Vietimme 15.6. pitkästä aikaa ”läsnäolokokouksen”, kun kokoonnuimme tulevan presidentin Sirpa Jaulimon omakotitalon puutarhaan viettämään kauden viimeistä kokousta. Sirpa ja Jarmo tarjosivat meille kahvin kanssa erittäin hyviä suolaista ja makeaa piirakkaa.

Rotarit Jaulimoilla

 

Maarit ja Sirpa

Timo ja Janne

Kokouksen pääteema oli juhlia entisen jäsenemme veli Kaj Källroosin kutsumista klubimme ensimmäiseksi kunniajäseneksi.

Kaj kunniajäseneksi

Veli Ari kertoi aluksi kunniajäsenyyden kriteeristön sekä kertoi Kajn täyttävän kaikki kriteerit esimerkillisesti. Tämän jälkeen Ari kertoi Kajn toimineen aina aktiivisesti, kun hän yhtenä klubin perustajajäsenenä vuonna 1989 aloitti klubissa. Yli 30 vuotta kestäneen aktiivisen rotary uransa aikana Kaj toimi sihteerinä 1992 – 1993, presidenttinä 2000 – 2001 ja oli monivuotinen hallituksen jäsen useammankin komitean puheenjohtajan roolissa.

Ari kertaa Kajn rotary historiaa

Kunniajäsenyyden myötä Kaj sai osallistumisoikeuden klubin kokouksiin ja hän lupasi myös meitä käydä katsomassa.

Klaukkalan rotaryklubin ensimmäinen kunniajäsen Kaj Källroos

 

Kunniakirja

Tämän jälkeen muistettiin Aria, joka oli täyttänyt 60 vuotta toukokuussa.

Ari ja Aleksis Kivi

Lopuksi Jarmo Jaulimo otti meistä vielä yhteiskuvan

Paikalla olleet klubilaiset ja Kaj kunniakirjoineen

Tilaisuuden lopuksi veli Juha kiitti emäntää ja isäntää hyvin järjestetystä tapaamisesta sekä tarjoiluista ja aurinkoisesta lämpimästä illasta.

Share This