Klubilaistemme muistoja GSE-toiminnasta

Nämä kirjoitukset on aiemmin julkaistu Kauhavan Rotaryklubin 50-V historiikissa

GSE-MATKA 1987 ROTARYPIIRIIN 561  – Seppo Takamaa

Vakinaisesta palveluksesta reserviin 1.7.1987 siirryttyäni sain hienon tilaisuuden toimia Rotarypiirien 138 ja 140 yhteistoimin Rotarypiiriin 561 (USA, Midwest) lähetettävän GSE-vaihto-oppilasryhmän team leaderina.

Pelin henki oli se, että ryhmän vetäjällä oli vapaat kädet valita piiristä 140 kolme ja ottaa mukaan piiristä 138 kaksi vaihto-oppilasta, joiden kaikkien tuli olla ammattiinsa jo valmistuneita ja englantia vähintään tyydyttävästi osaavia nuoria miehiä.  Valitsin tiukalla seulalla 140 piirin 16:sta halukkaasta kolme matkaan lähtijää, jotka olivat valuutta-asiat hallitseva ekonomi Jouko Jama Rovaniemeltä, elektroniikkaspesialisti DI Risto Korva Raahesta ja tekstiili-insinööri Esa Leppilampi, verraton showmies Ylivieskasta sekä hyväksyin omalta osaltani ryhmään naapuripiirin esittämät kaksi vaihto-oppilasta eli metsäinsinööri Kaj Finnen, kuopuksemme från Nykarleby sekä rehtori Kyösti Härkösen ja hänen kitaransa Alavudelta, erinomaisia valintoja kaikki.

Resurssit olivat tuohon aikaan OK; edustusvaatteet valitsimme Oulusta ja kummaltakin rotarypiiriltä saimme melko runsaat taskurahat. Matkaan lähdettiin kotipaikkakunnilta 30.9. ja Helsinki-Vantaalta 1.10. Finnairin DC-10:llä JFK:n kentälle New Yorkiin (kapteeni Urmaksen 500. Atlantin ylitys). Vuorokausi kului NY:ssa Manhattania ihmetellen ja mm. WTC.n toisella huipulla kaupunkia katsellen sekä China Townissa makoisasta viinistä ja ankka-ateriasta nautiskellen. Aamulla La Guardian kentälle, josta oli määrä lentää samantien ensimmäiseen määränpäähän Sioux Fallsiin. Lähtömme kariutui kuitenkin jo startissa DC-ysimme toisen moottorin hajotessa voimakkaasti pamahtaen, mutta onneksemme nousukiidon alkuvaiheessa, josta kuitenkin seurasi kiusallisia viivästyksiä SF:n lentokentälle jo tuolloin matkalla olleille vastaanottajillemme.

Vierailimme  561-piirin Etelä-Dakotassa, Iowassa ja Minnesotassa sekä allemerkinnyt Kyöstin kanssa myös yhden viikonlopun tuohon rotarypiiriin kuulumattomassa Wyomingissa. Etelä-Dakotan matkakohteina olivat osavaltion pääkaupunki Pierre ja seitsemän muuta kaupunkia. Iowassa vierailimme ainoastaan Le Marsissa ja Minnesotan Luvernessa viivyimme viimeiset pari päivää.Tutustuimme mm.SD:n yliopistoasioihin, sairaalatoimeen usealtakin kantilta, sahateollisuuteen ja varsinkin maatalouteen, erittäin mittavaan turismiin, amerikkalaiseen jalkapalloon, muutamiin ikivanhoihin saluunoihin ja peräti surkeaan saunakulttuuriin.Talousoppiakin saimme jopa kantapään kautta, sillä Wall Streetin pörssit järkkyivät pahan kerran juuri matkamme aikana!

Etelä-Dakotassa vierailun kohokohtia olivat Black Hillsin alue kaikkinensa ja sen lilliputti rotaryklubi Custerissa (Little Big Hornin taistelussa 1876 kaatuneen ”kenraali” G.A. Custerin kotikylä), Pine Ridgen sioux-intiaanireservaatti, Wounded Knee ja kuulun intiaanipäällikkö Punaisen Pilven hauta ja hänen heimonsa perilliset sekä Pierren lähistöllä sijaitseva biisonifarmi, jossa laidunsin kolmisen tuhatta puhvelia (farmilla oli kuvattu mm. Kevin Costnerin elokuva Tanssii susien kanssa), Rapid Cityn Mt. Rushmoren kylkeen hakatut presidenttien päät ja Ellsworth Air Base B-52- ja B-2B -pommikoneineen. Deawoodissa kävimme tietenkin saluunassa n:o 10, jossa Hurja-Bill Hickok ammuttiin korttipöytään kädessään kaksi mustaa ässää sekä kolme kasia (”dead man`s hand”) sekä tuon Wild Billin ja yhtä hurjapäisen Calamity-Janen vierekkäiset haudat.

Asuimme yksin tai kaksin 9-11 perheessä ja mennen tullen ainoastaan pari yötä hotellissa. Jostakin syystä  – kahta poikkeusta lukuunottamatta – kaikki allemerkinneen isännät olivat eläinlääkäreitä, jotka harrastivat metsästystä ja/tai metsästyskoiria, ja tottakai viikonloput – heti kirkonmenojen jälkeen – metsästimme ja pari kertaa myös kalastimme haukia ja kuhia mm. Missourista eli intiaanien ”suuresta mutajoesta”. Ratsastin useita kertoja ja teimme myös ryhmämme kanssa koko päivän kestävän ratsastusretken preerialle. Kaiken kaikkiaan vierailimme ja esiinnyimme 12 rotarykokouksessa ja muutamissa muissa tapaamisissa, joista vaikuttava oli 2. maailmansodan Veteran`s Dayn vietto  9. marraskuuta Wagnerissa, jossa hoidimme mallikkaasti oman osamme. Kotiin palasimme 16.11. eli matkamme kesti paria päivää vaille seitsemän viikkoa.

Summa summarum: matka oli käymisen arvoinen. Siitä vieläkin suurkiitos piirikuvernööreillemme Stig-Göran Gussander (D-1380) ja Erkki Forsberg (D-1400) ja tietenkin DG Nels Olsenille (D-561) sekä mainiolle yhteysrotarillemme Charles ”Chuck” Schroyerille ja hänen Bonny-puolisolleen, jotka molemmat sittemmin vierailivat Kauhavalla sekä tottahan toki myös mainion GSE-teamimme jokaiselle jäsenelle!

GSE-matkailua  –  Veli-Matti Heinijoki

Ensimmäisen GSE-matkan tein ryhmän jäsenenä 1982. Hain ryhmän jäseneksi Ilmasotakoulun johtajan Pertti Tapanaisen aloitteesta. Aikanaan tuli ilmoitus, että minut oli valittu ryhmään, jonka johtajana toimi PDG Eero Yrjönen Oulusta. Matka suuntautui Yhdysvaltoihin Coloradon, Wyomingin ja Nebraskan osavaltioiden alueella sijaitsevaan piiriin. Ryhmän muita jäseniä olivat Sven Rosendahl Kristiinankaupungista, Hannu Hernesniemi ja Ilkka Yliniemi Oulusta sekä Tapio Hänninen Rovaniemeltä.

Reissu avasi minulle Rotaryn maailman ja palvelun ihanteen sekä oven Kauhavan klubin jäseneksi. Matka sisälsi vankan annoksen tietoa Yhdysvaltojen yhteiskunnasta ja talouden rakenteista ja kasvatti meitä kansainvälisyyteen. Oman porukkamme se hitsasi yhteen niin tiiviisti, että vielä nytkin pidämme yhteyttä. Itseni lisäksi piirikuvernööreinä ryhmästä ovat toimineet Eero Yrjönen sekä Tapio Hännien ja Sven Rosendahl on hoitanut apulaiskuvernöörin tehtäviä.

Toisen kerran GSE- tehtävät kutsuivat minua 1995. Tällä kertaa toimin ryhmän vetäjänä. Ryhmän jäseninä matkasivat Kanadan Ontarioon ja Yhdysvaltojen Michiganiin Markku Parkkisenniemi Rovaniemeltä, Nils Enlund Vaasasta, Matti Martikainen Oulusta ja Hannu Vainionpää Kauhajoelta. Olin toimnut useiden vuosien ajan piirimme GSE-asiamiehenä ja nyt oli hieno päästä katsomaan ”kentälle”, miten Rotaryn ohjelmat toteutuvat. Isännät olivat laatinet meille hienon ja hyödyllisen ohjelman ja omat poikamme vetivät roolinsa Suomen lähettiläinä upeasti. Eräs sen matkan merkittävistä tuliaisista oli pelastushelikopteritoiminnan idea Ouluun Matti Martikaisen myötä.

GSE MATKA KEVÄÄLLÄ 1998 POHJOISEEN ALABAMAAN   –  Carl-Gustav Karling

Minut valittiin teamleaderiksi pohjoiseen Alabamaan suuntautuvaan GSE – matkaan. Muut osallistujat olivat Tuula Kangas Oulusta, Klaus Erbisman Uudestakaarlepyystä, Pekka Raunio Raahesta sekä Timo Kyttä Vaasasta

Piirin 6860 GSE komitea oli suunnitellut ohjelman.  Saimme hienon painetun lehtisen etukäteen, jonka avulla me saatoimme valmistautua matkaan ja perheemme pystyi seuraamaan missä olimme milloinkin. Ohjelma piti paikkaansa paikkakuntien osalta missä liikuimme, mutta yksityiskohtiin tuli jatkuvia muutoksia. Tämä on täysin ymmärrettävää koska ohjelmalehtinen oli  painettu hyvissä ajoin ennen matkaa.

Matkustimme kotipaikkakunnistamme Helsingin Lentoasemalle jossa tapasimme. Välilaskut olivat New Yorkissa, Washingtonissa ja Atlantassa jonka jälkeen saavuimme Birminghamiin, joka oli määränpäämme.

Ensimmäiset kolme päivää vietimme hotellissa Birminghamissa tottuaksemme aikamuutokseen. Olimme vielä viikon samassa kaupungissa ja vasta tämän jälkeen alkoi vierailut muihin Alabaman paikkakuntiin.

Kävimme Decaturissa, Huntsvillessä, Florensissa ja Sheffildissä. Nämä vierailut kestivät kaksi ja puoli viikkoa, jonka jälkeen vietimme kolme vapaapäivää Smith Laken rannalla erään paikallisen rotarin huvilassa.

Vapaa-aikamme jälkeen matka jatkui Jasperiin, Annistoniin, Oxfordiin, Fort Payneen ja Alexander Cityyn. Alex Citystä teimme vierailun Montgomeryyn. Vierailu päättyi Tuscaloosassa piirikonferenssin merkeissä.

Kotimatka tapahtui Birminghamista päinvastaisessa järjestyksessä aina kotikentälle Vaasaan.

Nämä viisi viikkoa olivat täynnä ohjelmaa ja informaatiota. Koska vierailimme usealla paikkakunnalla ja tapasimme paljon ihmisiä ja esittäydyimme joka paikkakunnalla useassa klubissa, oli mukavaa myös joskus viettää vapaa-aikaa aivan omassa joukossa. Vaikka ohjelma oli erittäin mielenkiintoinen ja kaikki tapaamamme ihmiset mukavia on tarpeen välillä rentoutua omissa oloissa.

Meillä oli viisi nk. ammattipäivää, jolloin tutustuimme omaa ammattia lähellä oleviin toimintoihin. Minulle oli järjestetty tutustuminen National Air Guardiin, sekä lentäminen pienellä kuusipaikkaisella kaksimoottorikoneella. Lisäksi sain tutustua kunnallisiin organisaatioihin monella paikkakunnalla ja tavata monta pormestaria (Mayor ) ja valtuutettua. Vierailin myös muutamalla poliisi-. ja pelastusasemalla.

Esiteltyäni GSE ryhmämme Birminghamissa kokoontuneelle kaupunginvaltuustolle, sain vastaanottaa kaupungin avaimet.

Meillä oli kullakin yksitoista isäntäperhettä. Alabamalaiset ovat erittäin vieraanvaraiset ja kohteliaat. Alkuun se tuntui jopa liioitellulta, mutta totuimme pian siihen. Tästä välittömyydestä johtuen oli varsin helppo tutustua perheisiin ja muihin isäntiin.

Talot joissa asuimme olivat yleisesti ottaen suuret ja mukavat ja lähes aina oli huoneen yhteydessä oma kylpyhuone. Iltaisin oli mielenkiintoisia keskusteluja isäntien kanssa ja varsin usein oli järjestetty grilli-iltoja tai illanistujaisia.

Meidät kohdeltiin hyvin, missä tahansa olimmekin. Saavuttuani Suomeen ja levättyäni hieman sekä toivuttuani aikaerosta, olin kohta valmis tekemään uuden vastaavan matkan.

TASAPAINOILUA KANADASSA  –  Evl (evp) Ilkka Peura

GSE vaihto piiriin 5550 Kanadassa 6.5.-3.6.2009

Syksyllä 2008 aloitin GSE-vaihdon valmistelut piirimme GSE-koordinaattorin Jaakko Panulan mahtavalla tuella. Jaakko oli aikanaan ollut itse ryhmän jäsenenä ja myöhemmin johtajana, joten hänellä oli kokemusta eri näkökulmista. Valmisteluissa esimerkiksi viiden ihmisen aikataulujen sopiminen kiireisessä elämänrytmissä oli jo sinänsä haastavaa.

Olin etuoikeutettu, kun minut otettiin ryhmän vetäjäksi valinnan jälkeen varsinaisen valintaryhmän jäseneksi: ”Sinähän sinne sen ryhmän kanssa lähdet, emmekä me.” sanoin arvostamani kuvernööri Pentti Silvennoinen . Esimerkiksi kanadalaisen ryhmän johtaja näki ryhmän jäsenet ensimmäisen kerran ensimmäisessä koulutustilaisuudessa eikä hänen mielipidettään kysytty valintojen suhteen ollenkaan. Kannustan piiriämme edelleen ottamaan ryhmän vetäjän mukaan valintoihin.

Ryhmällemme oli mukavaa se, että tapasimme kanadalaisen ryhmän Suomessa ennen omaa matkaamme. Perheeni majoitti ryhmän johtajan, Gailmarie Andersonin, kun he vierailivat Kauhavan klubissa. Vastavuoroisesti asuin Gailmarien luona Melfortissa – ihan kuin olisi vieraillut vanhan tutun luona. Kanadalainen ryhmän oli pitänyt huolta siitä, että heidän kotikaupungeissaan meitä huomioitiin erityisesti.

Lennot Winnipegiin ja takaisin olivat perinteisesti halvimman tavan mukaan tilattu: matkan kesto oli noin 30 tuntia suuntaansa. Perillä meitä odottikin lämmin vastaanotto ja vajaan 3000 km:n autoajelu kahdeksassa eri paikassa: Ontariossa Kenora – Manitobassa Gimli ja Neepawa – Saskachewassa Regina, Melfort, Saskatoon ja Prince Albert. Lopuksi matkustimme 10 tuntia Winnipegiin piirikonferenssiin.

Perheissä asuminen on GSE-vaihdon suola. Vaikka onkin hieman raskasta vaihtaa perhettä kolmen – viiden päivän välein ja aloittaa jälleen ”virkeänä ja innostuneena”, ei tämä haittaa kunhan pitää oman asenteensa kohdallaan. Kanadalaisten elämänrytmissä ja tavoissa ei hämmästyttänyt erilaisuus vaan samanlaisuus. Esimerkiksi kun tullaan kotiin, otetaan kengät pois jalasta.

Kanadalaiset isäntämme olivat hyvin rentoja ja avoimia sekä aidosti kiinnostuneita Suomesta ja suomalaisuudesta. Yleisimmät kysymykset oman maamme esittelyn jälkeen olivat: ”Kuinka korkea verotus Teillä on noin kattavien terveydenhoitopalveluiden ja ilmaisen sekä tuetun opiskelun vuoksi?” sekä ”Onko varusmiespalvelus pakollinen myös naisille?”. Spontaanit aplodit sai poikkeuksetta ryhmämme jäsen Epec Oy:n ATK-manageri Ville Ahola esitellessään Suomesta itselleen tärkeän asian: veteraanien arvostuksen sekä oman isoisänsä Johan Aarne Einari Aholan, Mannerheimin ristin ritarin numero 71.

Muut ryhmämme jäsenet olivat Keski-Pohjanmaan Ammattikorkeakoulun kielten opettaja Karin Björkstrand, Vaasan Yliopiston tutkija Henna Jyrinki ja Suomen Yrittäjäopiston tutkija Petra Kuismanen.

Kanadalainen rotarius keskittyy kokemuksieni mukaan hyvin painokkaasti hyväntekeväisyyteen. Jokaisella klubilla on oma projekti johonkin kehitysmaahan. Naisten osuus jäsenistössä on huomattavasti suurempi, kuin Suomessa. Isäntämme hämmästelivät, kun jouduin vastaamaan heidän kyselyihinsä kotiklubini naisjäsenistä: nolla. ”Kuinka voitte kehittää jäsenmääräänne ja jatkaa tällä tavalla?” he kysyivät. Totesin, että muutama klubi piiristämme on jo joutunut lopettamaan jäsenistön ikääntyessä sekä lukumäärän vähetessä. Hyvin tärkeää kanadalaisille klubeille oli osallistua polion hävittämiseen maapallolta. Tästä voisimme ottaa oppia.