Kun Tammer Novan rotaryklubi, Vastaanottokeskus, Parasta Lapsille ry, Kennelliiton Kaverikoirat ja Rockwoodin alpakat ideoivat yhteisen tapahtuman ja aurinkokin paistoi, onnistui Fun Day yli odotusten. Kaupin keskuksessa on noin 250 asukasta ja iltapäivän aikana lähes kaikki ainakin poikkesivat katsomassa meininkiä. Kirmailevista lapsista varjossa viihtyviin ikäihmisiin.

Liha -ja kasvismakkarat päätyivät parempiin suihin. Grillaajina Mirja ja Heli

 

Tapahtuman organisaattori ja puuhanainen Mirja Saarni paistaa makkaroita nälkäisille.

-Makkaroita on varattu kaikkiaan 250 kappaletta yhteensä. Sata kasvismakkaraa ja 150 tavallista. Toistaiseksi tavalliset makkarat ovat käyneet paremmin kaupaksi.

Keräyksen sijaan iloa ja toimintaa

Mirja Saarnin mukaan tapahtuman suunnittelu alkoi vuosi sitten keväällä, kun Ukrainassa syttyi sota ja Suomeen tuli paljon pakolaisia.

-Yhdessä mietittiin Rotaryklubi Tammer Novassa, että mitä voitaisiin tehdä lasten ja naisten hyväksi. Oli paljon rahan ja tavaran keräyksiä. Me ajateltiin, että voitaisiin tehdä jotakin muuta. Tuoda iloa ja virkistystä ja hyvinvointia lisäävää toimintaa.

100 ilmapallon täyttöä on aika urakka. Ja kaikki jakoon, tuumivat Marita ja Silja

 

Tapahtuma piti järjestää jo viime syksynä, mutta vastaanottokeskuksessa levinnyt vesirokko pakotti siirtämään Fun Dayn, kertoo Saarni. Nyt näyttää kuitenkin hyvältä.

-Kovasti näyttää olevan osanottajia, asukkaat ovat tulleet mukaan. Ilma on hyvä ja ihmiset vaikuttavat tyytyväisiltä.

Lätynpaistajilla oli hiki pinnassa, sillä jonoa riitti kaiken aikaa

 

Montaa kansallisuutta

Ohjaaja Selina Jyläskosken mukaan Vastaanottokeskuksen väelle yhteinen tapahtuma on merkittävä.

-Tuo sellaista yhteisöllisyyttä tänne, on tosi tärkeää. On tosi hienoa, että saatiin tällainen tapahtuma. Lapsille alpakka on ollut tosi hitti. Myös kaksi koiraa. Paljon on kaikenlaista.

Leksa oli päivän suosikki nro 1

 

 

Koirakavereille riitti silittäjiä. Huomiosta nauttivat Heidi ja Vilma sekä Reetta ja Ninja

 

 

Selinan mukaan vaihtuvuus on vastaanottokeskuksessa suurta. Tällä hetkellä asukkaista on Irakista, Nicaraguasta, Kuubasta ja Afrikasta. Suurin osa on kuitenkin Ukrainasta.

-Ukrainalaiset ovat olleet nyt vuoden Suomessa ja saavat kotikuntaoikeuden, niin alkavat muuttaa omiin koteihin. Osa palaa myös takaisin Ukrainaan. On liikettä kyllä, suuntaan jos toiseen.

Kirilin maalaus kaipaa enää kuivausta

Pelejä, kasvomaalausta, sirkusta..

Monenlaista puuhaa riitti Fun Dayssa varsinkin lapsille -ja vähän isommillekin, kertoo Mirja Saarni.

-Meillä on paljon lasten aktiviteetteja ja naisille toimintaa. Parasta Lapsille tekee ksvomaalauksia ja kangaskasseja saa väritellä.

Alakerran kasvomaalauspajassa poskelle värjättiin kissanviiksien lisäksi leppäkerttuja, salamoita ja animehahmoja. Pihan maalauspajassa taas kokeiltiin piirrosten ja maalausten tekoa.

Sorin sirkuksen Tytti Vuolle ja Maria Mäensivu innostivat nuoria temppuiluun.

Puujalat, keilat ja muut temppuvälineet houkuttelivat nuorta väkeä.

Hulavannetta on jo kokeiltu, nyt Matvej testaa muita välineitä

 

Kateryna, Viktoria ja Baby Born lepotauolla

Petronella vetää rentoutustuokioita puolen tunnin välein.

Petronella varautumassa äitien rentoutustuokioon

 

Teksti ja kuvat: Anne Heino

Share This