Anna Lundén, Rotary International rauhantyön stipendidaatti 2025-2026
Vietin lähes kolme kuukautta Ugandassa, Kampalan Makereren yliopistossa viime vuoden lopulla Rotary International -järjestön rauhantyön stipendiaattina. Aika oli silmiä avaavaa, haastavaa, intensiivistä ja lopulta jokaisen hetken arvoista. Tästä kaikesta on kiittäminen rotareita, kollegoitani ja kaikkia, jotka uskovat rauhantyön lähtevän kommunikaatiosta, jaetuista tarinoista ja myötätunnon teoista – aina niihin suurimpiin valintoihin ja uhrauksiin rauhan puolesta.
Aamunkoitto savannilla, Murchison Falls National Park
Vaikka olin matkustellut muutamissa Afrikan maissa nuorempana, minulla ei ollut kovin tarkkaa mielikuvaa Ugandasta ennen sinne saapumista. Tiesin sen sijaitsevan keskeisellä paikalla Itä-Afrikassa, Viktoria-järven äärellä, ja että maa on rikas sekä luonnonvaroiltaan että luonnon kauneudeltaan. Aikaa perehtymiseen ei jäänyt paljoa, sillä opiskelu Rotary Internationalin ainoassa afrikkalaisessa rauhankeskuksessa Makereren yliopistossa alkoi heti saapumistani seuraavana päivänä erittäin innostunein ja avoimin mielin.
Intensiivisiä keskusteluita rauhasta kampuksen suojassa
Rauhantyön kurssi yhdessä Afrikan vanhimmista yliopistoista oli äärimmäisen hyvin suunniteltu, monipuolinen ja intensiivinen. Opinnot koostuivat rauhantyön eri osa-alueista, keskusteluista, toistemme maailmankuvien haastamisesta ja erilaisuuden ymmärtämisestä. Lähes päivittäin syvennyimme konfliktien juurisyihin, niiden ennaltaehkäisyyn, jälleenrakentamiseen sekä neuvottelutaitoihin eri kulttuurisista ja sosioekonomisista näkökulmista.
Opiskelua ulkona kampuksella.
Ryhmäämme kuului 16 rauhanstipendiaattia, jotka olivat kaikki eri alojen asiantuntijoita ja erikoistuneet eri tavoin rauhantyöhön – turvallisuuteen, lakiin, ihmisoikeuksiin, ympäristö- ja kehityskysymyksiin. Olin itse ainoa viestinnän asiantuntija ja samalla ainoa osallistuja Euroopasta, mikä loi oman haasteen, mutta toisaalta myös arvokkaan lisän keskusteluihin.
Oli ainutlaatuista olla osa tätä monipuolista joukkoa ja nähdä, kuinka erilaisista lähtökohdista ja kulttuureista huolimatta meillä kaikilla oli sama tavoite: tehdä osamme rauhallisemman ja suvaitsevamman maailman puolesta. Konfliktien, ihmisoikeuksien ja arvojen tarkastelu eri kulttuurisista näkökulmista ei ollut aina yksinkertaista, ja lähes päivittäin ajauduimme tunteellisiin, toisinaan kiivaisiinkin keskusteluihin.
Opin valtavasti kollegoiltani ja koin tärkeäksi, että maailmankuvaani haastettiin. Jos jotain vien mukanani afrikkalaisilta kollegoiltani, oli se todellinen ystävällisyys, avoimuus ja toisista huolehtiminen, joita sain päivittäin osakseni, ja ehkä opeista tärkein: se, mikä herätti meissä kollegoissa tunteita luennoilla, jäi aina luokkaan suunnatessamme lounaille ystävinä.
Peace fellow -kollegoita
Asuimme kaikki samassa yliopiston tarjoamassa talossa ja kipusimme joka aamu luennoille kampuksen mäen päällä sijaitsevaan rakennukseen kuulemaan eri luennoitsijoiden ajatuksia ja näkökulmia rauhantyöstä. Kampuselämä oli turvallista ja rauhaisaa; seurasimme luentosalien ikkunoista, kuinka kukkulan vallanneet haikarat rakensivat pesiään ja kasvattivat poikasiaan akateemisen kehdon siimeksessä.
Haikara Makereren yliopiston yllä
Todellisuus yliopiston muurien ulkopuolella
Makereren yliopisto oli kaunis ja rauhallinen ympäristö suorittaa rauhantyön opintoja, mutta todellisuus kampuksen muurien ulkopuolella oli kuitenkin hyvin toisenlainen. Kadut kuhisivat bodaboda-moottoripyörätakseja, joita oli “viisasta” käyttää, ellei halunnut istua ruuhkassa tuntikausia. Kampala on suhteellisen turvallinen, mutta paikoin hyvin köyhä ja vaikuttavien pilvenpiirtäjien lomassa kadut vilisevät erilaisia kaupustelijoita ja palveluntarjoajia.
Kampala
Vierailimme heti opintojen alussa yhdessä kaupungin suurimmista slummialueista ja keskustelimme paikallisista konflikteista sekä rauhantyöstä yhteisöjen omien resurssien varassa. Maan kokonaistilannetta varjostivat myös tammikuussa järjestetyt presidentinvaalit, jotka ovat aiemmin aiheuttaneet jännitteitä ja väkivaltaisuuksia erityisesti köyhimmillä alueilla.
Vierailu Kampalan slummissa.
Kolmen kuukauden aikana teimme useita kenttämatkoja ja tutustuimme yhteisöihin, jotka olivat joutuneet lähtemään synnyinseuduiltaan konfliktien tai esimerkiksi öljy-yhtiöiden toiminnan vuoksi. Ugandasta oli muutama vuosi sitten vihdoin löytynyt merkittäviä öljyvarantoja, mikä on tuonut mukanaan sekä toivoa että ristiriitoja. Noin 51 miljoonan asukkaan maan pääelinkeino on maatalous, mutta palvelu- ja teollisuusalat kasvavat. Väestö on hyvin nuorta, kuten monissa Afrikan maissa, ja noin 40 prosenttia elää edelleen köyhyydessä
Ugandan avoimuus pohditutti
Ugandasta tekee erityisen rauhantyön näkökulmasta sen rooli pakolaisten aktiivisena vastaanottajana. Maassa asuu lähes kaksi miljoonaa pakolaista, ja maa onkin saanut kansainvälistä huomiota avoimesta ja inklusiivisesta politiikastaan. Yksi keskeinen ajatus on ollut, että alueellinen rauha säilyy paremmin, kun pakolaiset voivat pysyä mahdollisimman lähellä omaa kotiseutuaan.
Vierailimme itsekin yhdessä Ugandan suurimmista pakolaisasutuksista läntisessä Ugandassa, noin 150 000 asukkaan Kyangwalissa. Vehreä ja äärettömän suurelta vaikuttava tontti romutti median luomat mielikuvat pakolaisleireistä saman tien, kun astuimme aidattomalle ja rauhalliselle pakolaisalueelle. Arki näytti monin tavoin tavalliselta: lapset kävivät koulua, ihmiset viljelivät maata ja pyörittivät pienyrityksiä. Ihmisille oli annettu turvapaikka, mutta myös mahdollisuus rakentaa uutta, arvokasta elämää kansallisen ja kansainvälisen tuen avulla.
Tämä inklusiivinen politiikka on kuitenkin viime vuosina joutunut paineen alle kansainvälisen rahoituksen niukkuuden ja kasvaneiden pakolaismäärien vuoksi. Peruspalveluiden tarjoaminen on vaikeutunut ja uusien turvapaikkahakemusten käsittely kuormittaa järjestelmää. Pakolaisten asema herätti paljon pohdintaa: heidän statuksensa on lähtökohtaisesti tilapäinen, mutta elämä asutuksissa on monelle pitkäkestoista. Milloin olisi oikea hetki puhua integroitumisesta osaksi paikallista yhteisöä tilapäisyyden sijaan – ja milloin olisi aika siirtyä laajoista pakolaisasutuksista kohti pysyvämpiä, yhteiskuntaan kiinnittyviä asumisratkaisuja?
Äärimmäisyyksien keskeltä rauhantyön suurimpien kysymysten äärelle
Vierailimme myös loppuvuodesta Ruandassa tarkoituksena tutustua ja ymmärtää, miten rauhantyötä ja yhteiskuntaa rakennetaan kansanmurhaan jälkeen. Muistopaikoilla ymmärsin, ettei vuoden 1994 tragedia ollut äkillinen purkaus, vaan vuosikymmeniä rakennetun vihan, propagandan ja ihmisten järjestelmällisen vastakkainasettelun seuraus. Hutujen ja tutsien konfliktin myötä lähes miljoona ihmistä kuoli kolmessa kuukaudessa maanveljiensä murhaamana, kun tarpeeksi syvälle juurtunut ajatus ihmisten eriarvoisuudesta muuttui sanoista todellisuudeksi ja rasistisen yhteiskunnan ydintehtäväksi.
Murambi Genocide Memorial, Rwanda
Se, että koko yhteiskunta, instituutioita myöten, ajautui mukaan väkivaltaan, paljasti, kuinka hauras moraalinen järjestys voi olla. Samalla yksittäisten ihmisten rohkeus suojella toisiaan muistutti, että äärimmäisissä tilanteissa ihmisessä elää myös kyky vastustaa äärimmäistä pahuutta.
Matka pakotti kohtaamaan ja pohtimaan vihapuheen voimaa. Ruandassa rasistiset puhetavat normalisoituivat hitaasti, mutta kun väkivalta alkoi, se eteni nopeasti ja hallitsemattomasti. Siksi rasismin ja dehumanisoivan kielen torjuminen ei ole vain poliittinen kysymys, vaan jokaisen yksilön vastuulla. Kansanmurhat eivät ala teoista vaan sanoista – ja jos niihin ei puututa ajoissa, negatiivinen kehitys voi edetä nopeammin kuin ymmärrämmekään.
Rauhantyö on jokaisen yksilön vastuu
Ugandassa opiskelu ja Ruandassa koetut hetket sulautuivat yhdeksi syväksi oppimiskokemukseksi siitä, miten hauras mutta samalla rakennettavissa rauha on. Olen äärimmäisen kiitollinen Rotary Internationalille mahdollisuudesta olla osana näin ainutlaatuista yhteisöä ja oppia niin kollegoilta, paikallisilta ihmisiltä kuin rauhantyön asiantuntijoilta.
Mediation-diplomi suoritettu
Tunsin myös ylpeyttä suomalaisesta osaamisesta – tavastamme tarkastella maailmaa avoimen kriittisesti, moniäänisesti, aina dialogiin pyrkien. Yhteiset keskustelut osoittivat, että erilaisuutemme ei ole este vaan oikein suunnattuna valtava voimavara: vaikka näkökulmamme erosivat, tavoite oli aina sama. Ehkä juuri siksi vaikeistakin teemoista oli uskallettava puhua avoimesti, sillä vain sanoittamalla ristiriitoja voimme ymmärtää toisiamme paremmin.
Kokemukset vahvistivat ajatustani siitä, ettei rauhantyö ole irrallinen projekti tai vain konfliktialueiden kysymys. Konfliktit eivät synny “jossain siellä kaukana”, vaan niiden siemenet voivat itää missä tahansa valtiossa, yhteiskunnassa, yhteisössä, keskusteluissa. Rauha rakentuu arjen valinnoissa, siinä, miten puhumme toisillemme, miten suhtaudumme erilaisuuteen ja miten reagoimme epäoikeudenmukaisuuteen. Siksi vastuu ei kuulu vain päättäjille tai kansainvälisille toimijoille, vaan meille jokaiselle.
Samalla kun pidämme huolta omista yhteisöistämme, meidän on katsottava myös rajojemme ulkopuolelle. Mikään ei tapahdu tyhjiössä, eivätkä rajat suojaa meitä maailman liikkeiltä; kaikki vaikuttaa kaikkeen globaalissa, alati muuttuvassa maailmassamme – nyt ehkä enemmän, ja nopeammin, kuin koskaan ennen.
Omalta osaltani rauhantyön stipendi jatkuu keväällä oman rauhanhankkeen koordinoinnin parissa Nairobissa, Keniassa. Osana opintoja jokainen stipendidaatti suunnittelee ja koordinoi Afrikan mantereella oman hankkeensa käyttäen hyödyksi Ugandan oppeja. Lisää kuulumisia siis luvassa myöhemmin Keniasta! Voit tutustua slummikoulujen rauhankasvatus-hankkeeseemme ja mahdollisuuksiin tukea rauhantyötä täältä: https://www.asante-ry.org/about-5
Lue lisää Annasta ja Rotaryn rauhanstipendiaattitoiminnasta Finlandia Hall Rotaryklubin sivuilta!
Peace fellows Hoimassa
