Opettaja Minna Karjalainen vieraili Kuhmon Rotaryklubin kokouksessa keskiviikkona 21. syyskuuta 2022. Hän kertoi Kuhmon perusopetuksen ajankohtaisista asioista.

Opettaja Minna Karjalainen oli kertomassa klubikokouksessamme keskiviikkona 21. syyskuuta Kuhmon perusopetuksen ajankohtaisista asioista.

Kuhmolaiset lapset ovat Minna Karjalaisen mukaan reippaita ja seuraavat aktiivisesti maailman menoa. Siksi ilmiöoppiminen on entistä tärkeämmällä sijalla.
Nykyään opettajien tärkeäksi tehtäväksi on noussut se, että oppilaat pystyvät vastaamaan oppimisen haasteisiin. Siinä opettajilla riittää työtä.

Lapset kohtaavat uuden tekniikan heti alakoulussa, kun he joutuvat käyttämään erilaisia digitaalisia apuvälineitä. Kuhmossa on käytössä Office 365 -alusta. Sitä käytetään matematiikassa ja muissakin aineissa. Karjalainen muistutti, ettei pelaaminen välttämättä lasten ja nuorten digitaitoja laajemmin. Tarvitaan muuta. Laajempia digitaitoja.

Usein puhutaan lasten ja nuorten fyysisestä kunnosta. Opettaja Minna Karjalainen on havainnut, että joillekin lapsille jopa peruskävely tuottaa ongelmia. Hän korostaakin liikunnan kokonaisvaltaisuuden merkitystä. Aktiivinen lasten arkiliikunta on hyvä lähtökohta sille, että heidän liikuntatottumuksensa ja -valmiutensa kehittyvät.

 

 

Share This