”Mitä sinulle merkitsee olla ”rotari”?

Jokainen meistä varmasti vastaisi hieman eri tavalla, vaikkakin pääpiirteet olisivat suurinpiirtein samat. Minä itse liityin seuraavista syistä:

Rotarina oleminen merkitsee minulle sitä, että teemme yhdessä hyvää. Unohdamme merkityksettömät asiat ja kohtelemme ihmisiä ihmisinä. Ei syrjimistä, ei politiikkaa, ei uskontoja. Rotarit ovat hyvä esimerkki siitä, mihin ihmiset pystyvät yhdessä, kun puhaltavat yhteen hiileen.

Ideologian lisäksi minua puhuttelee Rotarien järjestämä nuorisovaihto. Olen itse viettänyt vaihtovuoden Espanjassa. Se, jos mikä, oli hyvin avartava kokemus. Tiedän, kuinka iso vaikutus vaihdolla voi olla nuoren elämään, ja haluan ehdottomasti olla itse mukana luomassa tällaisia mahdollisuuksia muillekin nuorille!

Mainitsemisen arvoista on mielestäni myös Rotarien polion vastainen taistelu, mikä on malliesimerkki pitkäjänteisestä työstä paremman huomisen puolesta.”

– Emma Jalasjoki, 26 vuotta
Loimaan Rotaryklubi

Nuorena mukaan rotareihin

Oli ollut jo pidempiaikainen ajatukseni löytää järjestö, jossa olisi laajat verkostot eri ihmisiä eri taustoista. Järjestö, joka olisi paikallisesti arvostettu, mutta myös kansainvälinen toimija. Järjestö, jossa voisin kehittää mutta myös hyödyntää taitojani ja tietämystäni. Järjestö, jonka toimintaan osallistuminen olisi omaehtoista, viihdyttävää ja rentoa. Päädyinkin kartoittamaan siis järjestöjä, jotka kutakuinkin vastasivat esittämiäni kuvauksia. Löysinkin näitä kolme, ja Rotary oli yksi näistä.

Olen aiemmin vaikuttanut monissa (nuoriso)järjestöissä, ja yleisin tapani tutustua uusiin järjestöihin on ollut ensin etsiä tietoa niistä verkon kautta, ottaa yhteyttä johonkin toimijaan, ja sitten osallistua mukaan toimintaan. Lumouduinkin Rotary-toiminnan laajuudesta ja moninaisuudesta, kun kuin kohtalon yhteensaattama työkaverini – siis Rotary-aktiivi ja PDG – minua niistä vakuutti. Erityisesti innostuin Viron ja Suomen rotareiden yhteistoiminnasta, sillä satun myös olemaan itse virolaistaustainen. Samana iltana otinkin yhteyttä paikallisen Rotaryklubin presidenttiin ja jätin jäsenhakemukseni.

Uskon että merkittävin tekijä miksi innostuin jäämään ja osallistumaan toimintaan, oli klubini – Loimaan Rotaryklubin – lämmin vastaanotto. Ennen kuin olin edes esittäytynyt klubille, minua kutsuttiin jo mukaan klubin ja piirin tilaisuuksiin, yhteyttä pidettiin säännöllisin väliajoin, toimintaa ja historiaa avattiin, sekä keskustelu ja vitsailu oli samanhenkistä. Tunsin olevani yksi heistä … teistä … meistä.

Jos ajatellaan yleisesti kaltaisteni nuorten mukaan saamista toimintaan, niin se onnistuu parhaiten ottamalla rohkeasti yhteyttä ansioituneisiin tai yhteiskunnallisesti aktiivisiin nuoriin (esim. nuorisovaltuutetut), jotka voisivat olla kiinnostuneita toiminnasta. Samalla on hyvä varmistaa, että oma toiminta heijastaa nykypäivän tasa-arvoisia ja monimuotoisia arvoja, jossa niin miehet kuin naiset ovat vahvasti mukana. Monipuolinen osallistujajoukko on ehdottoman keskeistä jokaisen Rotaryklubin toiminnan jatkuvuudelle ja elinvoimaisuudelle, koska se vaikuttaa myös yleisesti uusien jäsenten mukaan innostamiseen.

Rotary-toiminta tarjoaa meille kaikille mahdollisuuden kasvaa, vaikuttaa ja luoda merkityksellisiä yhteyksiä. Yhdessä voimme jatkaa tämän perinteen viemistä eteenpäin, samalla kun rohkaisemme uusia sukupolvia liittymään mukaan. Myös nuorille tarjoutuu Rotary-toiminnasta ainutlaatuinen tilaisuus kehittää itseään ja tehdä maailmasta parempi paikka, ja tätä mahdollisuutta meidän kaikkien kannattaa edistää. Innostakaa siis muitakin mukaan, niin kuin minuakin innostettiin!

Roger Penter, 18 vuotta
Loimaan Rotaryklubi

Translate »