Tiistaina 15.9. saimme kuulla erinomaisen esityksen aiheesta ”Mitä 5G voi vaikuttaa kansalaisen arjessa?” Esityksen piti Nokia Oyj:n 5G systeemisuunnittelun tuotantopäällikkö Juha Sipilä.

Esitys oli myös kerännyt hyvin jäsenet paikalle eli aihe myös kiinnosti.

Juha Sipilä ja pres Hilkka Gehör keskellä

Esityksen runko:

  • Nokia tänään
  • Lyhyt johdanto 5G:hen
  • Mihin kaikkeen 5G:tä tullaan käyttämään?

Esityksensä alussa Juha kertoi Nokian saaneen juuri uuden toimitusjohtajan Pekka Lundmarkin sekä esitteli lyhyesti Nokia johtokunnan.

Saimme myös havainnollistetun karttaesityksen missä kaikkialla maailmassa nokialaisia on ja miten henkilömäärä jakautuu. Kyseessä on selkeästi iso globaali yhtiö.

Juha kertoi myös 5G tekniikasta ja esitteli melko paljon suurimmalle osalle yleisöstä outoja kirjainyhdistelmiä, joita hän sitten purki auki ja sai esityksen pysymään maanläheisenä. Varsinkin kun siirryttiin tarkastelemaan asioita, miten 5G tulee vaikuttamaan ihan yksityishenkilöihinkin, niin yleisökin jo heräsi esittämään lisää kysymyksiä.

5G ja Juha Sipilä, Nokia

Keskustelussa käytiin läpi esim. kuskittomat autot ja miten 5G:tä on jo menestyksellisti sovellettu esim. kaivosteollisuudessa ja ns. tuotantolaitos verkoissa.

Loppukeskustelun aika

Lopussa vielä keskusteltiin hyvinkin läheisistä aiheista eli esim. pitääkö nykyinen matkapuhelin vaihtaa, jos haluaa 5G käyttöönsä ja tähän Juha Sipilä lakoonisesti totesi, että pitää vaihtaa.

Kiitos Juha vielä kerran hyvästä esityksestä.

Share This