Rotaract-klubit

Nuoret tekevät hyvää

Rotaract on Rotaryn alainen järjestö nuorille 18–30 -vuotiaille aikuisille, jotka ovat valmiita lahjoittamaan aikaa ja osaamista yhteisönsä hyväksi. Rotaractoreiden motto on sama kuin rotareiden: palvelu itsekkyyden edelle. Heitä on ympäri maailman jo yli 200 000.

Klubit kokoontuvat yleensä kahdesti kuukaudessa. Ne toimivat itsenäisesti ja saavat itse päättää toimintansa järjestämisestä. Klubin apuna on klubia sponsoroiva kummirotaryklubi. Kummiklubin rotarit tarjoavat kulloinkin tarvittavaa tietoa ja tukea sekä työskentelevät rotaractoreiden kanssa yhteistyössä eri palveluprojekteissa. Klubit voivat esimerkiksi tehdä yritysvierailuja sekä kutsua kokouksiinsa eri alojen asiantuntijoita kertomaan työstään tai ajankohtaisista aiheista.

Hyväntekeväisyys on erottamaton osa Rotaract-klubien filosofiaa. Klubit toteuttavat vuosittain vähintään kaksi palveluprojektia: toisen tavoitteena on auttaa paikallista yhteisöä, toisen yhteisöä eri maassa.

Rotaract pyrkii edistämään jäsentensä verkostoitumista, kansainvälisyyttä sekä kehittää heitä oman alansa ammattilaisina ja tulevaisuuden johtajina. Rotaract on suuria ja pieniä tekoja paremman maailman puolesta.

Piirin alueella toimivat Rotaract-klubit löytyvät piirin klubilistasta.