Uusi toimintavuosi Rotary-almanakassa käynnistyy aina 1.7. Niin nytkin. Itse toimintamme on jo pidempään rakennettu useamman vuoden strategian ja suunnitelman pohjalle ja siksi muutokset ovat varsin pieniä operatiivisessa toiminnassa.
Alkavan vuoden toiminnan pääperiaatteet tulevat Rotary Internationalista ja niiden jalkauttaminen tapahtuu piiri- ja alue- sekä klubitasolla. Näin saamme klubit pidettyä aktiivisina ja lähellä omaa toimintayhteisöään. Tämä on äärimmäisen tärkeää, koska se olennainen hyvän tekeminen tapahtuu juuri klubitasolla.
UNITE FOR GOOD on vuoden teema. Suomeksi se voi olla Tehdään Hyvää Yhdessä!
Mitä se sitten tarkoittaa käytännössä ? Yhteiset arvomme ja hyvän tekeminen on jokaisen klubin ohjelmassa mukana. Joskus eteemme tulee tilanteita, että yksin emme jaksa tai jäseniemme määrä ei riitä, niin silloin on hyvä ottaa kaveri mukaan. Naapuriklubi, naapurialue tai vaikka useampikin. Silloin onnistumme helpommin. Tästä on erinomaisia esimerkkejä olemassa ja hyviä onnistumisia lukuisasti. Tätä olemme myös kannustaneet tekemään edellisinäkin vuosina mm. DG Aaron, Mikon ja Anitankin kausina. Yhteiset projektit mm. Rauhantyön hyväksi, Asunnottomien Yö, SuomiAreenassa mukanaolo ja OKRA messujen osasto ovat hyviä esimerkkejä onnistumisista. Toivonkin että jatketaan näillä linjoilla edeltäjäni DG Ilkan mukaisesti.
Jäsenmäärämme on saatu nyt hyvin stabiloitumaan, mutta ei vielä kasvuun. Se on yksi tavoitteistamme kohti tulevaisuutta. Tässä klubien houkuttelevuus ja alueellinen yhteistyö on avainasemassa. Tästä syystä teimme alkavalle vuodelle pientä uusjakoa alueissamme, jolloin apulaiskuvernöörien alueita muokattiin hiukan, jolloin klubien läheisyyttä ja yhteistyömahdollisuuksia pyrittiin parantamaan mm. Salon alueella, Satakunnassa ja Turun ympäristössä. Teimme suunnittelua yhdessä edellisten kuvernöörien kokemuksen kautta ja uskomme että olemme oikealla matkalla. Jäsenmäärän kehitykseen aloitamme syksyllä uuden
kampanjan.
Rauhantyö, Säätiön antama tuki sille sekä Polion lopullinen hävittäminen ovat edelleen kärkihankkeitamme. Tähän on nyt panostettu ja lähdemme uusin tavoittein alkavaan vuoteen. Tästä uutisia Syysseminaarissa 13.9. Forum Marinumissa. Piirin ensimmäinen Rauhanpylväskin on saatu paikoilleen. Ympäristöohjelmamme hakee uusia mahdollisuuksia. Olemme tutkimassa Global Grant yhteistyötä ja lisäksi panostamme myös alueelliseen tekemiseen mm. Rantasiivouksilla, Sinileväseurannalla ja jatkamme Vesirepun antamista kouluille. Olemme tuomassa tähän myös ilmastolaskurin, jolla me rotaritkin voimme omalta osaltamme miettiä omaa ilmastojalanjälkeämme ja miten sitä voisi pienentää. Tämä on työtä tulevaisuudelle, lapsille ja lapsenlapsillemme.
Kansainvälisesti olemme myös päättäneet sitoutua useampaankin Global Grant hankkeeseen, joissa tuetaan Rotaryn pääpainopistealueita, terveyttä ja puhdasta vettä, rauhaa, ympäristöä sekä koulutusta. Näihin voivat myös klubit halutessaan osallistua tukemalla piirin kautta. Uskon että alkavasta vuodesta tulee hyvä jatko edellisten vuosien jatkoksi. Toivon että katsomme kaikki avoimesti tulevaisuuteen, koko yhteisön hyväksi, jotta toimintamme saadaan aktiiviselle kasvu-uralle, niin klubeissa, alueilla, Piirissämme ja koko Suomessakin. Saimme jo hyvän lähtölaukauksen kun 120v juhlamme aikana tehdyt haastattelut saivat runsaasti mediajulkisuutta.
Tässä vaiheessa kiitän jo teistä jokaista, jokaisesta tehdystä eleestä, minuutista tai lahjoituksestanne. Niin myös kaikkia Teitä, jotka olette luvanneet omaa aikaanne ja voimavarojanne yhteisen hyvän eteen klubien ja piirin toimihenkilönä.
UNITE FOR GOOD! Tehdään Yhdessä Hyvää!
Hyvää Kesää ja rentoutumista läheistenne kanssa nyt heinä-elokuussa!
Nähdään syyskuussa Syysseminaarissa 13.9.2025 Forum Marinumissa Turussa sekä lukuisissa klubivierailuissa syksyn aikana. Tervetuloa niihin mukaan keskustelemaan.
Kesätervehdyksin
DG Matti
Viimeisimmät kommentit