Tiina-Maria Niemi

”Olen löytänyt Rotaractin ja Rotaryn kautta hirmuisen paljon hienoja ihmissuhteita”

 

Rotaract Tiina-Maria Niemi

Keravalaiselle Tiina-Maria Niemelle elämässä tärkeää on sosiaalinen, taloudellinen ja ympäristöllinen kestävyys. Se, että yhdessä ratkaistaan ongelmia, jotka palvelevat mahdollisimman monia ihmisiä. Tätä tehtävää hän saa toteuttaa niin työssään innovaation ja liiketoiminnan analyytikkona kuin Rotaract-toiminnassa.

”Rotaract on antanut minulle tosi paljon. Meitä Rotaractissa sekä Rotaryssa yhdistää se, että haluamme antaa aikaa, oppia ja tehdä asioita paremman maailman eteen. Samalla olen kuullut paljon uusia näkemyksiä ja tavannut sellaisia kontakteja sekä tuttavuuksia, joita en olisi tavannut muualla elämässä”, Tiina-Maria kuvailee.

Rotary-toimintaan kuuluvat Rotaract klubit kokoavat noin 18-35v nuoria aikuisia verkostoitumaan, antavat mahdollisuuksia soveltaa ja oppia mm. johtamis-, markkinointi- ja yhteistyötaitoja sekä vaikuttaa ympäristön hyvinvointiin erilaisten projektien avulla.

Tiina on ollut toiminnassa neljä vuotta. Hän näki Vaasassa asuessaan yliopiston kahvilassa esitteen, oli utelias ja lähti mukaan Rotaractin tutustumisiltaan. Tätä ennen hän tiesi jo jotain Rotareista: Satakunnan ammattikorkeakoulussa opiskellessaan hän oli saanut rotareilta opiskelijastipendin Moskovan vaihtoonsa ja siellä ollessaan innostui toimimaan kansainvälisessä rotariklubissa assistenttina.

Molekyylivirologiasta asunnon ostovinkkeihin

Tiina on ja on ollut mukana Vaasan, Helsingin sekä Suomen Rotaractissa. Viimeisimmäksi hän on toiminut Suomen Rotaractin presidenttinä ja Helsingin varapresidenttinä 2020-2021. Eriklubit ja toiminnan tasot toimivat hiukan erilailla, mutta niissä kaikissa on sama yhdessä tekemisen meininki. Helsingin sekä Vaasan Rotaract klubeissa on ollut kokouksia noin kaksi kertaa kuussa. Puolet kokouksista on rentoja ja toisella puolikkaalla on usein luvassa esim. puhuja, tekemisen aihe, projektin suunnittelua tai vastaavaa. Toimintaa suunnitellaan ja tehdään yhdessä klubin jäsenten kiinnostusten mukaisesti ja kaikkia tsempataan soveltamaan taitojaan Rotaractin kautta käytännössä.

Esimerkkejä siitä mitä Rotaract toiminta käytännössä voi olla on ”Buy One, Give One”/”Buy One More”-kamppanjan järjestäminen, eli mennään koko klubina kaupan ovelle, kannustetaan ihmisiä ostamaan ”yksi tuote lisää” ja yhteistyökumppanin kautta viedään tuotteet suoraan niitä tarvitseville. Esim. Vaasa Rotaractissa teimme muun muassa tällaisen projektin HOPE ry:n kanssa. Sisäisesti teimme yhteistyökumppanien etsintää, mainontaa ja viestintää. Kaiken kaikkiaan projekti antoi mahdollisuuden tehdä hyvää, soveltaa koulussa opittua käytännössä ja tarjosi vaihtoehdon projektin vetäjälle harkita laittaa asia CV:heensä.

“Helsingin Rotaractissa meillä on nyt ollut kiertävä kapula klubin jäsenten kesken. Ideana on ollut opettaa muille jäsenille oman osaamisen perusteella jotain uutta. Aiheita on ollut molekyylivirologiasta asunnon ostovinkkeihin.”

Rotaract toiminta voi olla paikallista, kansallista ja kansainvälistä edustamista, viestintää, projektin hallintaa tai vaikka seminaarin järjestämistä, kuten nyt on vireillä NordAct:in järjestämisessä. NorAct on pohjoismaalainen kiertävä konferenssi, johon Rotaract maajärjestöt ja klubit voivat osallistua, oppia toisiltaan, pitää hauskaa ja ideoida, miten yhdessä tekemisen kautta voisimme tehdä enemmän.

Rotaract tuo yhteen hauskan sekä merkityksellisen yhdessä tekemisen, oppimisen ja samanhenkisiin ihmisiin tutustumisen. Rotaract toimintaa on Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Turussa, Turun seuduilla, Hämeenlinnassa, Parkanossa, Oulussa, Vaasassa, Rovaniemellä, Lappeenrannassa ja Lahdessa. Jokaisen klubin toiminta on omannäköistänsä ja jotkin klubit vasta aloittelemassa, mutta sosiaalisen median kautta heihin kaikkiin saa yhteyden ja toimintaan voi tutustua ilman minkäänlaisia sitoumuksia.

Kiinnostuitko? Haluaisitko ehkä lähteä mukaan toimintaan? Ota yhteyttä jäsenkomitean puheenjohtaja Jari Paulamäkeen, paulamakijari@gmail.com.