Savonlinnan Rotaryklubi ry

Valitse sivu

Nuorisovaihto

Nuorisovaihto

 

Rotaryn nuorisovaihto on turvallinen ja usein varsin edullinen tapa lähteä ulkomaille vaihto-oppilaaksi.  Rotaryn nuorisovaihto on sertifioitua ja valvottua. Nuorta sitovat rotareiden ohjeet ja säännöt, se on osa turvallisuutta. Nuori ja hänen perheensä koulutetaan vaihtovuoden vaatimuksiin ennen nuoren lähtöä.

Vastaanottava perhe ottaa nuoren perheenjäsenekseen. Vastaanottava rotaryklubi huolehtii mm. saapuvan vaihto-oppilaan koulukustannuksista. Nuori saa myös pientä kuukausirahaa rotaryklubiltaan. Perhe ei saa rahallista korvausta nuoren ylläpidosta.

Suomeen saapuville vaihto-oppilaille tarvitaan isäntäperheitä. Nuori on vaihtovuoden aikana yleensä kolmessa perheessä, noin neljä kuukautta jokaisessa. Kun haluat tarjota turvallisen kodin Suomeen saapuvalle nuorelle, ota yhteyttä klubimme nuorisovaihtoasiamieheen. 

Kun rotaryklubi ottaa vastaan ulkomaisen vaihto-oppilaan, se tarkoittaa samalla, että meiltä vastavuoroisesti pääsee nuori ulkomaille. Ulkomailla koulunkäynti ei suinkaan aina ole oppilaalle ilmaista, mutta nuoren vastaanottava rotaryklubi vastaa näistäkin kustannuksista. Nuori saa myös samat edut ja huolenpidon kuin maahamme saapuva nuori.

Kiinnostuitko nuorisovaihdosta?

Rotaryn kautta voit päästä vuosivaihtoon, kesävaihtoon tai leirivaihtoon. Näistä eri vaihtomuodoista voit  lukea lisää Suomen Rotaryn nuorisovaihdon sivuilta. Hakuaika seuraavan vuoden vaihtoihin on hakuvuotta edeltävänä syksynä. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä klubimme nuorisoasiamieheen ja kysy lähetämmekö vaihto-oppilaan tulevana vuonna.

Kysy rohkeasti lisää Rotaryn nuorisovaihdosta!

 

Lue lisää klubimme nuorisovaihtotoiminnasta:

 

SAVONLINNAN ROTARYKLUBIN NUORISOVAIHTO

Rotaryn keskeisimpiin toimintamuotoihin kuuluu nuorisovaihto, joka tarjoaa koko järjestön puitteissa vuosittain noin 9000 nuorelle mahdollisuuden tutustua eri maiden kulttuureihin. Suomen osuus tästä kokonaisvaihdosta on huomattava, vuosittain noin 600 suomalaista ja ulkomaista nuorta.

Vaihtotoiminnan tarkoituksena on osaltaan lisätä maailman nuorison kykyä ymmärtää ja sietää erilaisia kulttuureita. Vaihtoajan merkitys nuoren henkilön persoonallisuuden kehitykselle on erittäin suuri. Rotaryn nuorisovaihtoa on harjoitettu jo lähes 70 vuoden ajan, virallisestikin vuodesta 1974 lähtien jo yli 20 vuoden ajan. Sen jälkeen jo yli 150000 nuorta ihmistä on vaihtotoiminnan myötä solminut lukemattomia kansainvälisiä ystävyyssuhteita, jotka osaltaan luovat edellytyksiä sovulle ja rauhalle maailmassa.

Nuorisovaihdon kansainväliset toimintamuodot ovat:

  • kansainväliset leirit, yleensä kesällä 1-3 viikkoa. Leirit ovat enimmäkseen Euroopassa
  • kesävaihto, kuukauden ”perheenjäsenyys”. yleensä kesäloman aikana. Meiltä lähtee kuukaudeksi esim. USA:han perheeseen ja samasta perheestä tulee nuori kuukaudeksi täkäläiseen perheeseen.
  • vuosivaihto, vuoden kestävä perhe- ja opiskelujakso.

Leirivaihto

Leirit ovat noin kaksi viikkoa kestäviä tapahtumia ympäri Eurooppaa. Ne järjestetään yleisimmin heinä-elokuussa. Varsinainen leirijakso kestää noin viikon ja se on rakennettu jonkin ennalta ilmoitetun harrastuksen tai teeman ympärille. Leiriin kuuluu myös perhemajoitusjakso, joka kestää viikosta kahteen ja voi olla jakautunut kohdemaan usealle eri paikkakunnalle.

Leiri sisältää täyden ylöspidon ja erityisesti mielenkiintoisen ohjelman. Tämä muoto nuorisovaihdosta on hyvin suosittu. Leirejä järjestetään 16 – 26 -vuotiaille ja hakuaika on marraskuusta – maaliskuulle. Paikat täytetään hakujärjestyksessä, joten mitä aiemmin voi hakea, sen parempi mahdollisuus on valita eri leirien väliltä. Oppilaalle tulevat kustannukset ovat 100 € järjestelymaksu, matkakulut kohteeseen, vakuutukset ja taskurahat.

Kaikissa vaihtomuodoissa Rotaryjärjestö valitsee luotettavan isäntäperheen, järjestää (leirivaihtoa lukuun ottamatta) turvallisen matkan, pitää perehdyttämistilaisuudet ennen matkaa ja pitää lyhyen orientoitumisvaiheen kohdemaassa.

Rotarytoiminnassa nuorisovaihto on vastavuoroista: jokaista ulkomaille lähetettyä nuorta kohti otetaan vastaavaksi ajaksi Suomeen nuori ulkomailta ja vastaavasti jokaista hyväksikäytettyä leiripaikkaa vastaan järjestetään omaa leiritoimintaa.

Kesävaihto

Kuukauden perheenjäsenyys.

Kesävaihto-ohjelmassa rotaryjärjestö tarjoaa nuorelle hyvän mahdollisuuden tutustua turvallisesti joko valtamerentakaiseen (USA, Kanada, Intia, Etelä-Afrikka) tai eurooppalaiseen elämänmenoon. Vaihtoon osallistuva isäntäklubi on ”takuumiehenä” sille, että nuorelle järjestetään isäntäperhe, jonka jäsenenä hän elää todennäköisesti siihenastisen elämänsä mielenkiintoisimman kuukauden.

Kesävaihdosta kiinnostunut 16-18 -vuotias nuori ottaa yhteyden klubin nuorisovaihtoasiamieheen. Tämä ohjaa hakijaa hakemuslomakkeen täytössä, ja lopuksi klubi hyväksyy lähtijän.

Klubin hyväksymät hakijat sijoitetaan kesävaihtoon pääsääntöisesti toivomaansa maahan. Kesävaihto perustuu vastavuoroisuuteen, joten paikan saamiseen vaikuttavat myös suomalaisten mahdollisuudet ottaa vastaan ulkomaisia nuoria Suomeen.

Kesävaihdon kustannukset muodostuvat matka-, osallistumis- ja vakuutuskustannuksista sekä järjestelymaksusta (100 euroa). Myös mahdolliset tuliaislahjat on syytä ottaa huomioon. Paikallinen isäntäperhe vastaa asumiseen, ruokaan ja puhtauteen liittyvistä kuluista. Taskurahaa ei kesävaihdossa makseta.

Hakemukset joulukuussa, tiedot alkukevään aikana, toteutus kesäloman aikaan.

Vuosivaihto

Vuoden perhe- ja opiskelujakso.

Nuorisovaihdon nykyisin näkyvin toimintamuoto on vuosivaihto, jolloin nuori useimmiten lukion 1. luokan jälkeen (ikä lähtiessä korkeintaan 19 vuotta) saa tilaisuuden yhden lukuvuoden opiskeluun jossakin ulkomaisessa nuorisoasteen oppilaitoksessa. Kun hänellä vaihtovuotensa aikana on useita isäntäperheitä, on hänellä erinomaiset mahdollisuudet tutustua vieraan maan elämänmuotoon.

Vuosivaihdon kustannukset jakaantuvat vaihto-oppilaan, lähettävän klubin ja isäntäperheen kesken. Vaihto-oppilaan omat kustannukset muodostuvat matka-, osallistumis- ja vakuutuskustannuksista sekä järjestelymaksusta (250 euroa). Kustannukset yhteensä ovat olleet keskimäärin noin 2300 euroa. Lähettävälle klubille vastaanotettavasta vaihto-oppilaasta aiheutuvat kustannukset – taskurahat, matkat, kokous- ja muut menot – ovat olleet keskimäärin noin 1700 euroa. Isäntäperheen kustannukset syntyvät siitä, että perheenjäsenten lukumäärä nousee yhdellä. Kun isäntäperheitä on useita (keskimäärin 3 – 4 perhettä/oppilas), myös vuosikustannukset jakaantuvat usealle perheelle.

Hakemukset lokakuussa, tiedot huhtikuussa, toteutus seuraavan lukuvuoden aikana.

Savonlinnan Rotaryklubin nuorisovaihtoasiamiehen tehtäviä hoitaa 

 

Timo Auvinen
Puh: 
E-mail: timo.auvinen(at)apteekit.net

Lisäinformaatiota saat myös osoitteesta: http://rye.fi/

Suomen Rotaryn nuorisovaihto linkki alla

nuorisovaihto

 

 

 

 

 

 

 

 

Kokoontumistiedot

Paikka:
Sokos Hotel Seurahuone Savonlinna
Pihlaja-kabinetti

Kauppatori 4-6
57130

Aika:
Klubikokous: kuukauden sovittuna torstaina klo 17.30 - 18.30
Ruokailu: Perla di Castello klo 16.45
Kesä- ja heinäkuussa päiväkokous klo 11.30-12.30

Tapahtumat

Share This