Nuoret naiset johtamisurille

Nuoret naiset johtamisurille

Tammer Nova Rotaryklubi on järjestänyt vuosittaisen Nuoret naiset johtamisurille -kurssin jo vuodesta 2006. Kurssin tarkoituksena on rohkaista aikuisuuden kynnyksellä olevia naisia tarttumaan työelämässä haastaviin johtamistehtäviin. Kurssilla opiskelijat tutustuvat johtamiskirjallisuuteen, osallistuvat luennoille ja haastattelevat naisjohtajia loppuraporttejaan varten. Kurssi huipentuu toukokuussa arvokkaaseen päätösjuhlaan.

Johtamista käsittelevä kurssi toteutetaan Tammer Novan jäsenien yhteistyöllä ja lukion opinto-ohjaajien myötävaikutuksella. Kurssi on suunnattu lukion toisen vuosikurssin opiskelijoille ja se on hyväksytty Tampereella ympäristö- ja yhteiskuntatieteisiin yhden lukiokurssin arvoiseksi kurssiksi. Kustakin Tampereen lukiosta otetaan vuosittain kaksi oppilasta kurssille, yhteensä enintään 18 osallistujaa. Paikalliset yritykset ja organisaatiot tarjoavat kurssin lähipäivien opiskelutilan. Näin nuoret saavat mahdollisuuden tutustua eri alan toimijoihin ja työtehtäviin.

Vuosikymmenen aikana kurssilla on ollut mukana yli 150 opiskelijaa. Vierailuja on tehty 30 eri organisaatiossa, joissa naisjohtajat tai -esimiehet ovat kertoneet omasta urastaan. Lisäksi loppuraportteja varten on haastateltu kymmeniä muita naisjohtajia. Kaikkiaan kursseilta on tuotettu ryhmätöinä yli 50 loppuraporttia.