Hyvät rotarit.
Suomen Rotareiden puiston syystalkoissa oli noin 30 henkilöä Lahden alueen rotaryklubeista perheineen, mukaan lukien vaihto-oppilaitamme vanhempineen, sekä Lahden kaupungin puutarhaosaston edustaja.

Valmiiksi kaivetut istutuskuopat löytyivät hyvin ja kaikki jalopuutaimet saatiin istutettua karttojen mukaisiin paikkoihin. Lisäksi pystytettiin Pihtiputaan rotaryklubin lahjoittama hyönteishotelli sopivaan kosteikkoon. Yhteiskuvaan keräännyttiin urakan jälkeen Rotary-muistokivelle. Laatta on vuodelta 1986 ja siinä kerrotaan, että Rotarypuisto on perustettu 1966 Salpausselän Rotaryklubin johdolla.

Kun vielä sääkin suosi, niin kaiken kaikkiaan tilaisuus oli oikeinkin onnistunut. Kiitokset kaikille mukana olleille sekä erityisesti projektipäällikkö Eila Parviaiselle ja Lahden kaupunginpuutarhuri Kirsi Kujalalle.

AG Jyri

Suurkiitos kaikille teille myös minun puolestani. 41 puuta löysi paikkansa, 9 siperianlehtikuusta jäi vielä istuttamatta, kun taimisto toimittaa ne vasta parin viikon kuluttua. Kenties pari lapiomiestä/-naista saadaan sittenkin liikkeelle. Iso kiitos myös Jyrille järjestelyistä ja Lumonille kahveista.

PDG Eila

Lisää Niko Niemen ottamia valokuviin tilaisuudesta. Kiitos Nikolle niistä!

Linkki alkuperäiseen Rotary -puiston karttaan

 

Share This