Klubimme pääsi 7.5.2019 vierailulle Sipoossa sijaitsevaan S-ryhmän logistiikkakeskukseen ja siellä tutustuimme nimenomaan PT- eli Päivittäistavara logistiikkakeskukseen.

Isäntänä meillä toimi Jouni Jaakola, tuotantojohtaja , joka vastaa S-ryhmän logistiikasta.

Jouni tarjosi neuvotteluhuoneessa ensin pullakahvit ja samalla esitteli Inex Partners Oy:n (S-ryhmän logistiikkayhtiö) toimintaa ja sen laajuutta.

Esittely alkamassa

Sipoossa sijaitsevassa logistiikkakeskuksessa on kaksi osaa; Päivittäistavara- (PT) ja Käyttötavara (KT) logistiikkakeskus.

Keskuksen tontti hankittiin v. 2010, sitten tuli suunnittelu ja rakentaminen toteutettiin 5 vaiheessa, joista viimeisin on juuri valmistunut.  Ensimmäinen rakennusvaihe otettiin tuotantoon 2013 ja silloin keskuksen toiminta on alkanut. Koko päivittäistavara logistiikka on keskitetty 2016 – 2019 Sipoon keskukseen. Keskuksen rakentaminen ei kuitenkaan pysähdy vaan nyt on työn alla 20.000 m2 laajennus, jonka on tarkoitus valmistua 6/2020.

PT-keskuksen tilavuus on 3,5 milj. m3.

Keskus ilmasta (lähde: Skanska.fi)

PT-keskuksessa työskentelee noin 900 henkilöä, joista noin 10 % hallinnossa.

PT-keskus toimittaa noin 40 % S-kauppojen myytävistä tuotteista. 75 % välitetyistä tuotteista on kotimaasta. Tuotteita lähtee 1,2 milj kollia päivässä. Tuotteita välitetään kuorma-autoilla kauppoihin 6 päivänä viikossa. PT-keskus toimii kuitenkin 24/7.

Automatisoitu logistiikkakeskus on S-ryhmän historian suurin yksittäinen investointi. Se on osa S-ryhmän vähittäiskaupan arvoketjua ja se on myös digitalisaatiohanke, jossa hyödyntämällä uusinta teknologiaa uudistetaan kaikki prosessit. PT-keskuksessa pyritään saamaan 80 % volyymistä automaattilastaukseen.

PT-keskus tekee merkittävää hyväntekeväisyystyötä, sillä sieltä luovutetaan jonkun verran tuotteita Hurstin Laupeudentyö ry:lle jaettavaksi vähävaraisille.

Sitten pääsimme kiertokävelylle keskukseen.

Katselemme 6. kerroksesta kuorma-autoja, jotka lastaavat ja lähtevät viemään lastit myymälöihin

Lastauspiha

Lajitteluhalli on todella iso ja automaatiolla täytetty

 

Jouni Jaakola esittelee säilytyshyllyjä, joille robotit kuljettavat tuotteet odottamaan tilausta. Robotti liikkuu hyllyjen välissä.

Tavarat liikkuvat vihreiden tarjottimien päällä

Kun kuorma-auto tulee hakemaan lastiansa, kuljettaja valitsee trukin ja alkaa lastata autoaan

Autoon lastattava kuorma odottaa valmiina. Tavarat on pakattu niin, että ne ovat oikeassa purkujärjestyksessä autoon siirrettäessä

Kierroksen aikana joukkomme oli pukeutunut lämpimästi, näkyvästi ja turvallisesti

Kierroksen jälkeen Erkki kiitti tilaisuuden isäntää Jouni Jaakolaa mahdollisuudesta vierailla keskuksessa sekä erittäin ammattitaitoisesta esittelystä.

Share This