Hyvät Rotarysiskot ja -veljet!

Piirimme elokuu on ollut vilkas, vaikka siirtymä lomalta syksyyn on osittain tapahtunut verkkaisesti. Presidenttivaihdosten myötä käätyjen vaihtokokoukset ovat olleet klubien agendalla, mutta kuukauteen on mahtunut myös paljon muuta mukavaa.

Elokuu käynnistyi, kun 20 nuorta saapui Ouluun leirivaihtoon. Nuoret edustivat 15 maata ja olivat 15–17-vuotiaita. Jazzvintillä järjestetyssä tervetulotilaisuudessa tutustuttiin toisiimme ja ensimmäisen viikon ohjelmaa suunniteltiin erilaisissa WhatsApp-ryhmissä. Perheet olivat yhtä jännittyneitä kuin nuoretkin, mutta ilmassa oli ennen kaikkea suurta odotuksen tuntua. Monella perheellä ei ollut aiempaa Rotary-kokemusta, mutta nuorisovaihdon kautta syntynyt myönteinen kokemus hyvän tekemisestä jäi varmasti mieleen. Heissä on selvästi potentiaalia tuleviksi rotareiksi.

Viikon kuluttua Kalajoen Rotaryklubin veli Pekka Rahko haki nuoret linja-autolla Kalajoelle. Viikko hurahti nopeasti uiden, luontopoluilla retkeillen, kiipeilypuistossa seikkaillen, golfiin tutustuen, saunoen ja yhdessä aikaa viettäen. Kaljaasi Ansiolla päästiin melkein Maakallaan, mutta kova merenkäynti keskeytti matkan – ikimuistoinen kokemus sekin. Päättäjäisissä kyynel oli monella silmäkulmassa, kun kiitettiin sekä nuoria että Kalajoen rotareita. Piiri 1385 oli ainoa piiri Suomessa, joka tarjosi nuorille leirin. Lämmin kiitos kaikille erityisesti Merikosken ja Kalajoen Rotaryklubeille ponnistuksesta ja ikimuistoisista hetkistä rotarileirillä.

Päättäjäisten yhteydessä myös pidettiin kuvernöörin ensimmäinen klubivierailu. Eipä paremmin olisi voinut kierrosta aloittaa.

Piirimme vastaanotti myös yhdeksän ruotsalaista rotaria Skånen piiristä 2395. Yksi rotareiden verkostoitumisen muoto on Rotary Friendship Exchange, jossa pieni ryhmä rotareita matkustaa tutustumaan toisiin rotareihin ja kohdemaahan. Isäntinä toimivat rotarit, klubit ja piiri. Joissakin piireissä toiminta on hyvin aktiivista – kuten vieraidemme piirissä 2395, jossa kauden aikana oli suunnitteilla 5–6 RFE-vierailua eri puolille maailmaa. RFE toiminnassa vierailevat rotarit kustantavat matkansa itse, ja vierailukohteessa majoitutaan rotariperheissä. Piiri 2395 odottaa vastavierailua piiristämme, ja RFE-vastaava Marja-Leena Korva valmistelee matkaa.

Klubikierrokset pääsivät vauhtiin Kalajoella nuorten päättäjäistilaisuuden yhteydessä. Lapualla kokoontuivat Lapuan, Lapuan Kiviristin ja Alavuden rotarit. Kuvernööri otettiin juhlavasti vastaan tarjoamalla Rotary-rattaalla kuorrutettu kermakakku. Illan ohjelmassa olivat kuvernöörin terveisten lisäksi Lapuan klubin käätyjen vaihto, tuoreiden presidenttien Keijo Ylivinkan, Hannu Ulvisen ja Eero Klemolan kauden tavoitteiden esittely sekä Al Dante -taikurin, alias veli Heikki Kuljun, hämmästyttävät taikatemput.

Piirin 1410 PolioPlus-haaste innosti osallistujia ja omaa tapahtumaa alettiin ideoida.

Klubivierailu Kokkolaan sujui arvokkaassa ympäristössä Sällskapsklubbenilla. Tasavallan presidenttiemme kuvat tervehtivät kuvernööriä saapuessani kokoukseen. Presidentti Jarmo Herrosen johdolla Kokkolan klubi valmistautuu 80-vuotisjuhlaansa 30.10. Kokoukseen oli saapunut kaksi rotarytoiminnasta kiinnostunutta nuorta. Tässä oiva mahdollisuus satelliittiklubin perustamiseen nuorempia klubilaisia varten.

Kauhavalla kokoontuivat Kauhavan ja Kauhavan Härmät -rotariklubit. Kuvernöörille esiteltiin rinta rottingilla klubien hankkeita vuosien varrelta, eikä suotta. Presidentti Matti Vähäpassi kertoi Kauhavan klubin verkostoituneen hyvin paikallisten toimijoiden kanssa ja yhteistyökuviot kukoistavat. Tällä viikolla yhdessä MLL kanssa autettiin ekaluokkalaisia suoriutumaan turvallisesti suojatien ylityksestä matkalla kouluun. Linnunpöntöistä on tullut klubin tavaramerkki.

Kauhavan Härmien presidentti Toni Uusimäki kertoi klubin saaneen hyvän palautteen ”Minä en kiusaa” kampanjasta, jossa kouluihin koulutetaan tukioppilaita. Tätä on saatu vietyä myös muille rotaryklubeille ja ”Minä en kiusaa” t-paita on jo tavaramerkki Rotaryn Zurichin toimistossa asti.

Lokakuun Polio-päivään valmistautuen piiri 1410 on esittänyt liikunnallisen haasteen ja haastanut kaikki piirit kilpailemaan eniten liikkuvan piirin tittelistä. Tässä on erinomainen vinkki klubien tämän vuoden poliotapahtumaksi.

Käy lukemassa lisää täältä: https://rotary.fi/d1410/wp-content/uploads/sites/215/2026/08/POLIO_FI.pdf

Nyt on se aika vuodesta, kun nuoret lähestyvät klubeja viestien kiinnostuksesta nuorisovaihtoon. Haku päättyy 23.9, jonka jälkeen nuoret haastatellaan klubien toimesta. Klubit, jotka eivät ole mukana nuorisovaihtotoiminnassa, voisivat lähteä liikkeelle leiri- ja tai kesävaihdolla. Nämä vaihtomuodot ovat klubille kustannustehokkaita, koska eivät aiheuta kuluja, mutta klubi pääsee verkostoitumaan nuorten ja heidän perheidensä kanssa. Piirin upea nuorisovaihtotiimi Anne Pudaksen johdolla huolehtii nuorisovaihtoasiahenkilöiden koulutuksesta ja heidän valmiudestaan hoitaa tehtävä.

Rotary Internationalin Konventti on ensi kesäkuussa 26.-30.6.2027 Barcelonassa. Piiri on koonnut ryhmämatkan, johon on jo 13 ilmoittautunut. Nyt on ainutlaatuinen mahdollisuus lähteä konventtiin ystävystymään, oppimaan ja kokemaan Rotary vibesejä, joita voi vain kokea, kun yli 30 000 rotaria kokoontuu yhteen.

Tärkeitä päivämääriä

Piirikokous Oulussa 7.11.: tilinpäätöskokous sekä piirikokouksen jälkeinen syysseminaari, jossa järjestetään jäsenyys-, nuorisovaihto- ja säätiökoulutukset sekä innostavan klubikokemuksen tsemppituokio.

OB1 eli nuorisovaihtoon hakeneiden haastattelut Oulussa 7.11.

RLI-kouluttajakoulutus Seinäjoella 28.11.

RLI-koulutus Oulussa 17.–18.10.

RLI-koulutus Kauhavalla 6.–7.2.2027


DG Suvi Lindén

+358 50 511 3179

rotarysuvilinden@gmail.com

Translate »