RYLA (Rotary Youth Leadership Awards) Baltic Sea on käynnistynyt iloisen merellisissä tunnelmissa 4. elokuuta 2024 Tvärminnessä Hangossa. BASRAN-verkoston isännöimän viikon mittaisen ohjelman teemana on “Ilmastonmuutos ja Itämeri”, ja se on koonnut Suomeen 27 nuorta innokasta johtajanalkua Ruotsista, Tanskasta, Saksasta, Puolasta, Liettuasta, Latviasta, Virosta ja Suomesta. Nuoria luotsaa kuusi team leaderia, jotka ovat Saksasta, Virosta sekä Suomesta. Piirimme rotarit etenkin klubeista Ekenäs-Tammisaari, Hangö-Hanko, Karis-Karjaa ja Helsinki Finlandia Hall ovat ahkeroineet kuukausia leirin järjestelyissä.
Osallistujat saapuivat Tvärminneen sunnuntaina, ja heidät otettiin vastaan orientaatiosessiossa, jossa esiintyivät Tarja Tikkanen Finlandia Hallin Rotaryklubista ja Tvärminnen eläintieteellisen aseman tiedeviestijä Ilse Klockars.
Leirin aikana osallistujat saavat rautaisannoksen tietoa eri alojen johtavilta asiantuntijoilta. Varapääsihteeri Jannica Haldin esittelee HELCOMin tuoreimmat tiedot Itämeren tilasta, ja Anna Villnäs CoastClimistä kertoo rannikkoekosysteemien potentiaalista ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Tom Suvanto tarjoaa positiivisia ratkaisuja sekä liiketoimintaan että elämään omasta yrityksestään käsin, kun taas Olli Aksela, esittelee väitöstutkimustaan AI:n hyödyntämisestä ja roolista opetus- ja opiskelumetodien kehittämisessä. Niko Korte jakaa SSAB
fossiilivapaan teräksen matkan, ja projektipäällikkö Sara Vaskio kertoo, kuinka Raaseporinjoen valuma-alueelta jokea pitkin Suomenlahteen päätyvää ravinnekuormitusta saatiin pienennettyä paikallishankkeella.
Mohamed Abdelmomenin (Tallinn International Rotary Club) inspiroiva johtajuustarina ja Börje Thorströmin, Ekenäsin Rotaryklubin yrittäjän ja johtajuuskonsultin, näkemykset tiimityöskentelystä täydentävät tapahtuman kattavan ohjelman, joka tarjoaa syvällistä ymmärrystä niin johtajuudesta kuin ympäristön kestävyydestäkin.
Keskiviikkona tiimit muun muassa pelaavat jännittävää, interaktiivista ja kansainvälistä Climate FRESK -peliä. Tapahtuma huipentuu 8. elokuuta Hangossa, jossa osallistujat nauttivat jäähyväisjuhlasta ja paikallisen laulajan Ellinoor Nordmanin musiikista.
Kun RYLA päättyy 9. elokuuta, osallistujat palaavat kotikonnuilleen mukanaan paremmat johtamistaidot ja syvempi ymmärrys Itämerta uhkaavista ympäristöhaasteista. Tapahtuman tavoitteena on paitsi voimaannuttaa nuoria johtajia, myös inspiroida kestäviä tekoja tulevaisuutta varten. Lue lisää Baltic Sea RYLAsta ja tutustu sen sponsoreihin!