Hugo Hannula on lähdössä vaihtoon Peruun noin vuodeksi.
.
5.11.2024
Hei!
Ensimmäiset kolme kuukautta perussa ovat hujahtaneet hetkessä. Elämäni täällä sujuu mahtavasti, tulen hyvin toimeen perheeni ja paikallisten kavereitteni kanssa. Ensimmäisen viikon asuin Limassa, Perun pääkaupungissa, joka oli uskomattoman suuri. Tällä hetkellä kotikaupunkini on Arequipa, joka on kaunis kaupunki. Sen keskusta on rakennettu lähes kokonaan valkoisesta kivestä jota kutsutaan nimellä ”sillar”, sekä sitä ympäröi kolme tulivuorta: Misti, Chachani ja Pikchu Pikchu.
Olen oppinut todella paljon Perun kulttuurista sekä historiasta, inkoista ja espanjalaisten valloituksesta. Olen nähnyt mitä upeampia paikkoja, kävimme esimerkiksi Machu Pichussa, Vinicuncalla sekä Titicaca järvellä sekä sen saarilla. Useimmat Perulaiset eivät puhu englantia, joten olen väkisinkin oppinut espanjan kieltä, joka sujuukin jo suhteellisen hyvin.
Olen myös päässyt maistamaan mitä eksoottisempia ruokia, kuten marsua sekä lehmän sydäntä. Siitä huolimatta, että monet Perulaisista ruoista kuulostavat kummallisilta, sijaitsee maailman parhaimmaksi arvosteltu ravintola Perussa, ja omasta mielestäni he todella ansaitsevat tittelin maailman parhaimpien ruokakulttuurien joukossa.
Monilla paikallisilla on paljon kysymyksiä Suomesta, kuten koulutuksesta, terveydenhuollosta sekä luonnosta. Muutaman kerran minulta on jopa kysytty asuuko Suomessa jääkarhuja tai pingviinejä. Olen näyttänyt perheelleni ja ystävilleni millaista Suomalainen ruokakulttuuri on ja ehdottomasti suosituin ruoka on korvapuustit, joita teenkin viikoittain.
Rotaryn puolesta tapahtumia on myös riittämiin. Kuukausittaisen suuren tapaamisen lisäksi olen osana paikallista Interact-klubia, jonka tapaamisia on kerran viikossa. Saimme 2000€ verran tukea Rotarylta projektiin, jonka tulemme suunnittelemaan tulevina viikkoina. Tavoitteena on analysoida paikallisia ongelmia, löytää niihin ratkaisuja sekä toteuttaa ne.
Odotan innolla mitä tulevat kuukauteni tuovat tullessaan.
Terveisiä Perusta,
Hugo Hannula
Machu Picchu sekä Vinicunca:
Kypsennettyä marsua
Minä ja ensimmäinen host-perheeni