Rotareiden nuorisovaihto roadshow

Juttu julkaistu myös Nurmijärven Uutisissa 6/2022.

Nurmijärvi-Klaukkalan Rotaryklubi kävi kertomassa Rotary-järjestön nuorisovaihdosta Isoniitun ja Urheilupuiston koulujen ysiluokkalaisille toukokuussa. Paikalla oli kymmeniä asiasta kiinnostuneita.

Rotaryn kautta lähtee vuosittain opiskelijavaihtoon 16–18-vuotiaita nuoria noin 8000 ympäri maailman, joko muutaman viikon, kuukauden tai koko lukuvuoden ajaksi. Klaukkalassa toimiva klubimme on kustantanut yhden nuoren lähes joka vuosi. Korona laittoi vuosivaihdot jäähylle, mutta nyt tämäkin toimintamuotomme jatkuu. Uusin vaihto-oppilaamme matkustaa elokuussa vuodeksi Argentiinaan ja sieltä saamme vastaavasti nuoren Klaukkalaan.

Kuluja matkaan lähtijälle tulee lennoista, vakuutuksista, mahdollisista leireistä ja tutustumismatkoista vaihto-oppilasmaassa. Isäntäperhe ottaa vaihto-oppilaan perheenjäsenekseen ja vastaa päivittäisistä elämiseen liittyvistä kuluista. Paikallinen isäntä-Rotary-klubi vastaa muista vaihto-oppilasvuoden kuluista.

Rotaryn periaatteen mukaisesti kukaan toimintaan osallistuvista ei saa palkkaa tai palkkiota, isäntäperheet myöskään. Perhe vaihtuu vuoden aikana kolme kertaa. Isäntäperheenä toimiminen tarjoaa tilaisuuden luoda ystävyyssuhteen ulkomaiseen nuoreen sekä hänen perheeseensä, tutustua vaihto-oppilaan kulttuuriin ja harjoittaa käytännön kielitaitoa.

Vaihto-oppilaalta pitkäksi ajaksi lapsuudenkodista pois lähteminen vaatii stressinsietokykyä, mutta lopulta vaihto-oppilasvuoden jälkeen tulee usein ikävä jättää ”uusi kotimaa” taakseen vanhaan kotimaahan paluun edessä.

Ensi kauden vaihtoon haku syksyllä

Seuraavaan 2023–2024 vaihtoon voi hakea syksyn aikana, valinta tapahtuu klubin nuorisovaihtoasiamiehen haastattelujen ja Rotarypiirin päätöksen perusteella.

Rotaryn nuorisovaihto on edullisin ja luotettavin tapa lähteä tutustumaan toiseen kielialueeseen ja kulttuuriin.

Klaukkalan klubille tämä on perustamisestamme lähtien jatkunut toimintamuoto, varojen kerääminen sen mahdollistamiseksi myös merkittävä ponnistus pienelle klubillemme. Toteutamme mm. paikallisia projekteja lähiseudun hyvinvoinnin edistämiseksi.

Elokuussa järjestämme Nurmijärvi harrastaa -tapahtuman, jossa eri yhdistykset ja järjestöt esittelevät toimintaansa.

Tuemme kansainvälisen Rotaryjärjestön humanitääristä toimintaa mm. poliorokotusten hyväksi sekä kehitysyhteistyöhanketta Tansaniassa neuvolatoiminnassa.

Enemmän tietoa meistä löytyy sivuiltamme ja mielellään vastaamme kysymyksiin, myös tervetuloa mukaan toimintaan.

Nurmijärvi-Klaukkalan Rotaryklubi ry: https://rotary.fi/nurmijarviklaukkala/
Nuorisovaihto, Suomen Rotary https://rye.fi/
Rotary International Youth Exchange https://www.rotary.org/en/our-programs/youth-exchanges

Juhani Brodkin
Nurmijärvi-Klaukkalan Rotaryklubi
julkisuuskuvatyöryhmä
juhani.brodkin (at) gmail.com

Janne Hämäläinen
nuorisovaihtoasiamies
janne.hamalainen (at) outlook.com

Share This