Vaahteraa olivat istuttamassa muiden muassa presidentti Silja Minkkinen-Poikolainen, tuleva presidentti Miia Rajala, klubimestari Tarja Inkovaara ja pitkäaikainen jäsen Kaarina Kronqvist.

Tammer Nova rotaryklubi vietti keskiviikkona 24. lokakuuta juhlapäivää. Päivä käynnistyi Wilhelm von Nottbeckin puistossa oman klubivaahteran istutuksella. Tunnelma oli korkealla, kun kuuntelimme klubimme presidentin Silja Minkkinen-Poikolaisen juhlapuhetta.

”Puun istuttaminen on symbolinen ele.  Haluamme, että tämä vaahtera kasvaessaan muistuttaa meitä pitkäjänteisestä työstä kohti Rotaryn tavoitetta: parempaa maailmaa kaikille ihmisille, ja että se muistuttaa meitä tällä paikalla, meidän rotarien lupauksesta jatkaa työtä polion poistamiseksi siihen asti, että yhdelläkään lapsella ei enää ole pelkoa sairastua villin polioviruksen vuoksi”, Minkkinen-Poikolainen totesi.

Tammer Novan kunniajäsenen, kunnallisneuvos Irja Tulonen lapioi ensimmäisenä multaa klubivaahteran juureen. Hänen jalanjäljissään paikallaolleet kukin vuorollaan kävivät lapiota heiluttamassa. Urakan päätteeksi nautittiin kuohuvaa ja intouduttiin yhteislauluun. Lämpimästä tunnelmasta kieli se, että ohikulkijoiden iloksi rotarykuoro oli samanaikaisesti syksyn jäähdyttämässä Nottbeckin puistossa ja viettämässä Kesäpäivää Kangasalla. Tampereen kaupungille kuuluu iso kiitos siitä, että Tammer Nova sai oman puun niinkin arvokkaalle paikalle Tamperetta.

Juhla jatkui illalla Finlaysonin Palatsin talvipuutarhassa. Siellä ohjelmassa oli juhlaillallinen maailman poliopäivän ja klubimme 23-vuotisen taipaleen kunniaksi. Juhlaan osallistui runsaat 30 rotaria ja heidän läheistään.

Illan aikana kuultiin valaisevia puheenvuoroja poliosta ja rotareiden toiminnasta taudin taltuttamiseksi sekä laajemminkin hyvinvoinnin lisäämiseksi maapallolla. Rotaryn Lääkäripankin johtoryhmän puheenjohtaja Riitta Karikoski kertoi siitä, kuinka polio on viime vuosikymmenien aikana saatu kitkettyä Afrikasta. YK:ssa työskentelevä Naiset, Rauha ja Turvallisuus -asiantuntija Jonna Naumanen puolestaan huomautti, miten tärkeää työtä Rotary tekee kriisialueilla. Naumanen on työskennellyt viimeksi Jordaniassa, jonne satojatuhansia syyrialaisia on paennut sisällissotaa. Lisäksi PDG, piirin säätiökomitean puheenjohtaja Matti Poikolainen muisteli Rotaryn polioprojektin käynnistysvaikeuksia ja muistutti työn olevan yhä kesken ja tarvitsevan edelleen lahjoitusvaroja.

Tampereen ammattikorkeakoulussa musiikkiteatteria opiskelevat Moona Lehtola ja Maija Pihlajaoja tarjosivat juhlayleisölle korkeatasoisen musiikkituokion, Finlaysonin Palatsin keittiö maittavan illallisen ja illan päättäneet arpajaiset aimo annoksen jännitystä. Lisäksi rotareita ilahdutti se, että Näsinneula oli valaistu End Polio Now -teeman mukaisesti.

Share This