Päivä on kirkas, tuuli lempeä ja kipparin ohjeet selkeät, kun ruskan värittämällä Töölönlahdella astutaan kirkkoveneisiin. (Kuva: Paavo Kauranne)
Lokakuisena sunnuntaiaamuna Pikku-Finlandiassa roll-upit napsahtelevat ylös, ilmoittautumiskäytäntöjä kerrataan ja Honka-salissa kipparit kokoustavat. Olen vapaaehtoisena Silakkasoudussa, joka viettää 10-vuotisjuhliaan – tosin pandemian takia Itämeren suojelun hyväntekeväisyyssoutu järjestetään vasta kahdeksatta kertaa.
Puheensorina täyttää tilan, kun soutajat kokoontuvat venekunnittain nauttimaan aamupalaa. Ruotsalaiset rotarit tanssivat haitaristi Annika Lindqvistin merisävelten tahtiin odotellessaan ilmoittautumisvuoroaan. Venekuntia on 13, joista kaksi kirkkovenettä on täynnä vaihto-oppilasnuoria. Monikielinen infotilaisuus yli 200 soutajalle summaa ohjeet nasevasti: soudetaan samaan suuntaan, samaan tahtiin ja hauskaa pitäen!
Päivä on kirkas, tuuli lempeä ja kipparin ohjeet selkeät, kun astumme kirkkoveneisiin ruskan värittämällä Töölönlahdella. Kun soutaessa löytyy yhteinen rytmi, tuntuu kuin vene liikkuisi melkein itsestään. Aallot käyvät suuremmiksi, kun pääsemme rannasta lähemmäs avomerta ja tuttu pääkaupunki näyttää uusia puolia itsestään. Teemme matkan varrella näkösyvyysmittauksia Helsingin edustan vesistä. Itämeri tulee uusin tavoin lähelle ja läheiseksi soudun aikana.
Rantaudumme Kauppatorille keskelle Silakkamarkkinoiden hyörinää. Helsingin yliopiston Porthanian UniCafessa tarjoillaan lounaaksi tietysti silakkapihvit perunamuusilla – herkullista!
Seminaari ”Silakka kunniaan” puolestaan ruokkii tiedonnälkää. Helsingin yliopiston kansleri Kaarle Hämeri toivottaa meidät tervetulleiksi kertomalla yliopiston työstä ja tutkimuksesta Itämeren hyväksi. Johanna Vepsän puheenvuorosta ”Pieni pelaginen – sertifioitu, kestävästi pyydetty silakka” opin, että kolmannes maailman kalakannoista on ylikalastettuja. Marine Stewardship Council Finlandin tärkein tavoite onkin, että kalakannat voivat uusiutua loputtomiin ja siksi kestävän pyynnin MSC-sertifikaatteja sekä seurantaa tarvitaan.
Silakkauskovaiseksi käännyn viimeistään Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Seppo Knuuttilan puheenvuoron aikana. Villi kala sitoo vuosittain 760 tonnia fosforia eli ympäristöpäästöjä kokonaisuudessaan tarkasteltaessa pieniä parvikaloja kannattaisi syödä.
Seminaarin viimeistelee Juha Flinkmanin puheenvuoro ”Aikapommeja meren pohjalla – ympäristölle vaarallisten hylkyjen kartoitus T/A Arandalla”. Suomenlahti on aina ollut paitsi vilkas kauppatie, myös maailman miinoitetuimpia alueita maailmansotien aikana. Nyt eri vuosisatojen hylyt ja aseet ruostuvat Itämeren pohjalla. Tietoa ja työtä tarvitaan, ja siksi tuntuu erityisen merkitykselliseltä, että Silakkasoudusta saatu tuotto ohjataan tänä vuonna tutkimuslaiva Arandalle.
Silakkasoutu jää resonoimaan – lihakset muistavat soutaneensa, mieli palaa elämykselliseen päivään ja kaupassa matkaan tarttuu kotimaisia kalasäilykkeitä. Yhteistä työtä Itämeren hyväksi tarvitaan. Mieleen palaa aamulla saamamme neuvo: soudetaan samaan suuntaan, samaan tahtiin ja hauskaa pitäen!
Amanda Kauranne,
toimittaja, kansanmuusikko
Artikkeli julkaistu Rotary Norden lehden numerossa 6, 2022
