Piirin 1385 kuvernööri Kari Nirha vieraili Kuhmon Rotaryklubissa keskiviikkona 13. lokakuuta 2021. Kuvassa hän luovuttaa uuden piirin 1385 viirin presidentti Erja Mannersuolle.

 

 

Kuhmon Rotaryklubissa keskiviikkona 13. lokakuuta vieraillut piirin 1385 kuvernööri Kari Nirha muistutti rotareita siitä, että klubien toiminnan on muututtava ajan vaatimusten mukaisesti.

Tämä ajattelutapa on näkynyt myös Kuhmossa, missä rotarit ovat ottaneet tärkeäksi toiminnan kohderyhmäksi tulevaisuuden ammattivalintaansa pohtivat nuoret.

Konkreettisesti Kuhmon Rotaryklubi on järjestänyt tähän mennessä kaksi nuorille tarkoitettua RYLA-kurssia. Kolmannen järjestäminen siirtyi koronapandemian vuoksi. Nyt koulutusta räätälöidään uudelleen entistä paremmin nuorten tarpeisiin sopivaksi.

Myös klubin yhdessä Tuupalan yläkoulun kanssa useina vuosina järjestämä mopokerho on saanut hyvän vastaanoton.

– Kuhmossa on tehty mitä voidaan hyvällä menestyksellä, piirikuvernööri kiitteli.

Aivan uudeksi toimintamuodoksi piirikuvernööri Nirha nosti esiin alle 12-vuotiaille tarkoitetun RotaKids-toiminnan. Tätä toimintaa Suomen Rotarypiirit ovat käynnistämässä yhdessä Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa valtakunnallisesti. Siinä on hyvä haaste kaikille piirin 1385 klubeille.

Vierailun päätteeksi Kari Nirha luovutti Kuhmon Klubille uuden 1385-piirin viirin. Sen otti vastaan Kuhmon Rotaryklubin presidentti Erja Mannersuo.

Piirin edustajille, piirikuvernööri Kari Nirhalle ja aluekuvernööri Eino Keräselle klubin presidentti Erja Mannersuo ja klubimestari Matti Heino luovuttivat kuhmolaisia herkkuja matkaevääksi.

Klubin presidentti Erja Mannersuo ja klubimestari Matti Heino luovuttivat kuvernööri Kari Nirhalle ja aluekuvernööri Eino Keräselle matkaevääksi kiuhmolaisia herkkuja.

Share This