Kesä on ollut pääosin hieno ja aurinkoinen, pois lukien kesäkuu. Kaikki ovat varmasti saaneet levätä, uida, saunoa, harrastaa kulttuuria tai ihan mitä vaan, joka on tuntunut hyvältä. Itse koen, että kesä, valo ja aurinko antavat energiaa, jota tarvitsemme jotta saamme asioita vietyä eteenpäin.
Nyt on katse kääntynyt jo vahvasti Rotary toimintaan, koska meidän RATAS pyörii koko ajan ja me rotaryt ”people of action” koko ajan olemme mukana kokouksissa ja erilaisissa palveluprojekteissa.
Elokuu on jäsenyys- ja uusien klubien kehittämisen kuukausi ja on oiva aika miettiä klubin kehittämistä.
Piirineuvosto piti Rotary vuoden 25-26 KICK OFF seminaarin Hanasaaressa, johon osallistui myös apulaiskuvernöörit ja komiteoiden puheenjohtajat. Siitä lisää alla. Pakko kuitenkin mainita se innostava energia ja yhteistyö Suomi-Viro, joka kantaa meitä eteenpäin.
Minut kutsuttiin kuvernöörinä Tallinn Vanalinn kesäjuhlaan/ kauden avajaisiin, jotka olivat erittäin lämminhenkiset avec juhlat. Paikalla oli yli 80 henkilöä ja siellä käytiin erittäin paljon hyviä keskusteluja. Sain kunnian pitää pienen puheen, josta sain positiivista palautetta ja tunsin itseni lämpimästi tervetulleeksi.
Yhteistyö on se, joka tuo meille paljon hyvää mieltä ja yhteistyöllä saamme paljon aikaiseksi. Useat palveluprojektit on helpompi saada tehtyä, jos useampi klubi osallistuu yhdessä.
Piirissä otamme päivitetyn vuosikellon käyttöön, joka on visuaalinen ja informatiivinen.
Jatketaan hyvää yhteistyötä ja osallistutaan sankoin joukoin 5.10. Silakkasoutuun tai -patikkaan.
Ystävällisesti,

DG Jere Jantunen
DG 2025-2026, District D1420
SVRP Ry Chairman 2025-2026


Onnea Viro – hyvää uudelleen-itsenäistymispäivää!
20. elokuuta juhlimme yhdessä Viron uudelleenitsenäistymisen vuosipäivää. Toivotamme kaikille Viron rotareille ja klubeille ilontäyteistä ja arvokasta juhlapäivää!


SILAKKASOUTU
Silakkasoudun ja -patikan ilmoittaututuminen on auki!
Tervetuloa koko klubin voimin soutamaan kirkkoveneellä tai patikoimaan Itämeren hyväksi. Suomen suurin julkinen rotarytapahtuma järjestetään lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina 5.10.2025. Tällä kertaa tapahtuman tuotot ohjataan WWF:n öljyntorjuntatyöhön.
Lue lisää ja tule mukaan – autetaan Itämerta varautumaan pahimpaan!


Aurinkoleiri 2025 – 11 kesää huolenpito ja iloa
Tallinnan Reval Rotary -klubi järjesti tänä kesänä jo yhdettätoista kertaa Aurinkoleirin, joka toi iloa ja uusia kokemuksia 120 virolaislapselle.


Päivittäkää sähköpostiosoitteet jäsenrekisteriin
Pyydämme kaikkia klubeja huolehtimaan siitä, että Suomen jäsenrekisterissä olevat sähköpostiosoitteet on päivitetty. Olemme saaneet palautetta, että useita sähköpostiosoitteita täytyy päivittää tai lisätä.


