Kartta latautuu...

Päiväys ja aika


23.08.2025
14:00

Tapahtumapaikka
Apian kesäteatteri


Kutsu Karhun kainalosta -kesäteatteriin

Tervehdys 1390 piirin Rotaryklubit

Olemme sopineet piirikuvernöörimme Tapio Vihersaaren kanssa yhteisestä suunnitelmastamme koota ensi kesän lopulla 1390 piirin Rotaryklubit Valkeakoskelle Apian kesäteatteriin tapaamaantoisiamme, ja nauttimaan samalla viihdyttävästä musiikkiteatteri näytöksestä. Tapahtuman alussa piirikuvernöörimme Tapio lausuu vieraille tervehdyssanat.

Satiirinen musiikkinäytelmä ”Karhun kainalosta”, kertoo Suomen pyristelystä vaiheittain irti ensin Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän vaikutusten alta aina Nato-Suomeen saakka. Näytelmässä käsitellään Suomen sodanjälkeistä ajanjaksoa 80:tä vuotta sodan päättymisestä 1945 aina nykypäivään 2025 saakka. Teoksessa sukelletaan aikakauden tapahtumiin teatterin, musiikin ja tekoälyn keinoin.

Näytelmän toteuttaa Valkeakosken Mieslaulajat ry, jonka näyttelijä- ja lauluryhmissä esiintyvät myös alueen kolme Rotaryklubin jäsentä. Näytelmän käsikirjoitus on myös Rotary jäsenen käsialaa. Katsomo on katettu, 850-paikkainen, nouseva sekä numeroitu.

Ajankohta tälle Rotary -henkiselle tapahtumalle on lauantai 23.8.2025 klo 14:00 alkavaan näytökseen.

Teatterin ja tarjoilujen tuottajat mahdollistavat erityisedullisilla ryhmäalennuksilla osaltaan varainkeruun. Rotareille suunnatuista teatterilipuista hinnaltaan 25e/lippu käytetään jokaista lippua kohden 5e paikallisten Akaan Rotaryklubi ry:n ja Valkeakoski-Tohka Rotaryklubin nimeämiin hyväntekeväisyysprojekteihin kuluvalla kaudella.

Edelleen Apian kesäteatterin Ravintola-Paviljonki Apiaan voi väliajalle tilata etukäteen vaihtoehtoisestinumeroidun joko makean, tai suolaisen välipalan:

  1. Kahvi ja leivos tai suolainen piiras 11,50e/hlö.
  2. Kahvi ja voisilmäpulla tai moccapala 8,50e/hlö.

Molemmista tarjottavista siirretään 2e/annos Rotarien hyväntekeväisyysprojekteihin.

Alla tapahtuman linkki (Ticketmaster ROTARY etu), josta teatteriliput voi lunastaa itselle ja perheenjäsenille Rotary hintaan. Tämä linkki Rotary hinnalla on voimassa juhannusaattoon 20.6.2025 saakka: https://www.ticketmaster.fi/event/1130802436?CL_ORIGIN=ORIGIN4.
Toimituskulu vaihtelee valitun toimitustavan mukaan (eTicket on maksuton). Ryhmävaraukset voi tehdä Ticketmasterin puhelinpalvelun kautta taikka sähköpostitse. Puh: 0600 10 800 (2,00 € / min+pvm) tai Sähköposti: tm.yritysmyynti@vsp.fi . Muista mainita varatessasi ROTARY etu ja näytöksen esitysaika 23.8 klo14:00. Varatut ryhmäliput voi lunastaa Ticketmasterin lippukaupoista ympäri maan. Tämä kutsu on lähetetty ensi sijassa 1390 klubien jäsenille, 1.6.2025 julkaistaan kaikille klubeille julkinen mainos, mikäli paikkoja on vielä jäljellä, varmista siis ajoissa klubisi paikat kiintiöstä (850).

Ravintolatarjoilut tehdään erikseen yhteishankintana ja sitovat tilaukset toivoisin kutsuttujen Rotaryklubien sihteerien tai rahastonhoitajien keräävän ennen 1.6.2025 ja välittävän klubiensa väliaikatarjoilujen eritellyn yhteissumman vaihtoehdoista 1 ja 2 Akaan Rotaryklubin tilille FI44 2090 2000 0859 88. Yhteyshenkilönä Reijo Äyhönen Akaan Rotaryklubi. Tarjoilut väliajalla katetaan valmiiksi Ravintola-Paviljonkiin Rotareille varattuihin pöytiin.

Yhteistyöterveisin
Reijo Äyhönen (puh. 040 504 9581, reijo.ayhonen@gmail.com )
President Elect
Akaan Rotaryklubi ry

(Tämä kutsu on ladattavissa PDF-muodossa myös tästä linkistä.)