Turku Rotary Forum 4.-5.2.2023 Scandic Juliassa

Tapahtuma keskittyy rauhan rakentamiseen ja auttamiseen

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022, eivät maailman ja Suomen rotarit jääneet toimettomiksi. Suomessa yksittäiset rotarit ja rotaryklubit alkoivat heti kerätä varoja Suomeen
muuttaneiden ja kotimaahansa Ukrainaan jääneiden ihmisten auttamiseksi. Näiden lahjoitusten arvo on satoja tuhansia euroja.

Viime keväänä kahdessa Suomen rotarypiirissä järjestetty varainkeruu tuotti noin 150 000 euroa ja summa käytettiin kokonaisuudessaan Ukrainan hyväksi. Lisäksi suomalaiset rotarit hyödynsivät
Rotary Internationalin katastrofirahastoa ja lahjoittivat 375 000 dollaria Ukrainassa hätää kärsiville sekä Suomeen saapuneille pakolaisille. Suomalaiset rotarit ovat mukana myös useissa kansainvälisissä hankkeissa ja uusia hankkeita on koko ajan vireillä. Rotarit ovat osallistuneet esimerkiksi kristiinankaupunkilaisen lääkärin Kaido Kotkaksen ambulanssiprojektiin, jossa on lähetetty 75 ambulanssia Ukrainaan. 76. ambulanssi on juuri lähdössä matkaan. Ambulanssit ovat kulkeneet perille Viron kautta, jossa autoihin on pakattu tarvikkeita.

Viron rotarit ovat keränneet yhdessä NGO Slava Ukraini -yhdistyksen kanssa 2,8 miljoonaa euroa. Näiden varojen avulla on varustettu muun muassa aikaisemmin mainittuja ambulansseja
Ukrainaan. Rotarit ovat lahjoittaneet myös omaa aikaansa ukrainalaisten auttamiseen, esimerkkinä Espoon Suomenojan Ukraina Aid piste.

RAUHANTYÖTÄ JA PALVELUA PAREMMAN MAAILMAN PUOLESTA

Rauhantyö on yksi Rotaryn seitsemästä kärkiteemasta. Rotaryn rauhan hankkeet tarjoavat koulutusta, joka lisää keskinäistä ymmärrystä ja antaa päättäjille ja yhteisöille taitoja ratkaista
konflikteja. Rotarylla on muun muassa oma maisteriohjelma ja erilaisia täydennyskoulutuksia rauhantyölle seitsemässä yliopistossa eri puolilla maailmaa.

Rotaryn toiminta perustuu palvelutyöhön, jonka avulla vahvistetaan paikallisia yhteisöjä ja tehdään maailmasta parempi paikka elää. Rotary on kansainvälinen eettisellä pohjalla toimiva
järjestö, jolla on 1,4 miljoonaa jäsentä. Suomessa rotareita on 7800 yhteensä 237 rotaryklubissa. Klubit on jaettu Suomessa viiteen rotarypiiriin, joista yhteen kuuluu myös Viron rotaryklubit.
Rotarytoiminnan perustana ovat paikalliset rotaryklubit, jotka kokoavat yhteen samanmielisiä vaikuttajia tekemään hyvää omalla paikkakunnallaan.

Kansainvälisen Rotarysäätiön merkittävin hanke on vuonna 1985 alkanut mittavat työ polion poistamiseksi maapallolta. Säätiö on rahoittanut rokotus- ja valistuskampanjoita yli 2,6 miljardilla dollarilla. Poliotapaukset ovat maailmassa vähentyneet 99,9 prosenttia. Afganistanissa ja Pakistanissa sekä hiljakkoin Mosambikissa ja Malawissa on edelleen todettu harvoja tapauksia.

Rotary tukee lisäksi vuosittain 200 miljoonalla dollarilla hankkeita puhtaan juomaveden, hygienian, koulutuksen, äitien ja lasten suojelun, tautien ehkäisyn, ympäristönsuojelun ja rauhantyön
edistämiseksi maailmassa.

ROTARY FORUM KOKOAA SUOMEN ROTARIT TURKUUN 4.-5.2.2023

Valtakunnallinen Rotary Forum -tapahtuma järjestetään tänä vuonna Turussa. Se kokoaa Turkuun yli 100 osallistujaa eri puolilta Suomea sekä kansainvälistä Rotary Internationalin johtoa.
Tapahtumassa käsitellään monipuolisesti erilaisia rotarytoimintaan liittyviä aiheita kuten, nuorisovaihtoa, ympäristöä, hyväntekeväisyyttä ja tänä vuonna erityisesti rauhaa.

Turku Rotary Forumin sunnuntaiaamupäivä on pyhitetty rauhan teemalle ja erityisesti Ukrainan asialle. Aamupäivän aikana julkaistaan ja palkitaan myös Varsinais-Suomen kouluille järjestetyn
rauha-aiheisen kirjoituskilpailun tulokset.

  • Ukrainasta ovat puhumassa professori Kari Liuhto Turun Yliopistosta ja Kauppakorkeakoulusta sekä everstiluutlantti Christian Perheentupa Turvallisuuskomitean sihteeristöstä.
  • Rotaryn mahdollistamalla stipendillä rauhaa opiskellut Suvi Aarnio kertoo opinnoistaan Ugandan Makerere yliopistossa.
  • Nuori ukrainalainen lääkäri Diana Lehotina kertoo näkemyksiään siitä, miten sota on vaikuttanut eri sukupolviin Ukrainassa.
  • Rotarysäätiöasioista Varsinais-Suomessa vastaava Tapani Kaarlas kertoo, mitä rotarit Suomessa ovat tehneet ja vielä voivat tehdä Ukrainan hyväksi.

Linkki tapahtuman ohjelmaan: https://rotary.fi/d1410/wp-content/uploads/sites/215/2023/01/Turku-Rotary-Forum-2023-ohjelma-FIN_lopullinen.pdf

Lisätietoja: Tapani Kaarlas, tapanikaarlas@gmail.com, puhelin 0500 772 820.

Lataa tiedote pdf-muodssa

Translate »