Varainhankinta ja lahjoitukset

Varainhankinta ja lahjoitukset

Rotaryklubimme on mukana sekä paikallisessa että maailmanlaajuisessa palvelutyössä monin eri tavoin. Otamme osaa rotareiden nuorisovaihtotyöhön ja tämän rahoittamiseksi keräämme varoja.

 

Klubimme käynnisti vuonna 2014 hankkeen Keskolan kehittämän VVM-koulutusohjelman läpiviemiseksi ulkomaisessa NICU:ss

Vanhalinna rotaryklubi vastaa hankkeesta, jolla on piirin 1410 tuki.

Rahoituksen hankkimiseksi klubi teetti postimerkin, jonka piirsi taitelilja Arttu Alaranta.

Postimerkkejä voi tilata arkeittain 30 euron hintaan klubilaisilta.

Hankkeelle on kerätty varoja myös ” Vanhalinna Svengaa” -konsertein.

 

 

 

Tammikuussa 2020 järjestettiin tilaisuus, jossa esitelmöi Suomen Punaisen Ristin Kansainvälisen avustustoiminnan vaikuttamistyön suunnittelija Pekka Reinikainen aiheesta

’Ilmastonmuutos – Käsistä karkaava kriisi?’

 

 

Hänen kiitetty esityksensä oli todella vaikuttava ja silmiä avaava, ajankohtainen ja faktapohjainen. Tilaisuuden tuotto lahjoitettiin lyhentämättömänä lapsi- ja nuorisotyön hyväksi yhteistyössä Liedon srk:n diakoniatyön kanssa.

 

 

Merkittävänä hyväntekeväisyystapahtumana toteutettiin Liisa Haanperän koordinoimana konsertti ”Ole lahja maailmalle” Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2015. Konsertti toteutettiin yhteistyössä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa ja tuotto, 2 700 € myönnettiin yhdistyksen osoittamiin kohteisiin.

 

 

Presidenttien puolisot -esitelmä järjestettiin Liedon kunnantalon valtuustosalissa 28.11.2017. Tilaisuudessa oli noin 70 kuulijaa ja tuottoa saimme noin  200 euroa, joka annettiin  lietolaisten nuorten syrjäytymistä ehkäisevän toiminnan tukemiseen.

 

 

Liedon soittokunnan hyväntekeväisyyskonsertti järjestettiin 31.3.2019.

Klubimme osallistui tilaisuuden järjestelyihin ja markkinointiin.

Konsertin tuotto meni lyhentymättömänä Liedon kunnan alueella asuvien tukea tarvitsevien perheiden lasten ja nuorten lukiokirjojen ja harrastusten tukemiseen.

 

 

 

Lahjoitamme varoja humanitäärisiin projekteihin Rotarysäätiön kautta. Rotarysäätiö tukee lukuisten projektien avulla äitien ja lasten terveyden kohentamista ja sairauksien ehkäisyä ja hoitoa. Säätiö edistää koulutusta ja lukutaitoa, vahvistaa rauhantyötä sekä kasvattaa paikallistalouksia ja yhteisöjä. Rotarysäätiö edistää puhtaan veden saantia ja hygieniaosaamista siellä missä tälle on tarvetta.

Klubimme osallistuu myös rotareiden aloitteesta käynnistyneeseen työhön polion poistamiseksi maailmasta henkilökohtaisin lahjoituksin ja projektien avulla. Rotarit ovat tehneet työtä villin polioviruksen poistamiseksi jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Nykyään villin polioviruksen vuoksi sairastuu vuosittain enää muutamia kymmeniä lapsia, kun projektin alkuvaiheessa luvut olivat jopa 350 000 lasta vuodessa. Tänä päivänä tähän kotoperäiseen polioon sairastuneet lapset asuvat yleensä vaikeakulkuisilla seuduilla mm. Afganistanissa. Rotarit ovat antaneet lupauksensa saattaa projekti päätökseen, joten myös meidän klubimme osallistuu omalla panoksellamme tähän työhön niin kauan, kun tämä rotareiden antama lupaus on täytetty.

 

 

 

 

Kokoontumistiedot

Paikka:
Liedon Vanhalinna
Vanha Härkätie 111
21410 Vanhalinna

Aika:
Parillisen viikon tiistait
klo 17.30 - 18.30

Tapahtumat

Share This