Virpi Honkala

Rotary International Director 2020-2022

Raahen rotaryklubi ry

Virpi Honkala työskenteli Raahen sairaalan kirurgian ylilääkärinä eläkkeelle jääntiinsä asti vuoteen 2014. Vuosina 1989-2010 hän toimi sairaalan johtavana lääkärinä. Hän on WHO:n kansainvälisen Terveyttä edistävien sairaaloiden ja terveyspalveluiden Suomen verkoston perustajajäsen ja hän on toiminut verkoston puheenjohtajana ja kansallisena koordinaattorina samoin kuin kansainvälisen hallituksen jäsenenä. Vuonna 2015 hän sai Suomen presidentin myöntämän lääkintöneuvoksen arvon.

Honkala liittyi Rotary-järjestöön vuonna 2001 osallistuttuaan miehensä Matin kanssa tulevien piirikuvernöörien ja partnereiden koulutukseen. Matti toimi piirikuvernöörinä vuosina 2001-2002. Virpi pitää yhtenä hienoimmista saavutuksistaan rotarina intialaisen Pingorin kylän sadeveden keruuprojektia, jonka mahdollisti pitkäaikainen monipiiriapurahoitus. Vedenkeruujärjestelmä on auttanut nostamaan kylän asukkaat köyhyydestä. “Kun me menimme takaisin viisi vuotta myöhemmin, oli kylässä tapahtunut niin hämmästyttävä muutos, etten enää tunnistanut kylää samaksi kuin aiemmin”, Virpi kertoo.

Honkala on palvellut Rotary-järjestöä sääntövaltuuskunnan jäsenenä, RI-presidentin edustajana, RI-koulutusjohtajana, vyöhykkeiden 15&16 Rotarysäätiökoordinaattorina ja RI:n johtajuuskoulutuskomitean jäsenenä. Hänelle on myönnetty sekä Rotarysäätiön kunniamaininta että Rotarysäätiön korkein kunnianosoitus ”Distinguished Service Award”. Virpi ja Matti Honkala ovat Rotarysäätiön suurlahjoittajia (Major Donor), Bequest Societyn ja Paul Harris Societyn jäseniä.

 

Translate »
Share This