Hei!

Nimeni on Senni Hulmi, olen 17-vuotias nuori Klaukkalasta, Nurmijärveltä. Sain juuri valmiiksi lukion toisen vuoden Töölön Yhteiskoulussa. Harrastan koripalloa Torpan Pojat- nimisessä joukkueessa.

Olen koko ikäni pitänyt urheilusta. Aloitin koripallon jo 4-vuoden iässä Klaukkalan NMKY:n koripallokerhossa. Sen jälkeen olen vaihtanut joukkuetta pariin otteeseen. Koripallon ohella olen myös harrastanut alppihiihtoa ja yleisurheilua, mutta ne ovat jääneet pois vuosien varrella. Vapaa-aikaa ei valitettavasti paljonkaan jää koulun ja koripallon takia. Jäljelle jääneen ajan kulutan kuitenkin usein kavereiden kanssa tai lukemalla kirjaa.

Hain Rotareiden kautta vuosivaihtoon Argentiinaan ja onnekseni minulle löytyi paikka Chascomuksesta, Argentiinan itäosasta Buenos Airesin maakunnasta. Chascomus on pieni 30 000 asukkaan kaupunki, joka sijaitsee noin 123 kilometrin päästä Argentiinan pääkaupungista Buenos Airesista. Vaihtoon lähden elokuun 18. päivä.

Pidän uusien kulttuurien ja kielien oppimisesta. Mielestäni Argentiina on siis täydellinen vaihtokohde juurikin tähän tarkoitukseen. Olen jo tutustunut hieman Argentiinan kulttuuriin ja olen jutellut siitä ensimmäisen hostperheeni kanssa. Espanjan kielen harjoittamisen olen myös aloittanut ja olen innoissani, että voin laajentaa kielitaitoani.  Olen kuitenkin eniten innoissani kaikista uusista ystävistä, joita tulen vuoden aikana löytämään.

Olen ollut ensimmäisen host-perheen isän, Martinin kanssa yhteyksissä jo pitkään. Hän on kertonut omasta perheestään, siitä, mitä kaikkea Chascomuksesta löytyy, minkälaisia perinteitä Argentiinassa on ja mitä aiomme ehkä tehdä, kun näemme. Hän on myös kysellyt minulle paikkaa paikallisesta koripallojoukkueesta, josta olen erityisen kiitollinen.

Olen erittäin innoissani mahdollisuudesta lähteä vaihtoon. Lähtöpäiväni alkaa häämöttää jo parin viikon päässä ja jännitys alkaa pikkuhiljaa kasvamaan, mutta oletan sen kuuluvan asiaan:)

Senni

Share This