Rakastuin Rioon

Hanna Vainionpää

Vietin vaihtovuoteni Rio de Janeirossa, Brasiliassa, 2014-2015. Kohdemaa ja -kaupunki olivat juuri niin upeita kuin miltä kuulostavatkin! Vaikka ajattelin etukäteen, etten pienellä paikkakunnalla kasvaneena maalaistyttönä voisi kotiutua Rion kaltaiseen miljoonakaupunkiin, sopeuduin todella hyvin – jo lyhyen ajan jälkeen kaupunki tuntui kodilta.

Vuoteni alkoi kolmen päivän orientaatioleirillä São Paulossa 17 muun suomalaisvaihtarin kanssa. Tässä ajassa sain vähän esimakua uudesta maasta ja tutustuin muihin suomalaisiin. Rotary hoiti homman todella hyvin! Pian pääsinkin tutustumaan ensimmäiseen hostperheeseeni, jonka kotoa muutin toisen perheeni luo vasta maaliskuussa. Ensimmäinen perheeni asui kerrostalossa suurella, hienolla asuinalueella, jonka kullakin kerrostalolla oli oma uima-allas ja kuntosali. Asuinalueella oli myös puisto ja ravintoloita. Turvallisuus oli tietysti taattu – jokaisella portilla ja kerrostalolla oli omat vartijansa ja lisäksi minun oli näytettävä sormenjälkeni aina tullessani kotiin. Toisen perheen kanssa asuin talossa pienemmällä asuinalueella.

Ensimmäisessä perheessä minulla ei ollut sisaruksia, mutta toisessa perheessä sain onneksi todella hauskan pikkuveljen. Tanssimme ja puhuimme keskenämme paljon, ja lauloimme aina suihkussa; brasilialaisessa kodissa jokaisella perheenjäsenellä on tyypillisesti oma kylpyhuone, ja meidän kylpyhuoneemme olivat vierekkäin. Ensimmäisessä perheessäni ei ollut kolmannelle kylpyhuoneelle tarvetta, joten se oli pyhitetty perheen kahden kissan hiekkalaatikoille.

Tulin molempien perheideni kanssa toimeen todella hyvin, mutta varsinkin toisen perheen kanssa eläminen oli helppoa ja mutkatonta. Molemmissa perheissä vanhempani työskentelivät paljon, joten useimpina päivinä näin heitä todella vähän, joskus en lainkaan. Kaikki liikkumiseni tapahtuikin julkisen liikenteen avulla. Olen kova myöhästelemään, eivätkä aikataulujen puuttuminen ja ainaiset liikenneruuhkat auttaneet asiaa lainkaan. Varsinkin alkuaikoina meillä oli vähän erimielisyyksiä kotiintuloaikojen ja kulkemiseni suhteen, mutta ne helpottivat, kun hostvanhemmat huomasivat minun olevan luottamuksen arvoinen. Huolehtiminen oli aiheellista, kun kyse oli kaupungista, jonka turvallisuus on aivan eri luokkaa kuin mihin olen Suomessa tottunut.

Sunnuntait pyhitettiin yleensä perheajalle, jolloin mentiin tapaamaan isovanhempia tai käytiin esimerkiksi museossa tai teatterissa. Brasiliassa on hyvin yleistä, että kotona on taloudenhoitaja siivoamassa ja laittamassa ruokaa, ja varsinkin toisen perheen kodinhoitajan kanssa meistä tuli todella läheisiä – hän oli usein kotona silloinkin, kun vanhempani olivat töissä.

Minulla oli koulua viitenä päivänä viikossa seitsemästä kahteentoista. Pieni yksityiskoulu sijaitsi ostoskeskuksessa. Koulupäivän aikana meillä oli vain yksi lounastauko, jota lukuunottamatta istuimme tauotta samassa luokkahuoneessa. Meillä ei ollut käytössämme koulupukuja, mutta pukeutumissäännöt olivat tarkat: hameet, mekot, sortsit ja sandaalit oli kielletty. Jotta oppilaat varmasti pitivät pitkiä housuja yli kolmenkymmenen asteen helteessä, ilmastointi pidettiin täydellä teholla. Kaikki pukeutuivat kouluun kunnolla, etteivät olisi sairastuneet, koska sisällä oli tolkuttoman kylmä! Kotimatkat lämpimissä vaatteissa olivatkin sitten tuskastuttavia…

Lukujärjestykseemme ei kuulunut liikuntaa, taito- tai taideaineita, joten minun kannaltani päivät eivät juurikaan eronneet toisistaan. Koitin käyttää ne opetellen portugalia; opiskelin ja juttelin kavereideni kanssa, jotka myös auttoivat minua kielen kanssa. Välillä opettajat eivät halunneet minun keskittyvän omiin oppikirjoihini, vaan vaativat minua tekemään samoja asioita kuin muutkin, mitä en ymmärtänyt lainkaan.

Sain koulusta kavereita, mutta en viettänyt heidän kanssaan kovinkaan paljoa aikaa vapaa-ajalla. Kouluni oppilaat viettivät paljon aikaa kotona, seurustelivat ja opiskelivat, joten tiemme kohtasivat vain melko harvoin koulun jälkeen. Rion muut vaihtarit olivatkin läheisimpiä ystäviäni sekä itse vaihtovuonna että sen jälkeen. Piirimme 4570 oli Brasilian pienin, se kattoi vain osan Rion osavaltiosta, ja vaihto-oppilaita oli siellä kymmenen. Suurin osa meistä asui melko lähellä toisiaan, joten näimme toisiamme todella paljon, ja nämä ihanat ihmiset olivat valtava osa vaihtovuottani. Sain vapaa-ajalla myös lukuisia paikallisia ystäviä kouluni ulkopuolelta, joiden kanssa olin paljon läheisempi kuin koulukavereideni kanssa.

Rotary toimii Brasiliassa melko eri tavalla kuin Suomessa. Piirimme puheenjohtajapariskunta oli todella mukava, tuli kaikkien kanssa toimeen ja hoiti oman osansa hyvin. Vierailin oman klubini kokouksissa aina silloin tällöin kun se oli mahdollista, mutta parhaan kaverini klubin kokouksissa kävin vielä useammin, lähes viikottain. Rotary järjesti meille vaihto-oppilaille tapahtumia ja tapaamisia kuukausittain; veneretkiä, kokkausiltoja ja viikonloppureissuja, unohtamatta juhlia, joihin pääsimme heidän kanssaan. Kävimme esimerkiksi myös istuttamassa puita sokeritoppavuorelle. Meille järjestettiin muutamia portugalintunteja sekä vuoden alussa että lopussa. Tutustuin sekä Rotaryn että Rotexin kautta upeisiin ihmisiin, joista oli minulle paljon apua ja osasta tuli todella tärkeitä ja läheisiä. Sain pitää lukuisia esitelmiä sekä itsestäni, Suomesta että vaihto-oppilastoiminnasta eri klubeilla ja kouluissa – ja mikä parasta, nämä esitelmät oli alusta asti pidettävä portugaliksi!

Rotary järjesti vaihto-oppilaille myös lukuisia matkoja ympäri Brasiliaa, ja heidän kauttaan pääsinkin tutustumaan Amazonin sademetsään. Vietimme Amazonilla kymmenen päivää kolmenkymmenen vaihto-oppilaan kanssa; tutustuimme aluksi Manaukseen, jonka jälkeen vietimme viikon Amazonia pitkin kulkevissa jokilaivoissa. Näimme kahden veden kohtaamisen, uimme vaaleanpunaisten jokidelfiinien kanssa, tapasimme intiaaneja, vierailimme paikallisissa kylissä, tutustuimme sademetsään, kalastimme piraijoita ja tietenkin pääsimme maistamaan metsän tarjoamia herkkuja aina marjoista toukkiin. Parasta oli, että nukuimme jokilaivoissa riippumatoissa. Matka oli ehdottomasti yksi vuoteni kohokohdista!

Minua ei haitannut, että pienen piirimme vuoksi matkustaminen oli tehty varsin vaikeaksi – asuin upeassa kaupungissa, jossa riitti nähtävää ja tekemistä. Rakastuin Rioon. Se on kaupunki, jossa on itse kaupungin lisäksi myös rantaa ja luontoa lukuisten metsien ja puistojen muodossa. Ihmisillä on aivan omanlaisensa asenne: kaikki ovat rentoja, avoimia ja positiivisia. Tässä ympäristössä ei voi olla kuin onnellinen!

Vaihtarikavereideni kanssa otimmekin kaiken irti kaupunkielämästä; kiertelimme museoissa, näyttelyissä ja lukuisissa tapahtumissa. Pääsin monien artistien ja bändien keikoille sekä juhliin, joita Riossa järjestetään koko ajan. Niinäkin päivinä, kun muuta tekemistä ei tuntunut olevan, rannat ja meri olivat avoinna ja aurinko paistoi. Rion lukuisten vuorten päälle kiipeilemällä ja patikoimalla pääsimme näkemään kaupungin hienoimmat maisemat.

Juhlimme uudenvuodenaattoa ja samalla syntymäpäivääni Copacabanalla miljoonien ihmisten kanssa, joista kaikki olivat pukeutuneet valkoiseen, noudattivat uudenvuoden traditioita ja ihastelivat rannalla sekä esiintyjiä että ilotulituksia. Toinen merkittävä aihe juhlimiseen oli tietysti karnevaalien aika, jolloin sekä paikalliset että turistit kokoontuivat kaduille juhlimaan ja tanssimaan erilaisiin kulkueisiin. Öisin ihmiset nukkuivat, että he jaksoivat aloittaa juhlimisen aamulla kukonlaulun aikaan. Kyseisen viikon ajan kaikki Rion opiskelijat saivat jopa lomaa koulusta. Riossa järjestetään karnevaalien aikaan myös maailmanlaajuisesti hyvin tunnettu, suuri sambakulkue, johon pääsimme osallistumaan parin kaverini ja hostperheeni kanssa. Tämä kuului ehdottomasti vaihtovuoteni tähtihetkiin!

Helmikuussa vanhempani sekä isoveljeni vaimoineen tulivat Rioon parin viikon reissulle. Oli mahtavaa toimia oppaana ja olla kerrankin se, joka tiesi paitsi paikallisen kielen, myös tunsi kaupungin ja sen parhaimmat kohteet. Vietimme suurimman osan heidän matkastaan Riossa, mutta vierailimme myös Iguassun putouksilla Argentiinan ja Paraguayn rajalla. Reissu oli jo sinällään todella hieno kokemus, ja vielä hienompaa oli, että sain jakaa sen perheeni kanssa.

Ikimuistoisen arjen lisäksi vaihtovuoteni lopussa oli jäljellä vielä pari merkittävää tapahtumaa; piirikonferenssimme sekä Rotaryn maailmankonferenssi, joka järjestettiin São Paulossa kesäkuussa. Piirikonferenssi järjestettiin Búzioksessa, turismin täyteisessä rantakapungissa. Puheiden ja hienojen ihmisten ohella konferenssissa parasta oli, että kaikki vaihto-oppilaat saivat pitää pienen puheen vaihtovuodestaan koko suurelle yleisölle. Maailmankonferenssiin taas pääsimme vain yhtenä päivänä, koska kolmen päivän matkaan sisältyi myös ohjattua toimintaa ja tutustumista kaupunkiin ja sen nähtävyksiin. Konferenssissa olisi kieltämättä viihtynyt toisenkin päivän! Kuulimme puheita ja esityksiä ja tapasimme paitsi Rotareita, myös vaihto-oppilaita kaikkialta Brasiliasta. Tilaisuus oli todella juhlallinen ja olen tyytyväinen, että sain olla osa sitä.

Vaihtovuoteni oli unohtumaton kokemus ja vietin sen juuri itselleni sopivalla tavalla, jolla sain mahdollisimman paljon irti ajastani Riossa. En tekisi mitään toisin. Olen myös onnellinen että hain vaihtoon nimenomaan Rotaryn kautta, koska pääsin tutustumaan hienoihin ja asiansa osaaviin ihmisiin sekä kotimaassa että Brasiliassa, eikä minulla ollut vaihtovuoteni aikana ongelmia järjestön kanssa. Vaihtovuoden jälkeen olen vieraillut kahden vaihtarikaverini luona ja pysynyt yhteydessä lukuisten ihmisten kanssa ympäri maailmaa. Portugalia käytän yhä varsin aktiivisesti, koska perheessäni on ollut Brasilialaisia vaihto-oppilaita, ja olen myös mukana Rotexin toiminnassa. Eikä epäilystäkään, ettenkö palaisi Rioon heti, kun se on mahdollista!

Tämä Hanna Vainionpään kirjoitus on alunperin julkaistu Kauhavan Rotaryklubin nuorisovaihdon 40-vuotishistoriikissa v. 2016