Nuorisovaihto
Ulkomaille kouluvuodeksi, kesäksi vai muutaman viikon teemaleirille?
Rotarien yksi vaikuttavimmista toiminnoista on kansainvälinen nuorisovaihto. Vuosittain yli 8000:lle nuorelle maailmassa tarjoutuu mahdollisuus tutustua rotaryjärjestön välityksellä vieraaseen kulttuuriin muutaman viikon, kuukauden tai kokonaisen kouluvuoden ajan vuosivaihdon, kesävaihdon tai kesäleirien muodossa.
Rotaryn nuorisovaihto-ohjelma on turvallinen ja edullinen vaihtokokonaisuus. Turvallisuus perustuu ohjelmaan osallistuvien perusteelliseen koulutukseen sekä vapaaehtoistoimijoista rakentuvaan kotimaasta kohdemaahan ulottuvaan turvaverkkoon. Isäntäperheet ja rotaryklubit eivät saa taloudellista korvausta oppilaan ylläpidosta.
Vuosivaihdossa nuori käy lukuvuoden paikallista koulua kohdemaassa, asuu tyypillisesti kolmessa isäntäperheessä ja osallistuu isäntäklubin ja rotarypiirin aktiviteetteihin. Vuoden aikana nuori oppii kohdemaan kielen, tutustuu maan kulttuuriin ja tapoihin, sekä solmii elämän mittaisia ystävyyssuhteita niin isäntäperheen jäseniin, paikallisiin nuoriin, rotareihin kuin ympäri maailmaa tulleisiin muihin vaihto-oppilaisiin, joita tapaa vaihtovuoden aikana.
Kesävaihdossa nuori lähtee ulkomaisen isäntäperheen vieraaksi noin kuukaudeksi ja palatessaan tuo mukanaan isäntäperheen nuoren omaan kotiin vastaavaksi ajaksi. Nuori tutustuu uuteen kulttuuriin ja saa käyttää oppimaansa kielitaitoa käytännössä. Vaihto tapahtuu koulujen kesälomien aikaan.
Kesäleirit ovat kestoltaan 2-3 viikkoa ja niillä on kullakin oma teemansa. Leirejä on monenlaisia ja usein niiden teemat liittyvät maan luontoon tai kulttuuriin.
Haku vaihto-ohjelmiin käynnistyy ottamalla yhteyttä oman paikkakunnan rotaryklubiin. Löydät klubien yhteystiedot tästä: Piirin klubit
Lue lisää nuorisopalvelusta ja Rotaryn nuorisovaihdosta