Turkulaiseksi ei välttämättä synnytä, turkulaiseksi voi myös tulla. Se tosin edellyttää, että on asunut Turussa yli 50 vuotta. Voin siis sanoa, että olen turkulainen, sillä olen muuttanut Hämeenlinnasta Turkuun viisivuotiaana. Nyt olen 75-vuotias. Perheeseeni kuuluvat mieheni Lauri, kaksi lasta ja kolme lastenlasta sekä lasten perheiden koirat.
Olen lähes koko ikäni ollut koulussa, ensin oppilaana, sitten yliopistossa opiskelijana, sen jälkeen opettajana ja työurani viimeiset 23 vuotta rehtorina. Turun iltalukion rehtorin työstä jäin pois vuonna 2015. Edelleen toimin Turun Opiskelijain tukisäätiön toimitusjohtajana.
Tällä hetkellä harrastuksistani ykkösenä mökkeilyn ohella on rotary. Purjehtiminen jäi jo muutamia vuosia sitten. Perheemme harrastuksena on ollut ns. kotikansainvälisyys, sillä olemme olleet isäntäperheenä lukuisille vaihto-oppilaille. Tosin kaikki vaihtarit eivät ole tulleet rotaryn kautta.
Rotaryurani alkoi vuonna 2004. Olen toiminut Turku Samppalinnan klubissa monissa tehtävissä: kaksi kertaa presidenttinä, useita kertoja sihteerinä sekä nuorisovaihtoasiavastaavana. Piirin tasolla olen ollut RLI-koordinaattori sekä pariin otteeseen piirikouluttajana. Nyt olen Turun alueen AG eli rotaryurani huipulla.
Rotariuteni aikana rotarytoiminta on kehittynyt myönteisempään suuntaan. Toiminta ei ole enää niin jäykkää ja kaavamaista, vaan joustavaa ja ajanmukaista. Olen ollut työssäni tulevaisuuteen orientoitunut kehittäjä. Sitä olen halunnut olla myös rotaryssa.
Ensimmäiset yritykseni saada klubiin ns. hybridimalli v 2012 (silloin sana hybridi ei ollut käytössä) ei tuottanut tulosta. Siihen tarvittiin korona-aika. Olen myös ehdottanut, että presidentin toimikausi voisi kestää kaksi perättäistä vuotta ja että klubissa olisi useampivuotinen ns. pääsihteeri, pitkänlinjan rotari, joka huolehtisi siitä, että asiat hoituvat ajallaan. Tunnettuahan on, että aika usein nykyiset hallintohenkilöt ovat tuoreita rotareita, jotka eivät ole olleet ns. hallitusputkessa, rotaatiossa, eikä heillä luonnollisestaan voi olla kaikkea sitä tietoa, mikä on pitkänlinjan rotarilla. Uusien jäsenten hankkimiseen tarvitsemme lisää rohkeutta näkyä.
AG:na haluan lisätä rotareiden rotarytietoutta ja myös tietoisuutta siitä, minkälaisia tapahtumia ja koulutuksia on tarjolla. Myös klubien yhteistyö on mielenkiintoni kohteena.
Lisäksi yritän kannustaa jäseniämme toimimaan isäntäperheinä vaihtareille tai ainakin hankkimaan isäntäperheitä. Vaihto-oppilastoiminta on kansainvälistä ja rauhaa edistävä toimintaa parhaimmillaan.
Rotarytoiminta on todella antoisaa! Valitettavasti he, jotka eivät vielä ole rotareita, eivät tiedä, mitä menettävät.
Erja Vihervaara
Turku Samppalinna RK
Viimeisimmät kommentit