Syyskuun teema kansainvälisessä rotaryjärjestössä on peruskoulutus sekä luku- ja kirjoitustaito. Tilanne on erilainen eri puolilla maailmaa. Suomessa ollaan huolestuneita lasten lukemisen vähenemisestä ja lukutaidon heikkenemisestä. Kehityksestä syytetään milloin vanhempia milloin koululaitosta ja/tai digitalisaatiota.
Suomessa keskustellaan myös varhaiskasvatuksen roolista ja tehdään kokeiluja esiopetuksen aloittamisesta viisivuotiaille. Mielipiteiden vaihtoa käydään lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen opettelusta entistä aiemmin ja toisaalta lapsikeskeisyyden ja vanhempien roolin säilyttämisestä.
”Tehtävävihkoja lapset eivät kaipaa vaan ympäristöä, jossa tiedollinen, esteettinen, eettinen, henkinen, fyysinen, sosiaalinen, emotionaalinen kehitys etenevät.” –Jyväskylän yliopiston emeritaprofessori Lea Pulkkinen
Rotaryklubit ympäri maailmaa järjestävät toimintaa alle 12-vuotiaille lapsille. Toimintaa kutsutaan yleisimmin nimillä RotaKids. Suomessa toiminta käynnistyi viime keväänä. Lapsille suunnatun toiminnan periaatteena on järjestää lapsille Rotaryn arvojen mukaista toimintaa ja antaa lapsille mahdollisuus vaikuttaa ja tehdä hyvää omassa yhteisössään. Samalla opitaan arvostamaan toisia ihmisiä ja luontoa.
Kaija Reiman-Salminen Tammer Novasta on piirimme RotaKids yhteyshenkilö ja antaa mielellään asiasta lisätietoa.
Tammer Nova tukee lasten mahdollisuuksia lukea myös luontoa, erityisesti vesistöjen tilaa, lahjoittamalla kouluille vesireppuja opetuskäyttöön. Vesireppu sisältää välineet ja ohjeet, joiden avulla lähivesistön tutkiminen on helppoa ja hauskaa.
Lue lisää Lielahden ja Vuoreksen kouluille viime keväänä tehdyistä lahjoituksista: Tammer Nova lahjoitti vesireppuja kouluille