Rotarypiirin johto aloitti toimintakautensa seminaarissa Hanasaaressa 8.–9.8.2025. Seminaariin osallistuivat piirineuvoston jäsenet, komiteoiden vetäjät ja apulaiskuvernöörit. Piirineuvostoon kuuluvat piirikuvernööri (DG), edellinen piirikuvernööri (IPDG), sitä edellinen kuvernööri (PDG), tuleva kuvernööri (DGE), kuvernööri kandidaatti (DGN), varakuvernööri ja piirisihteeri sekä talouskomitean puheenjohtaja. Keskustelut käytiin kuluvan kauden teeman “Unite for Good” hengessä.

Ohjelmassa oli ryhmätöitä, joissa käsiteltiin piirin johtamista, näkyvyyttä, jäsenhankintaa ja toiminnan edellytysten vahvistamista tulevaisuutta varten.

Toiveena tiiviimpää komiteayhteistyötä

Seminaarissa todettiin, että piirillä on pitkän aikavälin strategia sekä vuosittain laadittava johtosuunnitelma, joka esitellään kevätkokouksessa kaikille jäsenille. Komiteoiden yhteistyötä toivottiin kuitenkin entistä tiiviimmäksi.

Rotarysäätiön roolia korostettiin merkittävänä muutoksen mahdollistajana. Vaikka piiri ei voi itse toteuttaa kaikkea, sen kautta voidaan rahoittaa merkittäviä projekteja.

Suomi ja Viro kuuluvat samaan 1420 piiriin, ja maiden välinen klubiyhteistyö nähtiin tärkeänä osana Rotaryn kansainvälisiä arvoja. Piirikuvernööri on perustanut toimikunnan edistämään Suomen ja Viron yhteistyötä.

piirijohdon seminaari

Klubitoiminta vaatii rohkeutta kokeilla uutta

Jäsenhankinnan ja toiminnan kehittämisen todettiin edellyttävän tietoa sekä nykyisten että potentiaalisten jäsenten arvostuksista ja kiinnostuksen kohteista. Viestinnän – niin sisäisen kuin ulkoisen – merkitystä painotettiin.

Seminaarissa rohkaistiin kokeilemaan uusia klubimuotoja. Esimerkkinä mainittiin ns. Passport-klubit, joissa toiminta perustuu vierailuihin useissa eri klubeissa. Myös teemaklubit, kuten vaikkapa ”saunaklubi”, nähtiin kiinnostavana kokeiluna. Rotaract-klubit mainittiin myös tavoiteltavina.

Korostettiin kuitenkin, että toiminnan perusta on yksittäinen klubiin kuuluva rotari – muut avaukset tukevat Rotaryliikkeen elinvoimaa tulevaisuudessa.

 

Kansainvälisyys voimavarana

Sari Miettinen Euroopan ja Afrikan rotarytoimistosta esitteli kansainvälisen tilanteen: maailmassa toimii 516 piiriä, joissa on 1 134 303 jäsentä yhteensä 36 508 klubissa 221 maassa.

Suomen Rotary kuuluu Zone 17:ään, joka yhdistää useita piirejä ja toimii linkkinä Rotary Internationaliin. Zonen asiantuntijoiden tehtävä on myös tukea piirejä niiden työssä.

 

Arvot ja tekemisen hauskuus yhdistävät

Rotareita yhdistää yhteinen arvo: Service Above Self – palvelu itsekkyyden edelle. MyRotary-portaalista löytyy runsaasti tietoa, ja seminaarissa muistutettiin, että jokaisen rotarin kannattaa rekisteröityä palveluun.

Klubeissa olisi hyvä virkistää rotarytietoutta esimerkiksi vuosittain, ja piiri toimittaa tähän sopivaa materiaalia. Kokouksessa todettiin myös, että perinteiseen neljän kysymyksen kokeeseen voisi lisätä viidennen: onko meillä hauskaa?

piirijohdon seminaari

Kuvat : Martin Heinrichs Meri-Espoon rotaryklubi