End Polio Now

End Polio Now -kampanja

POLIO-OPAS AVAUTUU TÄSTÄ KLIKKAAMALLA

Rotaryn kampanja polion poistamiseksi maailmasta alkoi vuonna 1985. Tuohon aikaan noin 1 000 ihmistä sairastui päivittäin polioviruksen aiheuttamaan tautiin, eli noin 350 000 usein alle 5-vuotiasta lasta halvaantui tai kuoli vuosittain polion vuoksi. 1980-luvulla poliota oli 125 maassa.

Rotareiden työ polion poistamiseksi päättyy vasta siinä vaiheessa, kun yhdelläkään lapsella ei ole vaaraa sairastua villin polioviruksen vuoksi. Rotarit ovat sen lupauksen antaneet.

Polio ei ole täysin hävinnyt myöskään suomalaisesta yhteiskunnasta, sillä keskuudessamme on vielä ihmisiä, jotka polio on vammauttanut lapsena. Uusia tapauksia ei kuitenkaan enää ole Suomessa odotettavissa kattavien rokotusohjelmien vuoksi. Ainoa uhka tälle tilanteelle on rokotuskattavuuden väheneminen.

Rotarypiirimme klubit tuovat eri tavoin esiin Rotaryn työtä polion poistamiseksi. Osa klubeista ja rotareista tukee Rotaryn työtä lahjoittamalla tai keräämällä varoja Rotarysäätiön poliorahastoon.

POLIO-OPAS AVAUTUU TÄSTÄ KLIKKAAMALLA 

(video)

Translate »