Yhteistyö

WHO

Rotary oli alkuun panevana voimana Maailman Terveysjärjestön WHO:n 1980-luvulla aloittamassa hankkeessa polion hävittämiseksi maailmassa. Polio on viruksen aiheuttama tauti, joka tarttuu herkästi alle viisivuotiaisiin lapsiin. Tauti saattaa aiheuttaa halvauksen, ja pahimmassa tapauksessa kuoleman. Polio on helposti ehkäistävissä rokotteella, mutta siihen ei ole parannuskeinoa.

Työ olion hävittämiseksi on onnistunut hyvin ja se on julistettu WHO:n ykköstavoitteeksi. Tällä hetkellä sairaudesta kärsitään enää lähinnä Afganistanissa ja Pakistanissa. Suomessa poliorokotukset aloitettiin vuonna 1957. Polio hävisi maastamme käytännössä jo 1960-luvulla kattavien rokotusten ansiosta. Polioepidemia yllätti suomalaiset kertaalleen vielä vuonna 1984. Tuolloin epidemia saatiin kitkettyä koko väestöön kohdistuneella rokotuskampanjalla.

Rotarit osallistuvat polionvastaiseen työhön maailmanlaajuisen PolioPlus-ohjelman kautta kansallisten rokotustapahtumien, varainhankinnan ym. myötä. Rotarit ovat tehneet yhteistyötä polion hävittämiseksi WHO:n ohella mm. Unicefin sekä yhdysvaltalaisen Bill ja Melinda Gatesin säätiön kanssa.

Shelter Box

ShelterBox on rotaryjärjestön pitkäaikainen yhteistyökumppani, joka toimittaa tilapäisiä koteja ja muita tarvikkeita hätään joutuneille perheille.

Lue lisää ShelterBoxista

SYKE

Rotarit tekevät erinomaista yhteistyötä uuden toiminta-alueemme eli ympäristön suhteen Suomen ympäristökeskukse eli SYKEn kanssa. Vesireppu ja sinilevähavainnointi ovat käytännön projekteja, joihin kaikki klubit ja jokainen rotari voivat osallistua.

Linkki SYKEn sivuille

Translate »