Naantalin Pelastakaa Lapset ry on saanut 3 000 euron lahjoituksen lasten ja nuorten toiminnan tukemiseen. Tuen luovutti keskiviikkona Naantalin Rotaryklubi, joka keräsi varat jäsenistöltään sekä kesäkuussa järjestetyn Aurinkokaupungin Ahvenjahti -onkitapahtuman tuotoilla.
Lahjoituksella tuetaan erityisesti vähävaraisten perheiden lasten harrastustoimintaa Naantalissa ja sen lähikunnissa.
Naantalin Pelastakaa Lapset ry:n puheenjohtaja Ritva Raitmaa iloitsee tuesta ja lähettää lämpimät kiitokset rotaryklubille. – Onkitapahtuma oli lajissaan ainutlaatuinen, ja oli upeaa, että kaikki välineet olivat lapsille ilmaisia. Tämä lahjoitus on valtava apu monille perheille, joilla on muutoin haasteita rahoittaa lastensa harrastuksia, Raitmaa kiittää.
Ahvenjahdista muodostumassa perinne. Naantalin Rotaryklubilla on pitkät perinteet nuorten tukemisessa, ja se on edistänyt nuorisotoimintaa.
Kuvassa Naantali Rotaryklubin presidentti Tero Kantonen ja klubimestari Janne Rautio keskellä Pelastakaa Lapset ry:n Ritva Raitmaa.
Teksti ja kuva: Janne Rautio
