Mitä teemme

 

Mitä teemme

Rotarina sinulla on mahdollisuus toimia, vaikuttaa ja tehdä hyvää. Lisäksi saat mahtavan sosiaalisen verkoston ja elinikäisiä ystäviä niin kotipaikkakunnaltasi kuin maailmanlaajuisesti. Voit myös verkottua oman harrastuksesi jakavien muiden rotareiden kanssa rotareiden moninaisissa kansainvälisissä harrastusryhmissä.

Rotaryklubit kokoontuvat joko viikoittain tai rotaryklubin harkinnan mukaisesti harvemmin. Toteutamme palveluprojekteja ja tuemme humanitaarisia projekteja koordinoivaa Rotarysäätiötä. Saamme viikkokokouksissamme kuulla mielenkiintoisia esitelmiä. Koulutamme jäseniämme eri tehtävissä toimimisen kautta ja kehitämme heidän eettistä johtajuuttaan.

Haluamme rotareina vaikuttaa ajankohtaisiin haasteisiin. Tartumme toimeen pysyvien muutosten aikaansaamiseksi – ympäri maapalloa, yhteisöissämme ja itsessämme.

Kuvia viikottaisista tapahtumistamme

4.6.2024. Vietimme virkailijoiden vaihtokokousta luonnon helmassa kauniina kesäiltana Liedon eränkävijoiden vieraina Liesan majan laavulla.

Presidenttimme Hanna Laine luovutti presidentin käädyt seuraavalle presidentillemme Airi Kapaselle.  Karvaiset ystävämme ilahduttivat läsnäolijoita suloisuudellaan.

 

21.5.2024 Kokoonnuimme yhdistyksemme kevätkokoukseen Suomen Maatalousmuseo Sarkaan.  Klubimme jäsen, museojohtaja Lauri Viinikkala, esitteli meille museon kokoelmia kokouksen päätyttyä.  Kiitos mielenkiintoisesta vierailusta.

4.4.2023 Vierailimme Liedon Q-Kirjakaupassa kauppiaiden Kerttu ja Pertti Venäläisen vieraina.  Kirjailija Roope Lipasti oli kertomassa uudesta kirjastaan Porakonekirjoittaja.  Kiitos mielenkiintoisesta esityksestä.

Kirjakauppiaat Kerttu ja Pertti sekä Roope

Roope Lipasti

 

7.2.2023 Klubimme vieraili runsaslukuisena Aboa Vetus ja Ars Nova museossa.

Museonjohtaja Hannele Lehtosen opastuksella tutustuimme niin Aboa Vetuksen raunioalueella perusnäyttelyyn Turun menneisyydestä kuin nykytaiteen puolella Mika Taanilan ja Marjatta Holman taiteeseen.

Lopuksi pääsimme tutustumaan historiallisen Konsulinnan tiloihin, joka nykyisin toimii toimistona ja on aikoinaan ollut vuorineuvos Hans von Rettigin äidin konsulinna Anna von Rettigin asuntona.

24.1.2023. Viikkokokouksessamme tutustuimme auttamisestaarkea.fi – lahjoituspalvelu konseptiin, jonka Ville Mäkilä on kehitellyt.  Tarkoitus on  koota yhden ”sateenvarjon” alle kotimaiset tunnetut auttamisjärjestöt, joille lahjoittaminen tulee mm. yrityksille helpommaksi ja jopa kannattavammaksi.  Satoja lahjoituskohteita on samassa paikassa.  Lahjoitussetelillä yritys voi erottautua uudella ja  mieleenpainuvalla tavalla.

Keskellä Ville Mäkilä, vas. Sakari Alaranta ja oik. Tom Lindqvist

 

 

15.11.2022 Viikottaisessa kokouksessamme Vanhalinnassa kuulimme opettaja ja Ilmastofoorumi ry:n puheenjohtajan Simo Ruohon mielenkiintoisen esitelmän kehittämästään Gindexistä, jolla voidaan ennustaa ilmastomme lämpötilan muutoksia.  Keskustelu kävi vilkkaana ilmastonmuutoksesta omien kotiemme lämmitykseen.

Simo Ruoho

 

 

4.10.2022 Kokouksessamme Vanhalinnassa kuulimme jäsenemme Jarkko  Åkerbergin luokite-esitelmän, jossa hän kertoili konkretiaa työpajakentältä. Työpajalla nuori voi saada työ- ja yksilövalmennusta, tukea sosiaaliseen vahvistumiseen ja hyvinvointiin, yhteisöllisyyden ja osallisuuden kokemuksia, aikaa miettiä vaihtoehtoja tulevaisuuden polkuihin ja mahdollisuus myös suorittaa opintoja tai kokeilla erilaisia työtehtäviä ja opetella työelämää.

Jarkko Åkerberg, työpajakoordinaattori

 

31.5.2022 Kokoonnuimme Kakskerran museotorppaan ja tapasimme klubimme uuden vaihto-oppilaan Emma-Linan, joka on lähdössä elokuussa nuorisovaihtoon Argentiinaan.  Samalla kuulimme Hannalta uudesta yrityksestä @stuga, joka keskittyy mielen hyvinvointipalveluihin.

 

 

 

 

 

8.3.2022 Saimme toivottaa uuden jäsenemme Jarkko Åkerbergin tervetulleeksi klubimme jäseneksi.  Presidentti Airi Kapanen ja tuleva presidentti Tom Lindqvist luovuttivat Jarkolle rotarymerkin.

Lisäksi Seija Aimo kertoi ja näytti kuvia luontomatkoistaan Galapagos-saarilla ja Falklandilla

Kalliotöyhtöpingviinejä Falklandilla

 

22.2.2022 Klubimme oli tutustumassa Lietolaiseen pienpanimoon Orava Brewingiin Avantissa.  Santeri Saloniemi ja Jaakko Juntunen kertoivat mielenkiintoisesti panimon toiminnasta ja tuotannosta.  Pääsimme maistelemaan yrityksen tuotteita ja myös tekemään ostoksia myymälästä

Jaakko Juntunen ja Santeri Saloniemi esittelivät Orava Brewingiä

 

8.2.2022 Viikkokokouksessamme tutustuimme Liedon Kisällissä etsivä nuorisotoimintaan ja nuorten työllistämispalveluihin työllistämispäällikkö Heidin Elon, etsivänuorisotyöntekijän Matias Kotaniemen ja tiimivalmentaja Reea Viljasen opastuksella.

 

 Airi ja Heidi EloHeidi, Reea ja Matias

14.12.2021 Joulujuhlamme tunnelmallisessa Nautelan kartanossa

Nautelankartanon emäntä Merja ja Airi

30.11.2021 DG Mikko Lindeman vierailulla klubikokouksessamme

 

DG Mikko Lindeman

Sihteerimme Sinikka ja presidenttimme Airi

Presidenttimme Airi Kapanen

Uusi jäsenemme Anne Siltala saa rotarymerkin DG Mikko Lindemanilta ja presidentti Airi Kapaselta

19.10.2021. Syyskokous Liedon Vanhalinnassa

19.10.2021 Apulaisguvernööri Ari Aalto (kesk) ja presidentti Airi Kapanen luovuttivat rotarymerkin uudelle jäsenellemme Lauri Viinikkalalle (vas.)

 

7.9.2021. Yrityksessä Luonkos, Naantali

24.8.2021. Vesireppujen luovutus Liedon kouluille Halisissa

 

 

1.6.2021 Virkailijoiden vaihtokokous Tyynelän tilalla

 

Tyynelässä

 

Tyynelän hepat

 

 

 

 

 

Kokoontumistiedot

Paikka:
Liedon Vanhalinna
Vanha Härkätie 111
21410 Vanhalinna

Aika:
Parillisen viikon tiistait
klo 17.30 - 18.30

Tapahtumat

Ei tapahtumia
Share This