Opettaja Taru Heikkinen kertoi osallistumisestaan rotarien järjestämään RYLA- The Baltic Sea and Leadership -koulutukseen Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla Hangossa elokuun alussa. Aiheena oli Itämeren tila. Osallistumis- ja matkakustannukset sponsoroi Raahen Rotaryklubi. Taru piti koulutusta erittäin hyvänä ja monipuolisena. He mm. kävivät merentutkimusaluksella ottamassa näytteitä meren pohjasta. Lisäksi osallistujat saivat johtajakoulutusta. Osallistujia oli 27 kahdeksasta Itämeren rantavaltiosta ja he olivat 18 – 30 -vuotiaita. He olivat opiskelijoita tai nuoria ammattilaisia. Taustoina heillä mm. biologia, kemia, insinööritieteet.

 

Opettaja Arja Sarpola esitteli laboranttikoulutusta ja kertoi, että laboranttilinjojen määrä on vähentynyt Pohjois-Suomessa kovasti. Raahesta valmistuvien mahdollisia työpaikkoja ovat mm. teräs- ja paperitehtaat, kaivokset, kemianteollisuus ja kemian tutkimuslaitokset sekä meijerit ja elintarviketuotantolaitokset. Raahessa voi suorittaa amk-opintoja 15 osp:tä Centriaan Kokkolaan. Laboranttilinjalta valmistuva voi hakeutua jatkokoulutukseen ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Koulutusta vastaavaan työhön ja jatkokoulutukseen menijöiden osuus on noin 80 %.

 

Laboratorioalan koulutuksen laajuus on 180 osp:tä, josta 145 on ammatillisia opintoja ja 35 kaikille yhteisiä opintoja. Koulutus koostuu sekä teoriaopinnoista että laajasta laboratoriotöiden osuudesta laiteanalyyseineen. Lisäksi koulutukseen kuuluu harjoittelua teollisuuden ja tutkimuslaitosten laboratorioissa, joissa voi suorittaa myös osan opinnoista. Lisäksi Arja esitteli esimerkkeinä kuuden opiskelijansa opintopolun laborantiksi ja erilaisiin laboratorioalan erilaisiin työtehtäviin. Opiskelu on hyvin yksilökeskeistä opiskelijan taustakoulutuksen mukaan.

Lopuksi Arja Sarpola kertoi Raahessa alkavasta BraVe-vetytaitokeskuksesta, joka on EAKR-hanke. Raahessa aloittaa prosessitekniikan perustutkinto-opetus, joka keskittyy kaasujen käsittelyyn. Koulutuskuntayhtymä Brahen Raahen kampukselle rakennetaan vedyn ja muiden kaasujen valmistukseen, siirtoon ja kuljetukseen keskittyvä pilotointi- ja oppimisympäristö.

Esitelmien jälkeen tutustuimme laboratorioihin ja niiden uusiin moderneihin laitteisiin, esim. saimme nähdä aivan uuden liekki-AAS-laitteistoon, jolla voidaan määrittää hyvin pieniä metallipitoisuuksia.

 

Translate »
Share This