clara, Leevi sekä hankkeen vetäjä Erja Vihervaara ja klubin presidentti Eeva Nurminen.

Translate »